#10 Mosa: Oman elämänsä kingi
Lentokoneen laskeuduttua perhe ohjattiin pieneen bussiin, jonka kohteena oli Mikkelin lähellä sijainnut Haukivuori. Matkustajille kyllä kerrottiin määränpää, mutta eivät he oikeastaan ymmärtäneet mitä se merkitsee. Afganistanin Kabulissa syntynyt ja edelliset kuusi vuotta Iranin Teheranissa asunut tuolloin 11-vuotias Moshtagh muistelee ihmetelleensä näkymiä bussin ikkunasta. Pelkkää metsää.
Miljoonakaupunki Teheranin kuhinaan tottunut poika ymmärsi perheensä olevan Suomessa turvassa, mutta eräs asia hämmensi voimakkaasti. Haukivuoren silloisessa kahdentuhannen asukkaan kunnassa ei juurikaan kello viiden jälkeen iltaisin näkynyt muita ihmisiä. Se jäi lapsen mieleen voimakkaana kokemuksena.
Perheen elämä Suomessa eteni hyvin. Koulu alkoi ja lapset saivat venäläisen suomen kielen opettajan. Moshtagh aloitti jalkapallon Haukivuoren Pallossa ja muistelee olleensa siitä hyvin innoissaan. Hän oli pienestä asti unelmoinut tulevansa jalkapalloilijaksi, mutta Iranissa pelaaminen oli mahdollista vain omien sukulaisten ja tuttavien kesken, koska afganistanilaisia pakolaisia ei hyväksytty mukaan joukkueeseen. Pakolaiseksi Iraniin perhe oli päätynyt Moshtaghin isän kuoltua traagisesti sisällissodan uhrina pojan ollessa 5-vuotias. Perheen äiti pelkäsi perheensä puolesta ja päätyi jättämään Afganistanin, kotimaan. Sitä seurasi kuusi rankkaa vuotta Iranissa, sillä afgaaneja syrjittiin maassa rajusti.
Nyt 23-vuotias Moshtagh Yaghoubi eli Mosa kertoo lapsuusmuistoistaan Töölössä kotistadionillaan HJK:n harjoitusten päätyttyä. Lapsuuden kokemukset ovat Mosalle edelleen aiheena arka, mutta hän uskoo, että niistä pitää ja kannattaa puhua ääneen.
– Tapahtumat ovat kasvattaneet minua ja tehneet minusta ihmisenä sen mitä olen nyt. Olisin toivonut, että elämä olisi ollut minulle ja perheelleni helpompaa, mutta elämä ei ole aina reilua. Pitää elää sen kanssa mitä on, Mosa sanoo hiljaa ja katsoo kuulijaa silmiin.
Raaka maailma
Kun HJK:n joukkueharjoitukset päättyvät, Mosa jää kentälle treenaamaan joukkuekavereidensa kanssa. Hän antaa maaliin johtavia syöttöjä eri etäisyyksiltä, eri suunnista, ilmasta ja maasta. Vapareitakin vedetään. Pelaajat tuulettavat maaleja yhdessä, puistelevat päätään ja nauravat myös töppäyksille. Hulluttelevat yhdessä.
– Jotkut pitävät jalkapalloa työnä, mutta minulle tämä on rakkaus, intohimo. Minulla on paljon ystäviä HJK:ssa, ja voin sanoa, että yksi syy miksi menestyimme viime kaudella oli se, että olemme iso perhe. Pidämme yhtä ja olemme ystäviä, Mosa sanoo.
Hän tietää mistä puhuu, sillä ura ei ole ollut pelkkää nousukiitoa. Ulkomaan kokemukset Kazakstanissa Shaktar Karagandyssa sekä latvialaisessa Spartaks Jurmalassa eivät lukeudu Mosan muistoissa onnistumisiin.
– Kävin treeneissä, kävin syömässä, olin yksin, kävin uudelleen syömässä ja olin taas yksin. Sama toistui joka päivä. Se oli paljon yksinäisyyden sietämistä, aivan eri maailma kuin täällä. Se on raaka maailma, missä kaikki tappelevat ja taistelevat toisiaan vastaan. En ole onnistunut siellä vielä, mutta opin paljon ja tavoitteeni on edetä ulkomaille ja pysyä siellä.
