HJK aloitti harjoittelun rauhallisissa merkeissä

HJK aloitti harjoituskautensa maanantaiaamuna Talin hallissa. Junioreilla täydennetty ryhmä otti ensiaskeleensa rauhallisissa merkeissä, hakien tuntumaa kenttään ja pelivälineeseen lyhyen lomailun jälkeen. Maanantaina Klubi harjoitteli vain kerran, mutta tiistaina ja torstaina edessä on jo kahdet harjoitukset. Päävalmentaja Sixten Boströmin mukaan treeneissä oli tuttua virinää.

  • Pelaajat on tietenkin innostuneita. Kaikkea voi harjoitella yksin, mutta jalkapalloa pelataan joukkueissa. Aluksi pitääkin ehkä ottaa vähän rauhallisemmin. Ihan turhaa hankkia mitään loukkaantumisia siksi, että touhu on yli-innokasta. Mutta kivaahan se on taas päästä hommiin. Tänään oli vielä aika vähän pelaajia, joku oli vähän kipeä ja joku vasta palailee lomilta, mutta loppuviikkoa kohden saadaan taas täydempi pakka.

Tiistain medialle avoimiin harjoituksiin paluun tekee ainakin Mikael Forssell, joka ei vielä maanantain harjoituksiin päässyt. Joukkueen mukana treenaavat myös vailla sopimusta olevat Mikko Sumusalo, Tuomas Kansikas ja Mika Väyrynen, sekä vielä joulukuun ajan jo RoPS:n kanssa sopimukseen päässyt Saku-Pekka Sahlgren. Mukana on myös liuta Klubi-04:stä tuttuja lupaavia nuorukaisia.

  • Kyllä jonkunlainen ajatus on jo siitä, ketkä nuorista ovat meidän harjoituksissa ja ringissä mukana tulevalla kaudella. Aika usein on niin, että treenikauden alussa nuoret ovat tosi hyvässä vedossa ja nostavat harjoitusten vauhtiakin. Sitten jossain vaiheessa vaaka rupeaa kääntymään, kun kausi lähestyy ja kokeneemmat pelaavat pääsevät vireeseen. Onhan tämä tietysti hyvä mahdollisuus nähdä heitäkin, mutta varsin tuttuja pelaajia on kyseessä jo entuudestaan, pohdiskeli Boström.

Harjoitusotteluiden suhteen suunnitelma ei ole vielä täysin valmis, mutta suuntaviivat ovat selvät. Liigacupin ottelut alkavat tammikuun lopussa ja toiveissa on päästä pelaamaan muutama kansainvälinen harjoituspeli.

  • Ylipäätään ei ehkä pelata niin paljoa kuin viime vuonna. Tilanne on sikäli vähän erilainen, että nyt tunnen pelaajat paremmin ja pelaajat ymmärtävät minun ajatteluani. Emme välttämättä tarvitse niin montaa peliä, kun ei ole niin paljon uusia juttuja harjoiteltavana, selitti Boström.

Uusista pelaajasopimuksista on tihkunut vielä vähänlaisesti tietoja. Torstaina HJK järjestää lehdistötilaisuuden, jossa luvassa on pelaajauutisia. Boströmin mukaan rinkiä tahdotaan leventää monella paikalla.

  • Etsimme maalivahtia. Se on yksi selkeä. Puolustuspäähän haluaisimme pari pelaajaa. Keskikentältä on lähtenyt Perovuo ja Mattila, siihen haemme vähän erilaista pelaajatyyppiä ensi kaudeksi. Hyökkäykseen tarvitaan varmasti myös vahvistusta. Jokaiselle osa-alueelle katsellaan pelaajia.