HJK avausvoittoon Moskovassa — Aktobe kaatui 0-1

Aktoben ja HJK:n välinen CIS-turnauksen avausottelu alkoi tasaisissa ja tarkan puolustuspelin merkeissä.
Noin vartin kohdalla Akseli Pelvas sai tarjoiltua Dawda Bah’lle kohtalaisen hyvän laukaisupaikan, mutta laiturin veto suuntautui selvästi maalin yli.
Hieman tämän jälkeen Johannes Westö joutui käyttämään vääriä otteita rangaistusalueen sisällä ja Aktobe pääsi yrittämään johtomaalia pilkulta. Laukaus nousi ja osui ylirimaan. Peli jatkui maalittomana.
Puolen tunnin kohdalla HJK joutui vetäytymään ja antamaan Aktobelle enemmän tilaa. Tämän seurauksena Aktoba sai luotua muutaman hyvän maalipaikan.
Myös HJK sai mahdollisuuden mennä johtoon. Kärjessä Jukka Santala ja Akseli Pelvas pelasivat hyvin yhteen, jonka jälkeen Santala pääsi lähes avopaikkaan, mutta epäonnistui viimeistelyssä.
Tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.
Toisella jaksolla Aktobe aloitti pirteämmin luoden muutamia puolittaisia maalipaikkoja HJK:n maalin edustalle.
HJK:n peli piristyi selvästi ja 57 minuutin kohdalla HJK-kärki Jukka Santala pamautti pitkän hyökkäyksen jälkeen pienestä kulmasta pallon maaliin. HJK siirtyi 0-1 -johtoon.
Johtomaalin jälkeen HJK otti selkeämmin vastahyökkäysroolin ja pallon hallinta jäi Aktobelle.
Viimeiselle kymmenelle minuutille tultaessa HJK keskittyi tarkasti puolustamaan koko joukkueen voimin ja otti vastaan Aktoben hyökkäysyritykset.
Aktobe väsyi loppua kohden eikä löytänyt keinoja murtaa HJK:n puolustusta. Lisämaaleja ei ottelussa nähty, joten HJK nappasi avausottelusta täyden pistepotin.



Aktobe-HJK 0-1 (0-0)
57′ Jukka Santala 0-1

HJK:n avauskokoopano:

Ville Wallén
Mikko Hauhia
Pyry Kärkkäinen
Mathias Lindström
Mikko Sumusalo
Cheyne Fowler (-> Riihilahti)
Medo
Johannes Westö (-> Zeneli (-> Ojala))
Dawda Bah (-> Ring)
Akseli Pelvas (-> Kansikas)
Jukka Santala (-> Rafinha)