Eurooppaan, Eurooppaan! HJK raivasi Farul Constanţan tieltään
Klubi eteni kolmatta kertaa putkeen Euroopassa lohkovaiheeseen saakka.
HJK vs FCV Farul Constanţa 2–0 (1–0)
20’ Bojan Radulovic 1–0
70’ Bojan Radulovic 2–0
HJK kukisti romanialaisen Farulin maalein 2–0 Konferenssiliigan viimeisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Vaikka Klubi hävisi viime viikon vierasottelun lukemin 1–2, helsinkiläiset etenivät otteluparista jatkoon ja lohkovaiheeseen yhteismaalein 3–2. HJK pelaa nyt lohkopelejä jo kolmatta kertaa putkeen: Viime syksynä Klubi eteni Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, ja kaksi vuotta sitten joukkue pelasi tulevan syksyn tapaan Konferenssiliigan lohkossa.
– Tuntuu rutiinilta. Pettymys olisi ollut kova, jos ei oltaisi päästy [lohkovaiheeseen]. Aika mahtavaa, että tämä oli kolmas kerta putkeen. Se on iso juttu koko suomifutikselle, totesi Klubin keskikentällä urakoinut Lucas Lingman.
Ensimmäiset hetket olivat tunnustelevia, mutta sitten Klubi otti pelin kontrolliinsa. Kotiyleisö räjähti riemuun jo viidennellä minuutilla, kun Bojan Radulovic puski voimalla Lucas Lingmanin loistavan kulmapotkun maaliin. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun ottelun tuomaristo tulkitsi Matti Peltolan olleen Farul-maalivahdin näkölinjalla, joten osuma hylättiin paitsiona.
Hyväksyttyä maalia ei Radulovicin tarvinnut kovin kauaa odotella. Farul-puolustus avasi peliä huolimattomasti, ja Klubi pääsi iskemään vastaan. Santeri Hostikka tarjoili maukkaan pallon taka-alueelle, josta Radulovic jatkoi pelivälineen ohi Mihai Aioanin.
Vierasjoukkueen ensimmäinen maalintekoyritys nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun vihreäpaitainen Farul sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Constantin Budescun laukaus kilpistyi muuriin, ja jatkotilanteessa Dragoş Nedelcun pusku oli voimaton.
Ensimmäinen puoliaika mentiin selkeästi Klubin komennossa, mutta jakson loppupuolella Farul sai luotua hässäkkää Klubin maalille kulmapotkuistaan. HJK-puolustus selvitti kuitenkin tilanteet Niki Mäenpään johdolla.
Toinenkin puoliaika alkoi vahvassa HJK:n hallinnassa. Jakso oli vanhennut viitisen minuuttia, kun Radulovic puski Lingmanin antaman keskityksen vain vähän yli. Heti perään Topi Keskinen pääsi laukomaan boksin sisältä, ja Radulovic pääsi vielä käsiksi Aioanin torjunnan paluupalloon, mutta romanialaiset selvisivät kuin ihmeen kaupalla.
Paine Farulin boksissa yltyi puoliskon edetessä, ja yleisö syttyi entisestään. Farul selvisi jälleen ilman takaiskuja, kun ensin vierailijoiden toppari siivosi pallon maaliviivan tuntumasta, ja heti perään Aioani torjui Pyry Soirin laukauksen.
Vapauttava sekä harvinaisen ansaittu 2–0-maali syntyi lopulta noin 20 minuuttia ennen loppua, kun Lingman pelasi loistavan pallonriistonsa jälkeen Keskisen puolittaiselle karkumatkalle. Keskinen eteni boksiin ja käänsi takaisin alaspäin Lingmanille, joka tarjoili puolivahingossa avopaikan Radulovicille, joka ei erehtynyt.
– Hyvä vahinko tuli. Sanotaan näin, ettei ole enää sattumaa, että siellä on joku takatolpalla, kun yrittää vetää. Hieno maali Bojanilta, virnisti Lingman viitaten viime kauden SJK-kotiotteluun, jossa Perparim Hetemaj pääsi nauttimaan vastaavasta tarjoilusta.
Kanveesiin lyöty Farul yritti viritellä vielä jonkinlaista kiriä, joka jäi kuitenkin piippuun. HJK puolusti tiiviisti, eikä vierailija onnistunut luomaan maalipaikkoja pelitilanteista. Sen sijaan viime hetkien kulmapotkut tuottivat ylimääräisiä sydämenlyöntejä HJK-kannattajille, mutta todellista vaaraa ei lopulta Mäenpään maalille syntynyt.
– Mun mielestä oltiin tosi hyviä. Olimme aggressiivisia, saimme paljon paikkoja ja uskalsimme puolustaa eteenpäin. Toisen jakson alussakin oli 20 minuutin jakso, jonka aikana me vain hyökkäsimme ja vastustaja joutui puolustamaan. Juuri tuolla tavalla saa vastustajalta itseluottamuksen pois. Ja onhan se kiva pelata, kun pallo on meillä.
JES!#HJK #UECLfi pic.twitter.com/dIZ02PBU8G
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) August 31, 2023
HJK vs FCV Farul Constanţa 2–0 (1–0)
20’ Bojan Radulovic 1–0
70’ Bojan Radulovic 2–0
HJK:n kokoonpano: Niki Mäenpää – Joona Toivio, Miro Tenho, Aapo Halme – Kevin Kouassivi-Benissan, Matti Peltola, Lucas Lingman (84’ Georgios Kanellopoulos), Pyry Soiri – Santeri Hostikka (87’ Perparim Hetemaj), Bojan Radulovic, Topi Keskinen
Päävalmentaja on puhunut.?#HJK #UECLfi pic.twitter.com/6JyUG2fjb6
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) August 31, 2023