Poliisi turvaa karsintaottelua

Turvajärjestelyt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä liikenteeseen.

HJK Helsinki

Keskiviikkona 31.7. Telia 5G Arenalla pelataan UEFA Champions Leaguen karsintaottelu HJK vs Crvena Zvezda, jonka turvaamiseen poliisi osallistuu. Poliisin tehtävä on varmistaa yleinen järjestys ja turvallisuus sekä ohjata liikennettä.

– Kyseessä on iso yleisötapahtuma. Poliisi varautuu mahdollisiin liikenneruuhkiin ja järjestyshäiriöihin. Turvallisuusjärjestelyt saattavat aiheuttaa liikennekatkoja ottelupaikan läheisyydessä ja kantakaupungissa, toteaa ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta.

Stadionin ympäristössä on vain rajallisesti pysäköintipaikkoja, joten poliisi kehottaa ottelun yleisöä suosimaan julkista liikennettä ja varaamaan reilusti aikaa saapumiseen. Myös muiden alueella liikkuvien kannattaa huomioida, että alueella on keskiviikkona liikkeellä poikkeuksellisen paljon ihmisiä.

– Pysäköinnin osalta meillä ei ole valitettavasti yhtään vapaata paikkaa. Poliisi ohjaa vahvasti turvajärjestelyitä ja mm. stadion edessä oleva pyörätie on tapahtuman ajan turvallisuussyistä suljettu, toteaa HJK:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen.

Poliisi tiedottaa liikennetilanteesta ja mahdollisista muista turvallisuustoimista reaaliaikaisesti Twitterissä. Helsingin poliisin Twitter-tiliä voi seurata, vaikka itsellä ei olisi tiliä kyseisessä sosiaalisen median palvelussa: twitter.com/helsinkipoliisi.

Poliisin tiedote »

Aikataulu:
– Telia 5G Arenan portit avataan kello 18:00
– Aitio-sisäänkäynti avataan kello 17:30
– Vierasjoukkueen kannattanjien lipunmyynti ja sisäänkäynti
– Pohjoiskatsomoon avataan kello 17:00.
– Ottelu alkaa kello 19:00
– Tapahtuma päättyy noin kello 21:00

Liput otteluun: HJK.fi/liput »