Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta

Aktiivisesti hyökkäyspeliin osallistuvalle puolustajalle maali tuli monen läheltä piti -tilanteen jälkeen.

– Olen ollut tällä kaudella monta kertaa lähellä maalintekoa. Pari tolppaa ja muitakin hyviä paikkoja on ollut. Tänään sitten osui. Toki, IFK-topparilta tuli hieman apua.
Rafinha laukoi lähietäisyydeltä pallon IFK-puolustaja Queyen pään kautta maaliin. Siitä alkoi HJK:n tie voittoon maanantai-illan kamppailussa. Rafinhan mukaan voitto tuli hyvän pelin jälkeen.
– Meiltä löytyi todella hyvin energiaa. IFK kyllä prässäsi aktiivisesti, mutta onnistuimme pitämään heidät poissa maaliltamme, ja toisaalta taas hallitsimme palloa hyvin. Aksun (Pelvas) 2-0 -osuma helpotti tilannetta, eikä meidän pelimme hajonnut IFK:n kavennukseen. 3-0 olikin sitten viimeinen niitti.
Pisteet olivat tärkeät, sillä sarjajohtajan kintereillä puuskuttavat FC Honka ja KuPS:n voittanut TPS. Rafinhan mielestä tässä vaiheessa kautta on turha tuijotella muiden joukkueiden otteita.
– Ajatus tulee pitää tiukasti omassa pelissä. Jokainen piste on äärimmäisen tärkeä tässä vaiheessa. Meillä kaikki on edelleen omissa käsissä, Rafi sanoo ja viittaa HJK:n kuuden pisteen etumatkaan.
IFK-ottelun jälkeen HJK pääsee hieman hengähtämään. Seuraava ottelu Veikkausliigassa koittaa vasta maaottelutauon jälkeen kahden viikon päästä. HJK matkaa silloin Pietarsaareen haastamaan kirkkaimman tähtensä, Alexei Eremenko Jr:n menettäneen Jaron.