HJK Akatemia U17 turnausvoittoon Ranskassa

– Olimme selkeästi turnauksen paras joukkue. Meidän ei tarvinnut selviytyä, vaan pystyimme kontrolloimaan peliä kuten Suomessa. Pallollinen pelaamisemme oli järkevää, sen kautta pystyimme voittamaan nopeasti palloja takaisin itsellemme, HJK:n päävalmentajana Ranskassa toiminut Toni Koskela kertaa.

– Lisäksi puolustuspelaamisemme oli läpi turnauksen hyvällä tasolla, mistä kertoo sekä päästettyjen maalien että vastustajan laadukkaiden maalipaikkojen lähes olematon määrä.

HJK:n kokoonpanossa turnauksessa oli mukana seitsemän pelaajaa Klubi 04:sta ja toinen puolisko tuli HJK Akatemia B17–joukkueesta.

HJK:n verkkoon tehtiin turnauksen viidessä ottelussa varsinaisella peliajalla ainoastaan yksi maali, joka sekin vasta finaalissa ja rangaistuspotkusta. Olosuhteet turnauksen päätöspäivänä olivat tuulen ja rankan sateen johdosta hyvin haastavat.

– Kokonaisuutena tarkastellen pärjäsimme vastustajille pelin kaikilla osa-alueilla. Onnistuimme ilmentämään omaa pelillistä identiteettiämme ja sopeuduimme erinomaisesti viimeisen päivän haastaviin olosuhteisiin. Joukkue uskoi omaan osaamiseensa ja suoritti tasaisesti, mitä kansainvälisen turnauksen voittaminen edellyttää, analysoi Koskela voiton syitä.

Joukkueen paluumatka otti aikaa 15 tuntia, mutta valmentajaa odotti nopea paluu arkeen.

– Voitto antoi joukkueelle ja koko organisaatiolle uskoa. Voittamisen merkitystä ei pidä aliarvioida. On eri asia voittaa, kuin pelata turnauksen sisällä pari yksittäistä hyvää peliä ja sijoittua kolmanneksi tai viidenneksi.

– Nyt se pää on avattu myös vanhemmissa ikäluokissa. Toivottavasti tämä tuo myös lisävirtaa päivittäiseen tekemiseen. Lopulta juuri arjen laatu on pelaajien tulevaisuuden kannalta se ratkaisevin asia, Koskela muistuttaa.

”Parasta futista”

Jasper Tommila (s. 2000) toimi HJK:n kapteenina Ranskassa.

– Pelit olivat lyhyitä ja tempoltaan kovia. Vastustajat olivat isoja, vahvoja ja nopeita, topparina pelaava Tommila kertoo.

– Me nollasimme vastustajien fysiikkaylivoiman joukkuepelillä. HJK pelasi turnauksen parasta futista.

Tommilan mukaan Klubi lähti Ranskaan maltillisin tulosodotuksin. Alkulohkossa kaatui espanjalainen Real Sociedad 2–0 ja ranskalaisen FC Lorient:n kanssa Klubi pelasi 0−0-tasapelin.

– Kun pelit etenivät, itseluottamuksemme vahvistui. Turnausvoiton varmistuttua ensimmäinen tunne oli puhdas ilo. Tämä antaa lisäuskoa omaan tulevaisuuteen pelaajana ja lisämotivaatiota arkeen. Meillä on loistava joukkue.

Kansainvälinen turnausvoitto B17-ikäluokassa on suomalaisittain poikkeuksellisen hieno saavutus. Tässä ikäluokassa myös HJK:lle harvinainen.

– Aikuisiän kynnyksellä voittaminen kivikossa kansainvälisessä kilpailussa on äärimmäisen vaikeaa. Mahdollisuuksia on harvoin tarjolla. Turnauksessa oli mukana ranskalaisia akatemia-joukkueita, joiden pelaajista moni tulee tekemään uran esimerkiksi Ranskan pääsarjassa, HJK:n valmennuspäällikkö Erkki Valla avaa turnausvoiton arvoa.

HJK:n tulokset Festival d’Armour -turnauksessa:

HJK – FC Lorient 0−0
HJK – Real Sociedad 2–0
Stade Brestois 29 – HJK 0–0 (2–4)
Stade Rennais FC – HJK 0–2
HJK – Le Havre AC 1–1 (4–2)

Lähde: HJK ry