Historiaa: HJK – VPS



HJK – VPS

OTTELUT VEIKKAUSLIIGASSA: 

27 – 9 – 4
HJK:N KOTIKENTÄLLÄ:
16 – 4 – 1
VPS:N KOTIKENTÄLLÄ:
11 – 5 – 3
TEHDYT MAALIT: 81 – 27 

Vanha tuttu:

Vastakkain lauantaina ovat kaksi sarjan perinteikkäimpiin kuuluvaa joukkuetta. Vuonna 1924 perustettu VPS on historiansa aikana voittanut pääsarjan mestaruuden kahdesti (1945 ja 1948), hopeaa viidesti (1932, 1941, 1949, 1997 ja 1998) ja pronssia kahdesti (1938 ja 2013).
Klubin ja VPS:n ehkä ikimuistoisin kamppailu käytiin syyskuussa 1938. Vaasalaisten historian yhtenä parhaista pidetty, maalitykki Nuutti Lintamon johtama joukkue taisteli kiivaasti Suomen mestaruudesta ja toivotti niukasti edellä olleen Klubin vieraakseen sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Hurjan taistelun päätteeksi HJK vei pisteet ja pystin Helsinkiin 3-2 -voitolla, maalikuninkuuden neljättä kertaa peräkkäin niminsä ottaneen Aatos Lehtosen iskiessä kaksi maalia.

Pääkaupungin valot: 

VPS:llä ei ole vuosien saatossa juurikaan ollut pisteitä tuomisinaan Helsingin reissuilta. Ennen vuotta 2013 se ei ollut Veikkausliigan historiassa onnistunut kaatamaan HJK:ta vieraskentällä. Viime kaudella vaasalaiset onnistuivat karistamaan peikon selästään käännettyään toisella puoliajalla tappioaseman 2-1 -voitokseen. Heinäkuussa palattiin jälleen tuttuun päiväjärjestykseen Klubin upottaessa VPS:n 3-0 Sakari Mattilan, Rasmus Schüllerin ja Mikael Forssellin maaleilla. 

Keeper:

Verrattain harva suomalainen jalkapalloilija on edustanut molempia seuroja, mutta yksi heistä on maalivahti Mauno Rintanen. Rintanen saapui Helsinkiin voitettuaan VPS:n paidassa kaksi Suomen mestaruutta ja vartioi Klubin maalia kolmen kauden ajan 1953-1955. Hänestä tuli ensimmäinen HJK:sta ulkomaille siirtynyt ja ensimmäinen Englannin jalkapalloliigoissa pelannut suomalainen siirtyessään vuonna 1956 torjumaan Hull Cityn maalilla. 

Parikka:

Molempia seuroja on edustanut myös Jarno Parikka. Kuusi kautta Klubissa maaleja pyssyttänyt taituri siirtyi vaasalaisten riveihin kaudeksi 2012, mutta on edelleen kannattajien ehdottomia suosikkeja saaden aplodit Sonera Stadiumilla jopa iskettyään kaksi osumaa HJK:n verkkoon kaudella 2012. Parikan tilastoista löytyy yhteensä 2 osumaa HJK:n paidassa VPS:ää vastaan ja 3 maalia VPS:n paidassa Klubia vastaan.

Maalinsylkijät:

HJK on iskenyt keskinäisissä Veikkausliigakohtaamisissa tasan kolminkertaisen määrän osumia maaleja. 81 osumaa ovat jakautuneet varsin tasaisesti, eniten VPS:n verkkoja ovat heiluttaneet Paulus Roiha ja Akseli Pelvas viidellä osumallaan. Samaan on yltänyt VPS:n puolelta HJK:ta vastaan Jyrki Huhtamäki.

Poimintoja molempia joukkueita edustaneista pelaajista:

Mauno Rintanen, Jarno Parikka, Mike Peltola, Jari Jäväjä, Veli Lampi. 

 

HJK – VPS lauantaina 14.6. kello 17.00 alkaen Sonera Stadiumilla. Osta liput ENNAKKOON tai katso ottelu HJK TV:stä!