ECA:n 90 Minutes For Hope keräsi yli miljoonan pakolaislasten apuun

Euroopan isoimmat seurat European Club Associationissa ottivat syyskuussa kantaa Eurooppaa ravistelevaan, toisen maailmansodan jälkeen suurimpaan pakolaiskriisiin. Jalkapalloyhteisö ja erityisesti sen isoimmat seurat eivät halua sulkea silmiään tältä tragedialta vaan auttaa omalta osaltaan ongelman ratkaisussa.

European Club Associationin hyväntekeväisyyskeräys keräsi 1,3 miljoonaa euroa pakolaislasten auttamiseksi.

HJK oli mukana 90 Minutes For Hope -kampanjassa ja lahjoitti syyskuussa pelatusta HJK-RoPS –ottelusta euron jokaista katsojaa kohtaan hyväntekeväisyyteen. Otteluun saapui peräti 9111 katsojaa, joten HJK:n lahjoittama summa nousi lähes kymmeneen tuhanteen euroon.

Keräyksessä ansaitut 1,3 miljoonaa euroa ohjataan Unicefin ja Pelastakaa Lapset ry:n kautta pakolaislasten auttamiseksi. HJK:n lisäksi kampanjaan osallistuivat useat Euroopan suurimmat seurat, kuten muun muassa FC Bayern München, FC Barcelona ja Arsenal FC.

ECA on Euroopan seurajoukkueiden ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin, joka on vahva toimija vaikuttamassa eurooppalaisiin seurajoukkuekilpailuihin, pelaajatyösopimuksiin, rahanjakopolitiikkaan ja seurojen yleisiin toimintaedellytyksiin. HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti valittiin syyskuussa ECA:n hallitukseen. 

ECA:n uutisen aiheesta pääset lukemaan tästä.