Suomen Cupin lohkovaihe päättyi tasapeliin

Lohkovoiton jo aiemmin varmistanut HJK pelasi tasan 1-1 Hongan vieraana.

HJK Helsinki

HJK oli tehnyt pieniä muutoksia edellisestä Mariehamn-ottelusta. Pieniä vammojansa lepuuttavat Bubacar Djaló ja Antonio Reguero eivät olleet mukana. Maalilla aloitti edellisen ottelun tapaan Jakob Tånnander ja keskikentällä aloitti Ferhan HasaniRoope Riski palasi avauskokoonpanoon ja Tim Väyrynen aloitti vaihdosta.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Minuuttikaan ei ollut kulunut täyteen, kun HJK puhkaisi Hongan puolustuksen ja Roope Riski pääsi laukomaan tolppaan.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin HJK onnistui jälleen vyöryttämään hyökkäyksen kohti Hongan maalia. Rasmus Schüller pääsi laukomaan noin 20 metristä kovan vedon yläristikkoon.

Tämän jälkeen ottelu tasaantui hieman ja hyökkäykset etenivät vauhdilla molempiin päätyihin. HJK pääsi muutaman kerran laukomaan ja onnistui puolustuksessa pitämään Hongan pois maalipaikoilta.

Noin 20 minuutin pelin jälkeen ottelu eteni HJK:n komennossa. HJK:n prässi toimi eikä Honka onnistunut kuin kerran pari pääsemään siitä ohi. 

Hongalla oli ottelussa vielä paljon voitettavaa – varma jatkopaikka cupissa vaati vähintään tasapelin – ja tämä näkyi ottelun varsin kovana tunnetasona. Jaloille tultiin usein ja välillä aika rajusti. Kolhujen seurauksena HJK joutui vaihtamaan Luis Murillon jo 40. minuutilla. Miro Tenho tuli toppariksi ja Daniel O’Shaughnessy siirtyi vasemman laitapakin tontille.

Vauhdikas puoliaika päättyi kuitenkin maalittomana.

Jakob Tånnander - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Jakob Tånnander

Toinen puoliaika

Toista puoliaikaa ehti kulua kuusi minuuttia, kun Honka sai vapaapotkun noin 25 metristä. Hongan Lucas Kaufmann keskitti pallon alueelle, ja HJK:n Eetu Vertaisen ja Hongan Dani Hatakan kamppaillessa pallosta Hatakka onnistui hankkimaan rangaistuspotkun Hongalle. Kaufmann laukoi rankkarin sisään ja vei Honga 1-0 johtoon.

HJK oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna tappioasemassa, mutta joukkue ei siitä hätkähtänyt. Pelikellon käydessä 51. minuuttia HJK vyörytti hyökkäyksen vasemmalta laidalta. Daniel O’Shaughnessy keskitti matalan pallo maalille, josta se ajautui toiselle laidalle päätyrajan tuntumaan. Riku Riski syötti pallon taaksepäin takaisin maalin eteen, josta Ferhan Hasani pääsi vetämään pallon voimalla maalin. Hongan maalia vartoinut ex-klubipelaaja Markus Uusitalo tuskin ehti edes nähdä, mitä tapahtui. Tilanne 1-1.

Ferhan Hasani - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Ferhan Hasani

Ottelu jatkui täysin Klubin hallinnassa. Honka ei muutamia kulmapotkuja lukuun ottamatta saanut maalipaikkoja aikaiseksi. HJK pääsi hyvin paikoille ja laukomaankin, mutta viimeistely jäi vaatimattomaksi.

Ottelun 68. minuutilla HJK vaihto maalin tehneen Hasanin tilalle David Brownen. Viisi minuuttia tästä HJK oli pakotettu ottamaan mainiosti pelanneen Lucas Lingmanin vaihtoon. Nuori Matti Peltola tuli keskikentälle ja samalla myös Roope Riski vaihdettiin Tim Väyryseen.

Viimeisen vaihdon Klubi teki 84. minuutilla. Riku Riski tuli vaihtoon ja Kalle Katz tuli vahvistamaan puolustusta. Pelin lopun HJK pelasi hieman vieraalla 3-4-3 muodostelmalla.

Ottelun lisäajalla nähtiin erikoinen tilanne. Ottelun tuomaristo nähtävästi hermostui HJK:n huoltajaan Boris Wistubaan ja antoi tälle kaksi keltaista korttia ja sen myötä Wistuba joutui poistumaan penkiltä ja saa toimitsijakiellon seuraavaan otteluun. 

Kuuden lisäminuutin jälkeen päätuomari Oskari Hämäläinen puhalsi varsin viihdyttävän ja tunteikkaan ottelun päättyneeksi tasatilanteeseen 1-1.

Rasmus Schüller - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Rasmus Schüller

– Kyllä tasapeli hieman harmittaa, koska olimme mielestäni ensimmäisen jakson selkeästi parempi joukkue. Vaikka peli toisella jaksolla tasoittui, niin loimme silti enemmän maalipaikkoja ja meidän olisi pitänyt voittaa ottelu, kommentoi päävalmentaja Toni Koskela ottelun jälkeen.

Koskela löysi pelistä parannettavaa.

– Meidän pitää jatkossa puolustaa tiiviimmin. Honka pääsi välillä turhan helposti etenemään ensimmäisen prässin jälkeen, ja matalassa blokissa olimme välillä turhan passiivisia. Mutta toisaalta pidimme vastustajan poissa maalipaikoilta. Pilkun aiheutimme täysin vaarattomasta tilanteesta.

– Toisaalta, olimme ensimmäistä kertaa tappiolla tällä joukkueella ja reaktio siihen oli todella hyvä. Nopeasti painopiste vastustajan päähän, maalipaikka ja tasoitus, Koskela jatkaa.

– Kroppaa kuluttava alusta, muutama muutos avaukseen, viisi vaihtoa pelin sisällä ja lopussa pakon sanelemana 3-4-3 muotoon, jota emme ole vielä käyttäneet tai sen enempää harjoitelleet, se totta kai aiheutti pientä sekaannusta, mikä on luonnollista. Tulosta lukuun ottamatta, ihan ok matsi, päättää Koskela.

Suomen Cupin jatko arvotaan maananaina 2.3.2020, jolloin selviää Klubin seuraava vastustaja, joka tulee alempien sarjatasojen joukkueista. Ottelu on vierasottelu ja se pelataan 14.–15.3.2020.

HJK:n seuraava matsi on harjoitusottelu Norjassa SK Brannin vieraana 6.3.2020 kello 13:00 Suomen aikaa.

Honka vs HJK 1-1 (0-0)
51′ Kaufmann 1-0 rp
54′ Hasani 1-1 

HJK:n kokoonpano: Tånnander, O’Shaughnessy, Ostojić, Vertainen, Riski Ri (84’ Katz), Lingman (73’ Peltola), Riski Ro (73’ Väyrynen), Murillo (40’ Tenho), Alho, Hasani (68’ Browne), Schüller.