HJK Hall Of Fame: Christina Forssell

Christina Forssell oli 11-vuotias saadessaan käteensä ensimmäisen muistivihon, jonka kantta koristi HJK:n logo. Klubilaisuus tarttui 80-luvun alkupuolella pieneen pelaajaan nopeasti Helsingin eri kentillä harjoitellessa. Sinivalkoinen palo säilyi läpi pelaajavuosien eikä ole haalistunut sen jälkeenkään.

Forssell on yksi lajin ehdottomista uranuurtajista. Keskikenttäpelaaja pelasi Klubissa 14 kautta toimien myös joukkueen kapteenina. Forssell oli mukana HJK:n joukkueessa, joka selvisi naisten UEFA Cupissa välieriin kaudella 2001–2002 – saavutus on suomalaisseurojen paras Euroopan cupeissa.

Suomen mestaruuksia kertyi kymmenen, Suomen Cupin voittoja seitsemän. Forssell edusti Suomea myös 70 A-maaottelussa, 12 nuorten maaottelussa ja 8 tyttöjen maaottelussa. Forssell rikkoi ennakkoluuloja maan rajojen ulkopuolellakin ollessaan yksi ensimmäisistä suomalaispelaajista Yhdysvalloissa, josta tuliaisena myös kaksi yliopistosarjamestaruutta. Hänen maaottelumääränsä olisi varmasti paljon korkeampi ilman noita yliopistovuosia

Forssell muistaa pelivuodet HJK:ssa energian, riemun ja kehittymisen täytteisenä aikana. Kontrasti nykyiseen seura- ja maajoukkuetoimintaan on suuri, mutta se ei latistanut tunnelmaa.

– Kyllähän nainen jalkapalloilijana on nykyisin paljon tavallisempi asia, mutta ei asennoituminen silloinkaan ollut mustavalkoisesti pelkästään negatiivista. Monien mielestä oli tosi innostavaa kuulla, että tyttö tai nainen pelasi jalkapalloa. Toki joukkoon mahtui myös niitä, jotka katsoivat, ettei näin pienikokoinen voi pelata jalkapalloa ja toisaalta niitä, jotka ajoivat läpi muutosta, että pelaisimme housuhameissa. Onneksi se ei mennyt läpi, Forssell naurahtaa.

–UEFA Clubin välieristä jäi erityisen hyvät muistot. Teimme itse paljon tärkeiden kotiotteluiden promoamiseksi. Meillä oli onneksi joukkueessa arkkitehtiopiskelija, joka auttoi meitä mainosten suunnittelussa ja kuvien ottamisessa. Silloin ei myöskään ollut somen kaltaista väylää, jossa voisi viestiä ilman isoa rahallista panostusta tai toimittajia, jotka seuraisivat naispuolisten pelaajien uraa, Forssell muistelee.

Christina Forssell kasvoi jalkapalloperheessä, sillä hänen veljensä on myös Klubista ja maajoukkueesta tuttu Mikael Forssell. Sisarusten pelityylit eroavat roimasti: ”Miklu” tunnettiin peliurallaan ahnaana maalintekijänä, kun taas Christina tunnettiin puolustuspelaajana, joka pitää jonkun vastustajan avainpelaajan pimennossa tiukalla vartioinnillaan. Osasi ja tykkäsi hän toki myös hyökätä, kunhan valmentaja roolitti Christinan keskikentän hyökkääviin rooleihin.

Christina Forssell valittiin vuonna 2007 HJK:n Hall of Fameen. Jalkapallouran jälkeen Forssell on toiminut muun muassa henkisenä valmentajana.

Syntynyt 25.11.1973

HJK-kaudet: (14)
Suomen mestaruudet: (10)
Suomen cupin voitot: (7)
 A-maaottelut: 70
    Maalit: 2

Muut saavutukset:
HJK:n Hall of Fame -pelaaja numero 27.