HJK isännöi Lahtea sunnuntaina klo 16.00

Vaasasta tappio niskassaan palannut kotijoukkue HJK haluaa säilyttää kotitaikansa kun sunnuntain ottelussa vastaan asettuu rakas vastustaja ja tälle kaudelle paluun Ykkösestä tehnyt FC Lahti. Joukkueet kohtaavat sunnuntain kierroksella jo klo 16.00.

HJK joutui nöyrtymään Vaasassa torstaina, kun kotijoukkue iski ottelun ainoan maalin 54. minuutilla. Hyvästä kiristä huolimatta HJK ei päässyt tolppaa lähemmäksi.

Kotonaan hallitseva mestari on on kuitenkin ollut tälläkin kaudella voittamaton. Sen lisäksi peli on kulkenut kotistadionilla mallikkaasti. HJK:n laitalinkki ja muutamalla viimeisellä kierroksella erinomaiset tehot löytänyt Demba Savage haluaa palauttaa joukkueen itseluottamuksen sunnuntain ottelussa.

  • Vaasassa emme pelanneet hyvin. Jotenkin pallonliikuttelu ei sujunut samalla tavalla kuin normaalisti, Demba harmittelee.

Hän kuitenkin vakuuttaa, että tappio on unohdettu ja keskittyminen siirretty täysillä sunnuntain peliin.

  • Haluamme palata omalle tasollemme, saada oman pelimme rullaamaan. Ottelusta tulee varmasti myös kovaa fyysistä taistelua, sillä Lahti pelaa aggressiivisesti jokaisen tilanteen. Meidän pitää saada oma peli kuntoon, ja uskon että saamme, sillä kotikenttämme mahdollistaa hyvän syöttöpelin ja pallokontrollin.

Vastustaja FC Lahti on ailahdellut. Sarjan alussa he nappasivat kaksi voittoa peräkkäin, mutta sen jälkeen oli vaikeampaa: Neljä tappiota peräkkäin. Lahti palasi voittokantaan ottamalla täydet pisteet kotonaan TPS:ltä toukokuun puolivälissä ja sen jälkeen lahtelaiset ovat olleet tappiottomia. He voittivat Jaron ja viime kierroksella päätyvät tasapeliin MYPA:n kanssa.

MYPA-ottelun huonoihin uutisiin lukeutui hyökkääjä Tommi Karin loukkaantuminen. Mies on mitä todennäköisemmin poissa sunnuntain pelistä. HJK:lla pahoja loukkaantumisia ei ole, mutta kysymysmerkkejä ovat muun muassa Sebastian Sorsa ja Timi Lahti.

Savagen mukaan HJK:n ringistä löytyy leveyttä ja laatua.

  • Ratkaisijoita löytyy. Viime ottelussa maalipaikat jäivät vähiin, mutta muuten tehoja on löytynyt, neljä maalia tällä kaudella iskenyt Savage sanoo.

Lahti-ottelu päättää myös liigan kevään, sillä sen jälkeen edessä on maajoukkuetauko. Savage on valittu mukaan Gambian maajoukkueeseen, ja laitalinkki onkin poissa ensi torstain Cup-välierästä.

Poikkeuksellinen alkamisaika klo 16.00

HJK:n ja Lahden ottelu sunnuntaina alkaa normaalista poiketen jo klo 16.00. Ottelu pelataan myös samoihin aikoihin kuin perinteinen Naisten Kymppi -juoksu. Juoksu aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä koko päivän ajan Olympiastadionin ja Sonera Stadiumin ympäristössä.

Juoksu kulkee muun maussa Urheilukatua pitkin, mikä tarkoittaa että koko katu on suljettu liikenteeltä.

Parkkitilaa on sunnuntaina äärimmäisen rajallisesti. Muun muassa koko Olympiastadionin parkkipaikka on Naisten Kympin käytössä.

HJK suositteleekin kaikkia otteluun saapuvia tulemaan paikanpäälle julkisilla kulkuvälineillä sekä tarpeeksi ajoissa ruuhkien välttämiseksi. Liput puolestaan kannattaa hankkia ennakkoon Lippupalvelun netistä: http://www.lippupalvelu.fi/event/hjk-fc-lahti-lippuja/81759

HJK-FC Lahti
Su 27.5. klo 16.00
Sonera Stadium