Mestaruuspysti nostettiin Bolt Arenalla

Kausi päättyi tiukkaan tasapeliin Interin kanssa.

Katso kooste ottelusta!

HJK vs Inter 1-1

Sunnuntaina Maarianhaminassa Suomen mestaruuden varmistanut HJK kohtasi kauden viimeisessä kamppailussa hopeasta taistelleen Interin.

Ensimmäinen puoliaika

Klubin avauksessa oli kolme muutosta edellisestä kamppailusta, kun Valtteri Moren, Atom ja IFK Mariehamnia vastaan osunut Eetu Vertainen nousivat avaukseen.

Ottelu lähti tasaisesti käyntiin, mutta Klubi onnistui luomaan tekopaikan jo neljännellä peliminuutilla. Roope Riski pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Henrik Moisander torjui maalipörssin kärkinimen yrityksen hyvällä heittäytymisellä.

Ensimmäisen vartin aikana erityisesti keskialueella käytiin kiivasta kamppailua ja peliä väritti useat rikkeet. Ensimmäinen varoitus nousi 12. peliminuutilla vierasjoukkueen Rick Kettingille.

Puolen tunnin kohdalla Interille syntyi ottelun toistaiseksi paras maalipaikka, kun Timo Furuholm pääsi kulmapotkun jälkeen yrittämään maalintekoa. Antonio Reguero Klubin maalilla oli kuitenkin tilanteessa hereillä, ja onnistui torjumaan parin metrin päästä tulleen yrityksen aivan maaliviivan tuntumasta.

Avausjakso päättyi lopulta maalittomana, mikä oli kenttätapahtumiin nähden oikeutettu tulos.

Inter rakensi lopulta vaarallisemmat paikat, mutta Nikolai Alho ja Valtteri Moren onnistuivat katkomaan vieraiden kaksi vaarallista yritystä kreivin aikaan. Klubi loi puolestaan juuri ennen taukoa parikin laadukasta hyökkäystä, mutta tekopaikoille ei kotijoukkue onnistunut murtautumaan.

Kokonaisuudessaan avausjakso oli odotetun tarkkaa pelaamista. Pallonhallinta oli hienoisesti Interin hallussa, mutta hitaalla rakentelulla turkulaiset eivät onnistuneet Klubin puolustusta horjuttamaan.

HJK Helsinki Champion 2020! Photo: © Jussi Eskola

Toinen puoliaika

HJK suoritti tauolla yhden vaihdon, kun Daniel O’Shaughnessy korvasi Luis Murillon vasemman laitapakin tontilla.

Inter aloitti toisen jakson tylysti, kun Aleksi Paananen vei vieraat johtoon vain vajaan minuutin pelin jälkeen tarkalla laukauksellaan boksin ulkopuolelta.

Avausmaali vapautti peliä ja kummankin hyökkäys lähti rullaamaan huomattavasti nopeammin kuin avausjaksolla. Tunnin kohdalla Klubi haki vielä lisää voimaa hyökkäykseen tuomalla Tim Väyrysen ja David Brownen kentälle. Tilaa tekivät Vertainen, sekä Roope Riski.

Erinomaisesti sunnuntaina Maarianhaminassa esiintynyt Browne toi sähäkkyyttä Klubin hyökkäykseen, ja vikkelä laituri tarjoilikin välittömästi Riku Riskille hyvän pallon maalinedustalle. Riskin vaikeasta asennosta lähtenyt yritys karkasi kuitenkin katsomon puolelle.

Ottelun edetessä loppua kohden Klubi otti pelin selkeästi haltuunsa. Voitolla haaveet hopeasta elossa pitänyt Inter puolusti kuitenkin omaa aluettaan todella tiiviisti, eikä Klubi päässyt aivan paraatipaikoille.

Vajaa vartti ennen loppua kaivattu tasoitus lopulta nähtiin. Rasmus Schüllerin erinomainen esityö toi pallon Väyryselle boksiin ja hyökkääjä lähetti kovan syötön maalinedustalle. Inter-vahti Moisander torjui pallon eteensä ja paikalle terävimmin rynninyt Atom nosti paluupallon verkon perukoille. Maali oli japanilaiselle kauden viides.

Viimeisellä kympillä Kai Meriluoto, 17, tuli Riku Riskin tilalle hyökkäykseen.

Atomin maalin jäädessä ottelun viimeiseksi päädyttiin kauden viimeisessä ottelussa pistejakoon 1-1 lopputuloksella.

HJK Helsinki Champion 2020! Photo: © Jussi Eskola

Ottelun päätyttyä Klubin juhlat pääsivät alkamaan, kun kapteeni Nikolai Alho sai kohottaa mestaruuspokaliin kotiyleisön edessä.

HJK Helsinki Champion 2020! Photo: © Jussi Eskola

HJK vs Inter 1-1 (0-0)

46′ Paananen 0-1
76′ Atom 1-1

HJK:n kokoonpano: Reguero – Murillo (46. O’Shaughnessy), Tenho, Moren, Alho – Schüller, Lingman, Vertainen (60. Väyrynen), Atom – Ro Riski (60. Browne), Ri Riski (83. Meriluoto)

HJK Helsinki Champion 2020! Photo: © Jussi Eskola