HJK Klubi 04 kärsi kotitappion

HJK Klubi 04 kärsi kauden neljännen tappionsa Ykkösessä sunnuntaina Bolt Arenalla. Niukka 0-1 häviö tuli pääkaupunkiseudun derbyssä PK-35:tä vastaan.

HJK Klubi 04. Photo: © Mira Lönnqvist

HJK Klubi 04 vs PK-35 0-1

Kauniissa auringonpaisteessa mutta kohtuullisen viileässä säässä käyty ottelu oli kotijoukkueelle sarjan kuudes peli. Vierasjoukkue oli puolestaan pelannut pari ottelua vähemmän; sillä oli kaksi peräkkäistä tappiota RoPS:ia ja EIF:ää vastaan.

Sunnuntain peli oli kaksijakoinen. Avausjakso oli ainakin pallonhallinnan näkökulmasta vahvaa HJK Klubi 04:n hallintaa. Vierasjoukkue onnistui kuitenkin tekemään kamppailun ainoan osuman loppuhetkien rangaistuspotkusta. Toisella puoliajalla asetelmat muuttuivat; vierasjoukkueen paransi otettaan oli selvästi, eikä HJK Klubi 04 saanut missään vaiheessa kunnollista takaa-ajovaihdetta päälle.

Veikkausliigajoukkueen ryhmästä oli sunnuntaina mukana kolme pelaajaa; loukkaantumisesta toipunut toppari Matti Peltola, vasen puolustaja Dylan Murnane sekä Veikkausliigassa jo kaksi maalia viimeistellyt laita Casper Terho. Pelaajamuutosten vuoksi joukkueen puolustuslinja oli erilainen kuin kauden alussa; Didí jatkoi toisena topparina MuSa-ottelun tavoin. Rinnalleen hän sai Peltolan. Laitapuolustajina aloittivat Murnane vasemmalla ja Kalle Wallius oikealla. Keskikentällä aloittivat samat kolme pelaajaa kuin keskiviikkona Porissa; Denis CukiciTommi Jäntti sekä Saku Heiskanen, joka oli myös joukkueen kapteeni. Kärkikolmikko oli tällä kertaa Samuel Anini Jr. vasemmalla, oikealla Casper Terho ja kärjessä Kai Meriluoto.

Ensimmäinen puoliaika

Pienen alkutunnustelun jälkeen HJK Klubi 04 otti pelin hallinnan käytännössä kokonaan itselleen. Todennäköisesti pallonhallintaprosentti oli yhden puoliajan osalta joukkueen kauden suurin tämän vuoden Ykkösessä. Lähes totaalihallinta ei tuonut maalintekopaikkoja samassa suhteessa, mutta riittävästi kuitenkin ainakin yhden maalin tekemiseen. Mielenkiintoista oli myös se, että käytännössä kaikki nollanelosen maalintekoyritykset tulivat samoilta pelaajilta, Casper Terholta ja Saku Heiskaselta. Vierasjoukkueella oli avausjaksolla kaksi selkeää tilannetta, joista toisesta myös syntyi ottelun ainoa osuma.

Yleiskuvana voi sanoa, että kotijoukkueen syöttöpeli oli ajoittain varsin sujuvaa. Toppari Matti Peltolan kovat syötöt helpottivat pelin avaamista. Myös joukkueen keskikentän kolmikko liikutti palloa dynaamisesti. Viimeisellä kolmanneksella HJK Klubi 04 ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään mahdollisuuksiaan riittävän tehokkaasti.

Ensimmäinen puolittainen tekopaikka tuli oikean laidan Casper Terholle 7. minuutilla. Nollanelonen pelasi pitkän kauniin hyökkäyksen, jonka lopussa Samuel Anini Jr. pääsi syöttämään keskelle Saku Heiskaselle. Tämän laukaisuyritys epäonnistui, mutta pallo ajautui Terholle, jonka terävä laukaus 16 metristä osui kuitenkin maalin edessä päin PK-35:n puolustajaa.

Reilu 10 minuuttia myöhemmin Heiskasen vetoyritys onnistui paremmin: Kotijoukkueella oli painetta vierailijoiden maalilla. Paluupallosta hän pääsi vetämään oikealla jalallaan hiukan boksin sisältä. Valitettavasti veto suuntautui kohtuullisesti yli maalin.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Terho pääsi kokeilemaan uudelleen hyvän haltuunoton jälkeen, mutta jälleen ohi ja yli Atte Paunion vartioiman PK-35-maalin. Ahkerasti maalintekotilanteisiin hakeutuneella Saku Heiskasella oli ennen taukoa vielä pari vetoa kohti vierasjoukkueen maalia, mutta ne jäivät voimattomiksi.

