Mestarivalmentaja HJK Klubi 04:n vetäjänä

Joonas Rantanen: ”Tavoitteena on menestyä kentällä ja saada pelaajia eteenpäin liigajoukkueeseen.”

Joonas Rantanen - HJK Helsinki

HJK Klubi 04:n vastuuvalmentaja on ensi kaudella HJK:n naisten liigajoukkueen ensimmäiseen mestaruuteen 14 vuoteen johdattanut Joonas Rantanen. ”Jope” istui lounashaastatteluun kertomaan ajatuksiaan sekä mestaruuskaudesta että tulevaisuuden haasteista.

Mennään suoraan asiaan. Miksi siirryit naisten Suomen mestaruuden jälkeen miesten puolelle?

Mietin jo edellisen kauden lopulla, että jatkanko naisten joukkueessa. Siis tilanteessa, jossa me vielä taistelimme Suomen mestaruudesta. Halusin tehdä päätökseni menestyksestä huolimatta. Yritin rehellisesti punnita, olisiko jatkaminen paras vaihtoehto sekä itseni että joukkueeni kannalta. Silloin päädyin siihen, että halusin valmentaa joukkuetta vielä vuoden. Nyt olin mielestäni antanut kaikkeni tälle ryhmälle, ja siksikin oli aika ottaa vastaan uudet haasteet.

Suomalaisessa jalkapallossa on muista Pohjoismaista poiketen aika raju jako miesten ja naisten valmennukseen. Onko tämä sinun tapauksesi esimerkki ainakin HJK:n sisällä siirtymisestä uuteen aikaan?

En näe mitään syytä, miksi hyvä valmentaja ei voisi valmentaa molempia sukupuolia; ei se peli niin erilaista ole. Vaikka päädyin naisten valmentajaksi tavallaan sattumalta, se oli minulle loistava kokemus. Kehottaisin muitakin olemaan ennakkoluulottomia. Naisten joukkueessa on pelaajia, joilla uskon olevan valmentajaura edessä. Näen, että he voisivat hyvin toimia valmentajina esimerkiksi poikien akatemiassa. Ylipäätänsä HJK:lla on tässä mahdollisuus laajentaa valmentajapolkuja. 

Sukunimesi on HJK-piireissä legendaarinen. Isäsi on pitkäaikainen HJK:n valmennuspäällikkö, nuorempi veljesi Tuomas menestyksekäs HJK:n Akatemiavalmentaja. Mikä on perhetaustasi merkitys sinulle? Voisitko esimerkiksi kuvitella valmentavasi veljesi kanssa?

Olen kasvanut futiksen ympärillä. Isä valmensi pitkään ennen valmennuspäällikön tehtäviään; muistan hyvin, kun hän oli esimerkiksi Hongan miesten joukkueen valmentajana Ykkösessä, ja pyörin mukana kentällä. Meidän äitimme on puolestaan tehnyt jättityön, kun hän on tukenut perheen yhteistä intohimoa. Vaikka äidillä ei ole lajitaustaa, niin olen ymmärtänyt hänen pääosin nauttineen tästä kokemuksesta. Toisaalta, joskus joulupöydässä saattaa tulla aika tiukka ”pyyntö”, että ei puhuta jalkapallosta.

Voisin hyvin valmentaa veljeni kanssa, mutta nyt ei ehkä olisi otollisin ajankohta. Asiassa on tietenkin puolensa. Kun tuntee toisen ihmisen todella hyvin, kommunikaatio ja luottamus on usein helpompaa. Tällä hetkellä tosin ajattelen, että olemme valmentajina ehkä liian samanlaisia; en ole varma täydentäisimmekö toisiamme riittävästi.

Kuvaa itseäsi valmentajana ja ihmisenä muutamalla sanalla

Minua viehättää ihmisten kanssa toimiminen. Saan parhaita tuntemuksia valmentamisesta, kun olen itse täysillä läsnä harjoituksissa ja aistin kaikkien pelaajien tekevän samoin. Toinen kohokohta on, kun näkee pelaajan sisäistäneen jonkun asian ja sitä kautta edistyneen urallaan. Haluan olla luomassa ympäristöä, jossa edellä mainitut asiat voivat toteutua. Tämä vaatii minulta analyyttisyyttä ja suunnitelmallisuutta sekä taitoa kommunikoida ja tehdä yhteistyötä.

Olet valmistumassa opettajaksi yliopistosta. Aika monella menestyneellä suomalaisvalmentajalla on tällainen tausta. Päättyneeltä kaudelta tulee luonnollisesti mieleen sekä Huuhkaja-koutsi Markku Kanerva että Veikkausliigan mestarivalmentaja Jani Honkavaara. Oletko omasta mielestäsi erilainen valmentaja kuin ennen yliopisto-opintojasi?

