Uudistunut HJK palaa kotiyleisön eteen

HJK pelaa uuden valmennuksen alaisuudessa ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina KPV:tä vastaan.

Toni Koskela - HJK Helsinki

HJK v KPV
Su 26.5.2019 klo 18:30
Telia 5G Arena
Liput: HJK.fi/liput »

Klubi hävisi maanantaina Lahdessa lukemin 0-3. Tämän jälkeen Töölössä on tapahtunut paljon, kun joukkueen valmennus vaihtui.

Mika Lehkosuon ja Klubin yhteinen taival tuli toistaiseksi päätökseen, kun Toni Koskela aloitti joukkueen uutena päävalmentajana. 36-vuotiaan Koskelan pesti alkaa vauhdikkaasti, sillä ensimmäiset treenit hänen johdollaan olivat torstaina ja peli sunnuntaina.

HJK:lla on ollut viime aikoina haasteita, kun alla on kahdeksan ottelun voitoton jakso, jonka saldona on kuusi tasapeliä. Veikkausliigan kärkipää on kuitenkin todella tasainen ja erot sarjataulukossa ovat minimaalisia. Eroa sarjan piikkipaikkaan on neljä pistettä, mutta Klubilla on yksi ottelu enemmän pelattuna.

Varsinkin maalinteko on tuottanut haasteita: HJK on viimeistellyt kymmenessä pelissä vain yhdeksän täysosumaa. Hyökkäyspelaaminen on kuitenkin ollut viimeisissä otteluissa pirteämpää aivan alkukauteen verrattuna ja esimerkiksi Lahtea vastaan joukkue pystyi luomaan tukun vaarallisia paikkoja, mutta kotijoukkueen maali säilyi noiduttuna.

HJK ei ole vielä hävinnyt ainuttakaan kotiotteluaan. Viiden kotipelin saldona on kaksi voittoa ja kolme tasapeliä maalierolla 7-5. Klubin lisäksi FC Lahti ja Ilves eivät ole vielä jääneet pisteittä kotikentillään.

Klubi saa sunnuntaina pelikieltonsa sovittaneen Eldersonin takaisin kokoonpanoon. Näin ollen pelikiellon takia on sivussa enää Faith Friday Obilor, joka on sivussa vielä kaksi seuraavaa ottelua.

Lievien loukkaantumisten vuoksi ainakin tämän ottelun kokoonnpanosta puuttuvat Akseli Pelvas ja Evans Mensah. Marco Buenon kuntoutumisessa menee hieman pidempään.

HJK:n ja KPV:n mittelöt pääsarjassa eivät ole olleet arkipäivää: Veikkausliigan historian aikana joukkueet ovat kohdanneet vain kahdesti. Vuonna 1990 Klubi kuittasi molemmista kamppailuista voitot yhteismaalein 7-3. Tämä kausi on myös edellinen, kun KPV pelasi pääsarjassa.

KPV:n pääsarjataival alkanut haastavasti

KPV pelasi viime kaudella Ykkösessä ja joukkue sijoittui toiseksi kaksi pistettä HIFK:sta jääneenä. Himoittu pääsarjapaikka irtosi kuitenkin nousukarsinnasta TPS:aa vastaan: KPV nousi vierasmaalin turvin Veikkausliigaan yhteismaalein 1-1.

Kokkolalaiset ovat luonnollisesti uudistuneet sarjanousun jälkeen paljon. Viime kaudella Veikkausliigassa pelanneista pelureista joukkueeseen ovat liittyneet Simo Roiha (RoPS), Juri Kinnunen (TPS), Joni Mäkelä (KuPS), Adam Vidjeskog (PS Kemi) ja Hendrik Helmke (FC Lahti). Ulkomailta KPV on napannut riveihinsä Isaac Shazen, Yessy Menan, Maksim Gussevin, El Hadji Gana Kanen sekä useamman kauden Itävallassa pelanneen Juhani Pikkaraisen.

Sinivalkoisten kannattajille mielenkiintoisin seurattava on Enoch Banza, joka pelaa kauden 2019 lainalla Kokkolassa.

KPV:n valmistautuminen kauteen sujui varsin mainiosti. Joukkue sijoittui Suomen Cupin lohkovaiheen B-lohkon kolmanneksi, kun kokkolalaiset hävisivät viidestä ottelustaan vain yhden, minkä lisäksi joukkue voitti VPS:n ja RoPS:n.

Cupin pudotuspeleissäkin KPV esiintyi väkevästi. Neljännesvälierissä VJS kaatui 3-0 ja välieristä irtosi voitto RoPS:sta maalein 2-1. Taival tyssäsi kuluvan viikon torstaina välierässä Ilvestä vastaan. KPV johti Banzan ja Milos Josimovin osumilla 2-1 vielä varsinaisen peliajan täyttyessä, mutta Ilves nousi tasoihin ja ohi lisäajalla.

Tappio, ja erityisesti tapa millä se tuli, oli valtava pettymys sarjanousijalle. Tätä on korostanut alkukauden haasteet Veikkausliigassa. Kahdeksan ottelun jälkeen joukkueen voittotili on vielä avaamatta: saldona on kolme tasapeliä sekä viisi tappiota. Tasapelit tulivat HIFK:ta, Vepsua sekä FC Lahtea vastaan.

KPV:lla on ollut haasteita molemmissa päissä kenttää. Joukkue on viimeistellyt vain neljä maalia, mikä on sarjan pienin lukema. Vastaavasti kokkolalaisten verkkoon on tehty 14 täysosumaa, mikä on vastaavasti isoin määrä. Joukkue on pystynyt pitämään vastustajan vain kertaalleen nollilla kuluvan kauden aikana. Erityisesti kotipeleissä on ollut haasteita: KPV:n neljän kotiottelun maaliero on 1-8. Joukkue tosin pelasi kolme ensimmäistä kotipeliään evakossa Seinäjoella. Vasta kaksi viimeisintä kotiotteluaan joukkue on pelannut Kokkolassa.