Kolmas voitto Suomen Cupissa

Roope Riskin ensimmäinen osuma Klubipaidassa kaatoi Interin.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.

HJK vs Inter 1-0 (0-0)

Suomen Cupin kahdella voitolla aloittanut HJK sai lauantaina Taliin vieraakseen niin ikään toistaiseksi tappiottoman Interin Turusta.

HJK:n kokoonpano oli kokenut muutamia muutoksia viikon takaisesta derbystä. Puolustuksessa Kalle Katz korvasi Miro Tenhon, keskikentällä Matti Peltola avasi Bubacarin sijaan ja laidalla nähtiin Enoch Banza Riku Riskin ollessa huilivuorossa.

Vaihtopenkillä nähtiin kaksi debytanttia, kun maalivahti Jakob Tånnander ja puolustaja Ivan Ostojic olivat nimettyinä kokoonpanoon.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu lähti Klubin kannalta vaikeasti käyntiin, kun pallo vietiin pilkulle HJK:n puolustuksen rikkeen jälkeen jo toisella peliminuutilla. Interin laukojaksi asettui Alvaro Muniz, jonka veto kuitenkin pamahti HJK:n onneksi tolpan kautta maalin ohi.

Interin huippupaikan jälkeen HJK otti hienoisesti pelin haltuunsa. Nikolai Alho ja Banza loivat oikealla laidalla hyviä kombinaatioita, mutta viimeiset ratkaisut eivät löytäneet omia. Ensimmäinen vetopaikka avautui vasemmalta puolelta Roope Riskille, jonka vedon Inter-vahti Aati Marttinen torjui kulmapotkuksi.

Enoch Banza - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Enoch Banza

Tasaisesti edenneellä avausjaksolla Inter sai vaarallisen paineen Klubin päätyyn puolen tunnin pelin jälkeen. Ensiksi Matias Ojala laukoi tulisesti, mutta veto painui sivuverkkoon. Pian turkulaiset saivat pallon kulmapotkun jälkeen aivan HJK:n maalinedustalle, mutta helsinkiläisten puolustus kesti.

Seuraavaksi oli HJK:n vuoro yrittää maalintekoa. Kulmapotkun jälkeen pallo pelattiin alaspäin Luis Murillolle, jonka pitkä syöttö tavoitti Riskin, joka tiputti pallon yhdellä kosketuksella Katzille. Marttinen venyi kuitenkin tärkeään torjuntaan topparin vedon tiellä, pitäen tilanteen maalittomana.

Ensimmäinen nelivitonen oli jo edennyt lisäajalle, kun HJK sai pelin toistaiseksi parhaan paikkansa. Rasmus Schüller karkasi Inter-puolustukselta pitkän pallon perään, mutta keskikentän taiturin viimeistely-yritys kilpistyi tolppaan. Lopulta maaleja ei nähty ja tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Kokonaisuudessaan avausjakso oli tasaista ja kovaa vääntöä, jossa kummallakin oli paikkansa maalintekoon. Peli aaltoili päästä päähän, ja erityisesti Inter prässäsi melko korkealta paikan tullen. HJK onnistui ajoittain liikuttamaan palloa laadukkaasti paineen alta, mutta vieraiden tiivis puolustuspeli oli tilanteissa lopulta hyvin mukana.

Lucas Lingman - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Lucas Lingman

Toinen puoliaika

HJK suoritti tauolla yhden vaihdon, kun Bubacar korvasi Peltolan keskikentällä.

Toisen jakson alkuhetket mentiin Interin tahtiin ja HJK joutui puolustuskannalla. Aktiivisesti palloa liikuttaneet vierailijat eivät kuitenkaan onnistuneet murtautumaan todellisille tekopaikoille.

Muutaman minuutin jälkeen Klubi ryhdistäytyi, ja Lucas Lingman, sekä Riski pääsivät kokeilemaan maalintekoa, mutta Marttinen jatkoi varmoja otteitaan maalinsuulla.

Vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen nähtiin toinen vaihto, kun Riku Riski tuli David Brownen tilalle. Heti perään Lingman otettiin vaihtoon ja Eetu Vertainen pääsi kentälle.

Ottelu oli edennyt reilun tunnin, kun HJK vihdoin sai kuparisen rikki. Bubacar voitti keskialueella kaksinkamppailun ja avasi loistavasti pystyyn Riku Riskille. Päätyrajan tuntumasta lähtenyt jatko tavoitti maalin eteen rynnänneen Roope Riskin, joka ohjasi taidokkaasti Klubin johtoon.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Roope Riski

Käynnissä oli 71. peliminuutti, kun HJK teki loputkin vaihtonsa. Alho ja Banza jättivät kentälle ja sisään tulivat Ferhan Hasani, sekä ensimmäistä kertaa HJK:n paidassa nähty Ostojic.

Hasani oli välittömästi lähellä maalintekoa, mutta vapaapotkusta lähtenyt kaunis veto kiersi vain niukasti ohi Interin maalin yläkulman. Sama mies pääsi koittamaan maalintekoa myös uudestaan viimeisellä kympillä, mutta hyvän syöttökuvion päätteeksi pienestä kulmasta lähtenyt laukaus painui maalin ohi.

HJK:n parannettua pallollista peliään ottelun edetessä oli Inter melko aseeton. Turkulaiset pyrkivät hyökkäämään nopeasti, mutta jatkuvasti kaksinkamppailut voittanut HJK puolusti tehokkaasti. HJK joutui hetkellisesti pelaamaan alivoimaisena Schüllerin jouduttua paikattavaksi kentän laidalle, mutta miesvajaus ei pelissä näkynyt.

Lopulta Riskin osuma jäi ottelun ainoaksi ja HJK nappasi kolmannesta Cupin ottelustaan kolmannen perättäisen voiton.

Rasmus Schüller - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Rasmus Schüller

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela oli varsin tyytyväinen ottelun jälkeen.

– Oli mielestäni hyvä, laadukas jalkapallo-ottelu, kun ajatellaan, että on vasta helmikuu. Interin peliavaaminen aiheutti meille ensimmäisellä puoliajalla isoja murheita, jotka saimme pienillä muutoksilla hanskaan toisella puoliajalla, kommentoi Koskela.

– Toinen jakso oli meiltä sen verran parempi, että ansaitsimme voiton. Olisimme toki voineet lisämaalejakin tehdä. Päällimmäisenä on, että oli hyvä jalkapallo-ottelu tänään.

Katso Toni Koskelan kommentit ylläolevalta videolta.

HJK vs Inter 1-0 (0-0)
63′ Roope Riski

HJK:n kokoonpano: Reguero – Murillo, O’Shaughnessy, Katz, Alho (71. Ostojic) – Schüller, Peltola (46. Bubacar), Lingman (57. Vertainen) – Ro. Riski, Browne (54. Ri. Riski), Banza (71. Hasani)

HJK pelaa seuraavan kerran lauantaina 15.2., kun Suomen Cupissa vieraaksi saapuu IFK Mariehamn. Ottelu alkaa kello 13:30.

Liput otteluun tästä: HJK.fi/liput »