Ehkä suurin asia opiskelussa on ollut perspektiivin laajeneminen. Tätä kautta osaan soveltaa uuttaa tietoa aiempaa paremmin. En ole myöskään niin ehdoton kuin ennen, pystyn tarkastelemaan asioita useammista  eri näkökulmista. Lisäksi uskon käytännön opetustaitojeni parantuneen.

Mitä tuot mukanasi naisten menestysvuodelta?

Korostan joukkueen kiinteyttä. Haluan, että pelaajat viihtyvät ja luottavat toisiinsa. Tämä ei tarkoita pehmoilua; uskon, että yhtenäinen ryhmä voittaa todennäköisemmin kuin kulttuuriltaan epämääräinen. Joukkueen koheesio on erityisen tärkeä nollanelosen kaltaisessa ”reservijoukkueessa”. Pelaajien on opittava antamaan itsestään; mikä on yksittäisen pelaajan panos joukkueen kehittymisessä? Nollanelosessa pelaajat ovat tietenkin menossa urallaan eteenpäin, mutta sitoutuminen tähän joukkueeseen on tärkeää. Hyvin toimiva joukkue toimii perustana yksilön kehittymiselle.

Mistä teemoista Joonas Rantasen valmentama HJK Klubi 04 tunnetaan ensi kaudella?

Pelimme nojaa luonnollisesti HJK:n valmennuslinjaan. Pyrimme kontrolloituun peliin; varsinkin avaamisen ja rakentelun pitää olla hallittua. Tämän pitäisi johtaa siihen, että etenemme maalintekoon ihanteellisilta alueilta ja vielä siten, että pelaajiemme vahvuudet korostuvat.

Pelimme rakenteen pitää myös olla niin hyvä, että pallonmenetyksemme tapahtuvat pääosin meille otollisilla alueilla. Näin saamme nopeasti reagoimalla ja prässäämällä pelivälineen takaisin vastustajan näkökulmasta vaarallisella alueella.

Olemme varmasti yksi sarjan taitavimmista joukkueista. Yhtenäisellä pelaamisella saamme tämän taidon ulosmitattua ja tulemme olemaan hankala vastustaja.

Tuleeko joukkueeseen vielä uusia pelaajia?

Joukkue on suurimmaksi osaksi kasassa nyt. Muutamaa vahvistusta vielä odotan. 

Yksi joukkueen mielenkiintoisista uusista pelaajista on uusiseelantilainen Chris James, jolla on pitkäaikainen Veikkausliigaura. Miksi tällainen veteraanipelaaja on hankittu joukkueeseen?

Chris on erittäin kokenut pelaaja (yli 50 peliä Veikkausliigassa Tampere Unitedissa ja KuPS:issa), joka on edustanut myös 22 kertaa maansa A-maajoukkuetta. Olimme sitä mieltä, että tarvitsemme nuoren joukkueemme tueksi kokeneen pelaajan, jonka asenne on kohdallaan. Uskomme, että Chris on tällainen pelaaja.

Asiaa helpottaa se, että Chris on aloittamassa myös valmentajauraansa; hän on ensi kaudella HJK:n 2006-syntyneiden Akatemia-joukkueen kakkosvalmentaja.

Onko nollanelosen toiminnalla jotain konkreettisia pelaajakehitystavoitteita esimerkiksi Veikkausliigajoukkueeseen nousevien pelaajien määrän suhteen?

On selvää, että tavoitteena on menestyä kentällä ja saada pelaajia eteenpäin liigajoukkueeseen. Tärkeintä on löytää ne asiat, joihin voimme itse vaikuttaa ja tehdä niitä asioita päivästä toiseen hyvin. Laatu harjoittelussa, sitoutuminen toimintaan ja elämänhallinta ovat tässä oleellisia. Kaikki lähtee siitä, että teemme asiat kollektiivisesti hyvin, on kyse sitten toimintakulttuurista tai pelitavan harjoittelusta. Tähän päälle rakentuvat prosessit teknis-taktisten, psyykkisten ja fyysisten ominaisuuksien osalta.

Pelaajat ovat siinä kehitysvaiheessa ja sellaisessa ympäristössä, missä herkästi vertaillaan omaa kehittymistä suhteessa muihin. Väyliä huipulle on kuitenkin erilaisia, ja jokaisen on löydettävä omansa. Meidän täytyy tukea pelaajia kasvun ajattelutapaan, ohjata energia omiin tavoitteisiin ja niistä johdettuihin toimenpiteisiin.