Avausjakson viimeisen viiden minuutin aikana vierasjoukkueella oli kaksi vaarallista tilannetta. Pari minuuttia ennen taukoa PK-35:n hyökkääjä Gerald Ben pääsi vastahyökkäyksen jälkeen laukomaan vaarallisesti boksin sisältä, hiukan sivulta noin 7–8 metristä. Kotijoukkueen onneksi terävä laukaus osui sivuverkkoon. Hetkeä myöhemmin sama mies haastoi nollanelosen puolustusta, tällä kertaa vasemmalta. Hiukan epäselvän oloisessa tilanteessa Denis Cukici kaatui ohitusta yrittäneen Benin eteen ja kaatoi samalla tämän. Päätuomari Peiman Simani tulkitsi teon sääntöjen vastaiseksi ja tuomitsi rangaistuspotkun. Samassa yhteydessä HJK Klubi 04:n päävalmentaja Mika Väyrynen vaihtoi loukkaantuneen Didín tilalle Johannes Kytilän. Rangaistuspotkun ampui varmasti oikeaan alakulmaan rikottu Ben. Johto-osuma jäi samalla avausjakson viimeiseksi tapahtumaksi.

Toinen puoliaika

Tauolla Väyrynen vaihtoi vasemman puolustajan Dylan Murnanen tilalle Rico Finnäsin. Toinen puoliaika alkoi hyvin eri tavalla kuin avausjakso. Johdossa ollut vierasjoukkue ei lähtenyt passiivisesti puolustamaan etuaan, päinvastoin. PK-35 otti pallonhallinnan itselleen ja loi myös vaarallisia tilanteita. 49. minuutilla Patrick Aaltonen yritti reilusta 20 metristä älykästä sijoitusta oikeaan takakulmaan. Tilanteessa nollanelosen maalivahti Elmo Henriksson sai venyä parhaaseen torjuntaansa saadakseen tökättyä pallon sivuun.

Muutamaa minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai aikaan parin minuutin ajan painetta PK-35:n puolustusalueelle. Lopulta pallo ajautui Casper Terholle, joka haastoi oikealla laidalla Patrick Aaltosen. Aivan päädyn tuntumassa Terho pääsi tästä ohi ja eteni boksin sisään. Aaltonen kuitenkin venytti viime hetken liukutaklauksen, joka näytti aika riskialttiilta. Erotuomari Simani ei kuitenkaan nähnyt taklauksessa rikettä, ja näin tilanteesta jatkettiin kulmapotkulla.

Tämän jälkeen peli oli vierasjoukkueen kontrollissa varsin hyvin. PK-35 sai myös luotua muutaman tilanteen, joista se olisi voinut lisätä johtoaan. Näistä vaarallisin tuli vajaa 20 minuuttia ennen loppua, Eetu Puro pääsi laukomaan 20 metristä nollanelosen pahan pallonmenetyksen jälkeen. HJK-vahti Henriksson kuitenkin torjui terävän vedon erinomaisesti.

Väyrynen yritti ladata ryhmäänsä uutta energiaa vaihdoilla: kaksoisvaihto 68. minuutilla toi keskikentälle Chris JamesinDenis Cukicin tilalle ja Agon Sadikun Kai Meriluodon paikalle. Mitään valtavaa takaa-ajoa kotijoukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi. Paras tilanne oli Saku Heiskasella vajaat 10 minuuttia ennen loppua; hyvä laukaus 20 metristä otti kimmokkeen PK-35:n puolustajasta ja meni hiukan ohi maalin. Kamppailun viime hetkillä maalivahti Elmo Henrikssonkin nousi ylös kulmatilanteessa. Hän saikin jälkitilanteesta päänsä väliin, mutta pusku jäi voimattomaksi. Näin maalin tappio jäi ottelun lopputulokseksi. Häviön myötä HJK Klubi 04 putosi sarjassa toiseksi viimeiseksi yhden ottelun vähemmän pelanneen MP:n seuraksi.

Päävalmentaja Mika Väyrynen ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Turhauttaa, kokonaisuutena ehkä kauden heikoin pelimme. Emme saaneet varsinkaan toisella jaksolla prässättyä vastustajaa riittävästi. Toinen puoliaika oli muutenkin sekava.

– Nyt on hiukan enemmän aikaa ennen seuraavaa peliä kehittää erilaisia asioita. Isossa kuvassa on myös paljon myönteistä; olemme olleet kaikissa otteluissa pelillisesti mukana, asenne on ollut kohdallaan jne. Pääsemme usein ihan mukavasti vastustajan kolmannekselle, mutta siellä meidän pitää olla vaarallisempia. Oman boksin puolustamisen pitää myös olla jatkossa huomattavasti terävämpää, varsinkin erikoistilanteissa, Väyrynen analysoi. 

HJK Klubi 04:lla on nyt pieni tauko ennen seuraavaa peliä, joka on perjantaina 11.06. klo 18.30 Raaseporissa EIF:ää vastaan.

HJK Klubi 04-PK-35 kamppailun huippuhetket voi katsoa tästä.

HJK Klubi 04 vs PK-35 0-1 (0-1)

45+1. Gerald Ben rp. 0-1

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Henriksson – Murnane (46. Finnäs), Didí, (45+1. Kytilä), Peltola, Wallius – Heiskanen (k.) (68. James), Jäntti, Cukici – Anini Jr., Terho, Meriluoto (68. Sadiku)