Kiitos Akseli Pelvas

Kahdeksankertaisen Suomen Mestarin Akseli Pelvaksen sopimus HJK:n kanssa on päättynyt.

Akseli Pelvas - HJK Helsinki
Akseli Pelvas – HJK Helsinki

Klubin yksi kaikkien aikojen kirkkaimmista tähdistä Akseli Pelvas ei jatka ensi kaudella HJK:ssa. 

Akseli Pelvaksen kausi 2019 ei sujunut ongelmitta. Vaikeat loukkaantumiset varjostivat koko kautta eikä yleisö päässyt nauttimaan Pelvaksen viimeistelyistä aiemmilta kausilta totuttuun tapaan. Pelvaksen kauden ainoaksi maaliksi jäi Klubin 1-0-maali Stadin Derbyssä viime huhtikuussa. Myös kausi 2018 jäi Pelvakselta vajaaksi alku kaudesta tapahtuneen vakavan loukkaantumisen vuoksi.

Akseli Pelvas - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Akseli Pelvas Klubi 04:n pelissä 2006.

Akseli Pelvas, 30, on HJK:n pelaaja-akatemian kasvatti, joka aloitti pelaamisen Etelä-Espoon Pallon junioreissa jo viisivuotiaana. Vuonna 2003 hän siirtyi HJK:n B-junioreihin ja 2005 alkaen hän pelasi HJK:n reservijoukkueessa HJK Klubi 04:ssä. 

Debyytin Veikkausliigassa Akseli Pelvas teki jo 2007, mutta pelasi tuolloin vielä vakituisesti Klubi 04:n riveissä. Kaudella 2008 hän pelasi neljä ottelua lainalla IFK Mariehamnissa. 

Teemu Pukki ja Akseli Pelvas - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Teemu Pukki ja Akseli Pelvas kiittävät kannattajia vuonna 2010.

HJK:n edustusjoukkueessa Pelvaksen pelipaikka vakiintui vuonna 2009, jolloin 19 Veikkausliiga-ottelussa syntyi viisi maalia. Pelit HJK:ssa jatkuivat kaudelle 2013, jolloin hän oli ensin lainalla KuPSissa ja lopulta SJK:ssa. 

Jari Litmanen ja Akseli Pelvas - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Jari Litmanen ja Akseli Pelvas vierasottelussa vuonna 2011.

SJK-lainan päätteeksi Akseli Pelvas teki sopimuksen Seinäjoelle kausiksi 2014–2015. Sieltä hän jatkoi Ruotsiin Falkenberg FF:n riveihin kaudeksi 2016. Kesken kauden Pelvas teki kuitenkin paluun takaisin Klubiin kahden vuoden sopimuksella. Helmikuussa 2018 Pelvas teki HJK:n kanssa viimeisen jatkosopimuksen, joka tuli nyt päätökseen.

Alfredo Morelos ja Akseli Pelvas - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Alfredo Morelos ja Akseli Pelvas juhlivat maalia HJK:n kotiottelussa 2017.

Akseli Pelvas tuli pelaajana tunnetuksi paitsi hienoista maaleistaan myös herrasmiesmäisestä käytöksestään kentällä ja sen ulkopuolella. Hän on hieno esikuva kaikille Suomen junioripelaajille niin pelaajana kuin ihmisenäkin. 

Klubin kannattajiin hänellä oli myös lämpimät välit. Monet muistavat muun muassa hänen heinon puheensa kannattajille Maarianhaminassa vuonna 2011 mestaruuden ratkettua.

Koko HJK:n väki toivottaa Aksulle onnea ja menestystä. Kiitos kaikista mahtavista vuosista Klubissa!

Rasmus Schüller, Demba Savage ja Akseli Pelvas - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Rasmus Schüller, Akseli Pelvas, Demba Savage juhlivat Suomen Cupin loppuottelun voittomaalia 2017 Seinäjoen stadionilla.

Akseli Pelvaksen Suomen mestaruudet:
HJK 2009, HJK 2010, HJK 2011, HJK 2012, HJK 2013, SJK 2015, HJK 2017, HJK 2018

Suomen Cupin mestaruudet:
HJK 2011, HJK 2017

Lue lisää: #11 Pelvas: Viimeistelijä, joka janoaa tietoa »