HJK ja Taaleri kasvattavat pelaajat kansainvälisille kentille

Nykyinen tapa tehdä jalkapalloa Suomessa ei tule jatkossa riittämään, ja
rakenteelliset muutokset ovat hitaita. HJK:n strategia lähteekin siitä,
ettei pikavoittoja ole. Ainoa tapa nostaa merkittävästi ja
pitkäkestoisesti suomalaista jalkapalloa on kehittää oma nuorisotoiminta
kansainväliselle tasolle.
HJK:n Akatemia on Suomessa ensimmäinen
ammattimainen ponnistus, jossa rakennetaan väylä Euroopan kentille.
Finanssitalo Taaleri on mahdollistamassa taloudellisesti HJK Akatemian
kehittämisen.

”Kotimainen perustoiminta ei tuota pelaajille ja
seuralle järkevän kokoluokan mahdollisuuksia siihen tehtäviin
satsauksiin nähden. Siksi nuorisotoiminnasta lähtien pitää pystyä
asettamaan rima kansainväliselle tasolle. Pelaajien saaminen ulkomaisiin
seuroihin on siihen satsaavien perheiden ja seuran etu”, HJK ry:n
toiminnanjohtaja Timo Muurinen kiteyttää.

”Muissa Pohjoismaissa
tämä on nähty, ja siinä on onnistuttu huomattavasti Suomea paremmin.
Olemme systemaattisesti tehneet tähän panostuksia. Nyt Taalerin
yhteistyökumppaniksi tulon myötä meillä on syytä odottaa huomattavasti
parempia tuloksia kaikille jo seuraavan kolmen vuoden sisällä.”
Eurooppalaisilla
pelaajamarkkinoilla Suomi kuuluu reuna-alueisiin. Monet reuna-alueen
seurat tienaavat hyvin myymällä pelaajia ydinalueille, kuten Englantiin,
Espanjaan, Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Esimerkiksi FC København
ansaitsi 2012–2013 13,2 miljoonaa. Toisaalta kotimaisessa sarjassa
Suomen ylivoimaisesti menestynein ja suurimmalla pelaajabudjetilla
toimiva seura HJK:kaan ei voi kilpailla pelaajista Euroopan
siirtomarkkinoilla.

”HJK on systemaattisesti panostanut viime
vuodet olosuhteisiin ja nuorisovalmennukseen sekä pitkäjänteiseen
valmennuslinjaan. Sama pätee pelaajiin ja heidän perheisiinsä. Monet
panostavat merkittävästi jalkapalloilijan matkaan, mutta satsauksiin
nähden merkittävät palkinnot tulevat vasta kansainvälisestä urasta”,
Muurinen linjaa.

HJK Akatemian tarkoitus on olla paras reitti
nuorelle jalkapalloon panostavalle pelaajalle toteuttaa unelmansa.
Tarpeeksi varhain aloitettu laadukas työ nuorten kanssa parantaa
merkittävästi mahdollisuutta päästä kotimaisen sarjan kautta Euroopan
kovimpiin sarjoihin. Jo nyt HJK:n kautta nousee eniten nuoria
maajoukkueisiin ja omaan Veikkausliigaan, ja HJK on merkittävä
eurooppalainen kasvattajaseura.

”Mielestämme tämä ei ole vielä
riittävää, vaan haluamme nostaa toimintaa koko ajan uudelle tasolle. HJK
Akatemian erityisosaajien määrä ja tekemisen laatu kasvavat
merkittävästi panostusten seurauksena. Kaikki perustuu todennettuun
valmennustietoon. D12–B17-ikäisille tämä on ensimmäinen kansainvälisen
mallin mukainen jalkapalloilijan ammattiin valmistava opinahjo
Suomessa”, HJK Akatemiasta vastaava valmennuspäällikkö Erkki Valla
kiteyttää.

Taaleri ja HJK ovat solmineet kolmivuotisen
sopimuksen Akatemian tukemiseksi taloudellisesti. Taalerin panostus
kolmelle vuodelle on 90 000 euroa. Varat kohdennetaan B-ikäluokan
Akatemiajoukkueeseen.

”Harvalla alalla tehdään näin merkittäviä
panostuksia jo nuorena varsin pienin uraodotuksin. On vähintä, että
perheiden ja seuran tuotto-odotus panostuksiin nähden on järkevä ja
viitekehys tukee onnistumisen mahdollisuutta. Taaleri haluaa olla
mahdollistamassa sekä nuorten unelmien toteuttamista että suuremmassa
kuvassa suomalaisen erityisosaamisen kansainvälistymistä. Vaikka
panostuksemme on osa yhteiskuntavastuutamme, näemme tällä markkinalla
myös hyvät kasvuodotukset”, Taalerin varatoimitusjohtaja Karri
Haaparinne toteaa.

HJK ry
Taaleri Oyj

Lisätietoja antavat:

Timo Muurinen, toiminnanjohtaja, HJK ry, p. 050 5438082
Erkki Valla, valmennuspäällikkö HJK ry, p. 040 53117812
Karri Haaparinne, varatoimitusjohtaja, Taaleri Oyj, p. 040 519 0441
Sari Mikkonen-Mannila, markkinointijohtaja, HJK Oy, p. 050 387 8308
Taneli Hassinen, viestintäjohtaja, Taaleri Oyj, p. 040 504 3321

HJK
on Suomen menestynein jalkapalloseura, joka on tehnyt jo yli 100 vuotta
pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä suomalaisen jalkapalloilun
kehittämiseksi. HJK ry:ssä tyttöjen ja poikien on mahdollisuus oman
mielenkiintonsa mukaan harrastaa jalkapalloa pelkästä pelaamisen ilosta
tai pyrkiä kehittymään yksilönä kansainväliselle huipulle saakka. Seuran
visiona on olla Pohjoismaiden paras junioriseura, missiona tarjota
parhaat puitteet kehittymiselle ja harrastamiselle kaikilla tasoilla.

Taaleri
tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille
sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleri-konserni
koostuu emoyhtiö Taaleri Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta
tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleri Varainhoito
Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä, Taaleri Pääomarahastot -konsernista sekä
sijoitusyhtiö Taaleri Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taalerilla on
osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja.
Koko konsernissamme on yli 180 työntekijää. Toimipisteemme sijaitsevat
Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja
Nairobissa.