HJK ja Robin Källman sopimukseen

Kaksimetrinen maalivahtilupaus Robin Källman on tehnyt määrätietoista työtä kehittymisensä eteen. Hän on ollut vuosia HJK:n akatemiaputkessa ja työskennellyt läheisesti niin akatemian maalivahtien valmennuspäällikön Tuomas Peltosen kuin edustusjoukkueen maalivahtivalmentaja Ville Wallénin kanssa.

– Reilu vuosi sitten Robinissa tapahtui selkeä muutos, kun hän alkoi elää oikeasti urheilijan elämää niin unen, ravinnon kuin harjoittelun suhteen. Hyvän harjoittelun ansiosta hän on ottanut 1,5 vuodessa ison askeleen eteenpäin. Hänessä on ainesta kansainväliset mitat täyttäväksi maalivahdiksi, arvioi Ville Wallén Källmania.

Vuonna 2012 Nummelan Palloseurasta HJK:n riveihin siirtynyt Källman on antanut hyvät näytöt tällä kaudella Ykköseen noususta taistelevassa Klubi 04:ssa ja ollut mukana edustusjoukkueen harjoituksissa ja muutamassa ottelussa myös kokoonpanossa.

Vuonna 2016 Källman joutui loukkaantumistilanteen sanelemana maaliin UEFA Youth Leaguessa HJK-Cork City U19 peleissä pelaamatta ennen sitä yhtään ottelua Klubi 04:n riveissä. Pelit sujuivat hyvin. Tänä vuonna hän on ollut maalilla 16 Klubi 04:n ottelussa ja noussut U19 maajoukkuerinkiin. Källman taistelee paikasta ensi kesän U19 EM-kisajoukkueeseen. Kisat pelatataan Suomessa.