HJK jatkoi voittoputkeaan kotikentällä näytöstyyliin

HJK:n vahva vire sai jälleen jatkoa perjantaina, tällä kertaa oli IFK Mariehamnin vuoro jäädä jalkoihin. Illan lopuksi Sonera Stadiumin valotaululle kirjatut 6-1 lukemat eivät jättäneet arvailun varaa paremmasta joukkueesta. Voitolla Klubi vahvisti asemiaan Veikkausliigan kärjessä. Nyt ero toisena majailevaan Honkaan on jo kolme pistettä, ja Klubilla on edelleen ottelu vähemmän pelattuna. Illan sankareita olivat Mikael Forssell ja Erfan Zeneli, jotka iskivät kaksi osumaa mieheen. Nimensä maalintekijätilastoihin saivat myös Demba Savage ja Sebastian Sorsa.

– Kyllä me varmasti oltiin tänään parempi joukkue. Paljon hyviä yksilösuorituksia, paljon hyviä kollektiivisia suorituksia sekä hyökkäys- että puolustuspelissä. Meillä riitti halua panna prässi päälle pallolliselle, ja tehdä vastahyökkäykset vaikeaksi. Vahva suoritus varsinkin ajatellen sitä, että moni pelaaja oli ensimmäistä kertaa eilen mukana harjoituksissa pariin viikkoon maaottelutauon vuoksi, iloitsi päävalmentaja Sixten Boström.

Ottelu oli alusta loppuun HJK:n hallintaa. Maalinteon aloitti Zeneli. Klubin vahvan painostusjakson jälkeen pallo jäi pyörimään IFK:n alueella, ja Zeneli pääsi ampumaan vapaasti rangaistusalueen reunalta pallon vastustamattomasti takanurkkaan. Seuraavaksi iski Sorsa. Savagen syöttö laidalta löysi maalin edessä vaanineen Forssellin, joka harhautti topparin ja jätti pallon takaa mukaan nousseelle Sorsalle ja tämä laukoi sydämensä kyllyydestä maalin ylänurkkaan. Kolmas maali syntyi vain hetkeä myöhemmin. Forssell harhautti IFK:n puolustajat upealla yksilösuorituksella, ja vierasjoukkueen topparit joutuivat kaatamaan hänet rangaistusalueella. Seuranneen rangaistuspotkun ampui varmasti maalin oikeaan nurkkaan Zeneli. Tauolle mentiin Klubin 3-0 johdossa.

IFK Mariehamn yritti tauon jälkeen tuoda uutta virtaa kentälle vaihdoilla, mutta HJK jatkoi painostustaan. Heti toisen puoliajan aluksi Robin Lod karkasi IFK-puolustukselta ja syötti pallon Forssellille, jolla oli helppo työ viimeistellä tyhjään maaliin. Forssellin illan toinen osuma syntyi 68. minuutilla, kun kärki ohjasi upeasti päällään Zenelin keskityksen verkon perukoille. IFK sai lohdutusosuman ottelun lopussa, kun Josef Ibrahim iski pallon hienon yksilösuorituksen päätteeksi ylärimaan ja Bernardo Ribeiro pääsi tökkäämään paluupallon tyhjään maaliin. Klubi iski kuitenkin vielä yhden naulan arkkuun, kun Demba Savage kiepautti itsensä vapaaksi rangaistusalueen rajalla ja painoi pallon vielä kuudennen kerran ohi IFK:n maalissa pelanneen Otso Virtasen.

HJK ei kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereilleen, sillä seuraava koitos on jo maanantaina FC Lahden isännöidessä sarjakärkeä. Seuraavan kotiottelunsa Klubi pelaa ensi sunnuntaina, silloin vastaan asettuu TPS.

Katso videokooste: HJK TV