Westö: “Hyvä joukkuepeli vie eteenpäin”

HJK:n omaan nuorisokatraaseen kuuluva Johannes Westö oli yksi kentän hahmoista keskiviikkona. Hänen laukauksensa alusti Jarno Parikan avausmaalin, toisessa JW antoi kulman josta Ojala puski 2-0 -numerot.

– Tiedän aika hyvin, mihin meidän hyvä pääpelaajat Magnusson ja Ojala pallot haluavat, Westö sanoo.

Kolmannen maalin hän viimeisteli itse. Tarkka laukaus kuudentoista rajalta upposi maalin vasempaan reunaan.

– Oli tietenkin mukavaa tehdä maali. Se oli kuitenkin koko joukkueen aikaansaannosta. Pääsimme karvaamaan IFK:n pelinavauksen monella miehellä ja riistämään pallon, mikä avasi lopulta maalipaikan.

Joukkueen esitykseen JW olikin erittäin tyytyväinen. Vauhti on ollut viime aikoina hyvää.

– Viime pelit ovat olleet äärimmäisen vahvoja koko joukkueelta, MYPA, Jaro, VPS ja tänään tämä. Seuraava Suomen cup on sitten vasta syksyllä, joten pääsemme keskittymään Veikkausliigaan ja pitämään saman draivin yllä myös niissä peleissä.

HJK jatkaa Veikkausliigaa jo sunnuntaina 20.6. Vuorossa on vierasottelu Turussa FC Interiä vastaan. Ottelu alkaa klo 19.00