HJK Hall Of Fame: Paavo Heinonen
Vuonna 1962 HJK oli muutostilassa sen pudottua mestaruussarjasta. Vanhentunutta joukkuetta alettiin uudistamaan ja nuorentamaan puheenjohtaja Olli Lyytikäisen tuella. Sen johdosta Klubin ryhmään liittyi myös uransa HJK:n farmiseurassa Helsingin Tovereissa aloittanut maalivahti Paavo Heinonen.
Nuorennusleikkauksen johdosta HJK:n vuoden 1964 mestaruusjoukkue oli ikärakenteeltaan tasapainoinen kokonaisuus. Heinonen ei kuitenkaan saanut vuoden 1964 mestaruutta vyölleen, nuori mies oli parhaillaan sotaväessä. Kuitenkin seuraavalla 21-vuotias Heinonen korvasi Urho Örnin Klubin ykkösveskarina.
Vuoden 1965 ikimuistoisin ottelu saatiin kokea HJK:n päästyä ensimmäistä kertaa Euroopan cupiin, ja vastaan arvottiin Matt Busbyn johtama Manchester United. Ottelu sai surkean alun, kun skotlantilainen David Herd teki heti ottelun ensimmäisellä minuutilla maalin Heinosen selän taakse. Heinonen kuitenkin liimasi kaksi Bobby Charltonin komeaa laukausta, ja HJK:n usko palasi. Lopulta ottelu päättyi Klubin 2–3-tappioon. HJK:n maalintekijät ottelussa olivat Kai Pahlman ja Markku Peltoniemi. Toiseen osaotteluun lähdettiin toiveikkaina, mutta kaikki oli lopulta liian suurta. Jo ManU:n harjoitusstadion sai klubilaiset haukkomaan henkeään. ManU voitti 6–0, pieni selitys oli uuden huippuvahdin, Paavo Heinosen, loukkaantuminen.
Maalin ManU:n verkkoon tehnyt Pahlman oli 1960-luvun lopun suurin HJK-tähti. Viihdetaiteilija-Pahlman oli HJK:lle arvokas mainos- ja markkinointiväline, mutta ei Klubin ainoa viihdejulkkis. Ohjaajaharjoittelijana toiminut Paavo Heinonen perusti yhdessä Kai Pahlmanin ja Kaj Österbergin kanssa raitapaidoissa esiintyneen Futistrion.
Lisäksi Paavo Heinonen sekä Markku Peltoniemi alkoivat seurustella suositun Koivistolaiset-lauluyhtyeen muodostaneiden Annelin ja Anjan kanssa. Anneli kulki ”Paven” käsipuolessa, ja nosti juorulehdissä esiin suhteensa HJK:hon aina sopivan tilaisuuden tullessa. Kovana harjoittelijana tunnettu Heinonen harrasti jalkapallon ja laulamisen ohella myös käsipalloa. Käsipallossa hänen seuransa oli UK-51, kuten monella muullakin jalkapalloilijalla. Useat futarit nimittäin pitivät talvisin kuntoaan yllä käsipalloa pelaten, koska jalkapallokausi loppui lokakuussa ja alkoi vasta helmikuussa.
186-senttinen Heinonen nousi 1960-luvun puolivälin jälkeen tähtikategoriaan myös kentällä. Hänen vahvuutensa olivat urheilullisuus sekä kimmoisuus, ja monet muistavatkin Heinosen juuri komeista dyykkauksista. Heinonen voitti HJK:ssa Suomen Cupin 1966 ja teki maajoukkuedebyyttinsä kesäkuussa 1968 Belgiaa vastaan. Heinonen pelasi vuosina 1968–1972 Suomen maajoukkueessa yhteensä 13 A-maaottelua.
HJK:ssa kauan jahdatun Suomen mestaruuden hän voitti kaudella 1973. Valmentajana mestaruuskaudella hääri pelaajauransa edellisellä kaudella lopettanut Heinosen bändikaveri Kai Pahlman, jonka pelitavan kulmakivenä oli loistavissa kantimissa ollut maalivahtipeli. Klubin maalin suulla vuorotteli kaksi maajoukkuetason miestä, sillä Heinosen lisäksi vastuuta kantoi nuorten maajoukkueeseen noussut Kari Niskala. Lisäksi HJK:n maalivahtivalmentajana toimi tuolloin suomalaisen maalivahtivalmennuksen uranuurtaja Thure Sarnola.
Heinonen lopetti pelaajauransa HJK:ssa 1977. Kaikkiaan hän pelasi HJK:n riveissä 164 pääsarjaottelua. Pelaajauransa jälkeen hyvänä joukkuehengen luojana tunnettu Heinonen toimi Helsingin Jalkapalloklubin maalivahtivalmentajana ja ylläpiti ex-huippuveskareiden jatkumoa HJK:n maalivahtivalmennuksessa. Hän valmensi muun muassa Klubin 80- ja 90-lukujen tähtivahti Markku ”Fana” Palmroosia, joka on taas toiminut A-maajoukkueen maalivahtivalmentaja.
Paavo Heinonen valittiin vuosikymmeniä HJK:ta palveltuaan seuran kunniagalleriaan vuonna 1997.
Paavo Heinonen
30.5.1944–
HJK-kaudet: 1962–1977 (16)
Pääsarjaottelut: 164
Suomen mestaruudet: 1973 (1)
A-maaottelut: 13
Muut saavutukset:
HJK:n maalivahtivalmentaja: 1979–1984
5 A-maaottelua Suomen miesten käsipallomaajoukkueessa
Futistrio-yhtye
Cantores Minoresin jäsen
