HJK aloitti harjoitusleirinsä Espanjassa

Yksi varma kevään merkki on HJK:n edustusjoukkueen leiri Espanjassa. Tänä vuonna HJK leireilee Espanjassa 6.-15.3.

Perillä Espanjassa ilma oli hieman sateinen, mutta lämmin. Iltapäivän myötä taivas selkeni ja HJK pääsi vetämään leirin ensimmäiset harjoitukset raikkaassa säässä – ja nurmialustalla.

– Neljä tai viisi kuukautta painettu hommia sisällä, joten joukkueessa on luonnollisesti innokas tunnelma. Treenihalut hehkuvat jätkistä, kertoo HJK-keskikenttä Cheyne Fowler.
Paikkana toimii parin vuoden ajalta tutuksi tullut Marbella eteläisessä Espanjassa, lähellä Malagaa. Tuttu ympäristö helpottaa montaa asiaa.
– Kentät ovat erinomaisessa kunnossa, hyvässä hoidossa ovat myös hotelli ja ruokailut, joten leiri on alkanut odotetun hyvin käyntiin.
HJK harjoitteli sunnuntaina kerran, mutta muilta osin tavoitteena on harjoitella pääsääntöisesti kahdesti päivässä. Ensi tiistaina joukkue pelaa Färsaarten A-maajoukkuetta vastaan harjoitusottelun. Toinen ottelu on myös tarkoituksena pelata, mutta se varmistunee myöhemmin.