– HJK:ssa lähellä ovat perhe ja ystävät, elämä on turvallista ja helppoa verrattuna ulkomaille. Olen tosi iloinen, että olen nyt HJK:ssa. Ihmiset täällä ovat auttaneet minua kehittymään monella tapaa, ja tämä on paras paikka Suomessa pelata fudista. Täältä on parhaat mahdollisuudet edetä myös ulkomaille.
Vahvuus ja heikkous
Päävalmentaja Mika Lehkosuo kulkee Mosan ohi käytävällä ja he sopivat, että Mosa jatkaa haastattelusta valmentajan luokse pelaajakeskusteluun. Edellisestä on kulunut aikaa kuukausi ja nyt puntaroidaan onko eteenpäin menty.
Mosa kertoo, että hänen vahvuuksiinsa on kirjattu esimerkiksi voitontahto ja pitkät syötöt molemmilla jaloilla. Entäpä kehityskohteet?
– Elämä on ehkä tehnyt minusta tällaisen välillä herkästi räjähtelevän, mutta olen kehittynyt paljon. Nykyään pystyn ottamaan rauhassa ja olen tehnyt luonteeni kanssa paljon duunia ja parantanut siinä paljon. Miten sen nyt sanoisi, luonteeni on vahvuuteni ja heikkouteni samaan aikaan.
Yksi käänteentekevä hetki Mosan elämässä oli, kun perhe muutti Haukivuoresta Mikkeliin. Mosa oli asunut tuolloin Suomessa vuoden ja pyrki mukaan Mikkelin Palloilijoiden ikäluokkansa edustusjoukkueeseen, mutta ei tullut valituksi.
– Kysyin valmentaja Matti Kuituselta, että miksi en pääse mukaan joukkueeseen ja kyseenalaistin rajusti hänen päätöksensä. Olin tosi taitava ja tein paljon maaleja. Matti vastasi minulle: “Mosa, niin kauan kuin sinä et opi syöttelemään, sinä et pääse joukkueeseen. Jalkapallossa ei ole kyse siitä, että sinä otat pallon ja viet sen kaikkien ohi yksin maaliin. Jalkapallossa on kyse joukkueelle pelaamisesta.”
– Hyväksyin valmentajan vastauksen ja siitä käynnistyi muutos. Ryhdyin harjoittelemaan määrätietoisesti, mistä seurasi nopeasti hyviä asioita. Matti on tänäkin päivänä hyvä ystäväni, jolle voin soittaa koska tahansa ja minä olen kentällä pelaaja, joka antaa joukkueelle kaikkensa, Mosa kertoo.
Perhe pitää yhtä
Mosan keho on tatuoitu. Piirrokset ja tekstit ihossa kertovat tarinaa hänen elämästään ja kokemuksistaan. Kaulaan on kirjailtu kruunu.
– Olen oman elämäni kingi. Uskon itseeni ja mahdollisuuksiini. Jos en itse usko itseeni, ei kukaan muukaan tässä maailmassa usko minuun. Kaikilla tulee vastaan vaikeita aikoja, epävarmuutta ja vastoinkäymisiä. Pitää olla kova ja miettiä positiivisesti hyviä aikoja. Nöyrän duunin kautta on huonon päivän tai virheen jälkeen mahdollista nousta takaisin itsevarmuuteen.
Mosa tapaa Suomessa asuvia sisaruksiaan ja heidän perheitään viikoittain. Osa suurperheen sisaruksista asuu maailmalla, mutta yhtä pidetään. Aina.
– Äiti voi nykyään tosi hyvin, mikä on minulle kaikkein tärkeintä. Kun menetimme isäni, äidillä oli iso perhe elätettävänään vieraassa maassa, eikä hän edelleenkään puhu siitä, miten vaikeaa aikaa perheellämme silloin oli. Välillä joudun muistuttamaan, että äiti, sinun duunisi on tehty jo, me olemme turvassa, kaikilla lapsillasi on hyvät elämät.
– Koska olen elänyt vaikeita aikoja ja kokenut maailman epäreiluuden, niin itse haluan olla reilu muita kohtaan. Haluan kohdella ihmisiä oikein ja tuoda hyvää kohtaamieni ihmisten elämään.
Teksti: Taru Nyholm
