HJK Klubi 04 tasasi pisteet MiPK:n kanssa

HJK Klubi 04 isännöi Mikkelin Pallo-Kissoja torstaina käydyssä Kakkosen A-lohkon kamppailussa Telia 5G Arenalla.

Otto Ollikainen - HJK Klubi 04. Photo: Jussi Eskola.

HJK Klubi 04 vs MiPK 1-1

Ottelun lähtökohdat olivat herkulliset Klubi 04:n ja MiPK:n ollessa tasapisteissä sarjataulukossa sijoilla kolme ja neljä.

Ensimmäinen puoliaika

Vierailijat pyrkivät heti ottelun alussa antamaan painetta isännille, mutta punaisten prässi ei tuottanut sen suurempia huolia Klubi 04:n alakerralle. Pallonhallinta siirtyi nopeasti kotijoukkueelle.

Vajaa 10 minuutin kohdalla Klubi 04 sai ensimmäisen paikan, kun Olli Tynkkynen pääsi puskemaan aikaisesta keskityksestä, liippaus suuntautui kuitenkin selvästi maalin yli.

Heti perään MiPK onnistui luomaan ottelun siihen asti vaarallisimman paikan, kun pystysyöttö isäntien linjan läpi löysi laidalta nousseen Jarkko Heimosen. Kotijoukkueen maalilla pelannut Tuomas Pöyhönen esitti kuitenkin loistavan yläkäden torjunnan etuyläkulmasta ja näin ollen peli pysyi edelleen maalittomana.

Punapaitaiset vierailijat alkoivat myös päästä paremmin peliin mukaan ja saivatkin muutaman vaarallisen paikan kovan prässin ansiosta.

Kun ottelua oli pelattu 23 minuuttia Klubi 04 siirtyi johtoon Johannes Yli-kokon maalilla joka syntyi kun laidalla pelattu tilanne päätyi vieraiden maalinedustalle ja MiPK:n maalivahti ei onnistunut liimaamaan Tynkkysen ohjausta lähietäisyydeltä, Yli-Kokko sai siirtää pallon viidestä metristä tyhjään maaliin.

Maalipaikat olivat ensimmäisellä puoliskolla tiukkassa ja pelivälineen hallinta vaihteli tiuhaan. Kun pelikello näytti 35 minuuttia MiPK sai kuitenkin vaarallisen paikan. Klubi 04 alakerrassa Matti Peltolan syöttö jäi vajaaksi omassa boksissa ja väliin pääsi vieraiden Aleksis Lehtonen jonka laukaus oli kuitenkin helppo poimittavaksi, hyvää peliä pelaavalle Pöyhöselle.

Ensimmäisen puoliajan loppu pelattiin vahvasti MiPK:n paineen alla. Tauolle päästiin kuitenkin isäntien 1-0 johdossa.

Toinen Puoliaika

Toinen puoliaika alkoi Klubilaisten toimesta räväkästi, kun Yli-Kokko pääsi kokeilemaan boksin ulkopuolelta. Vieraiden maalilla pelannut Antti Lampinen kurotti kuitenkin pallon tielle maailmanluokan torjunnalla.

Klubi 04 oli selvästi löytänyt puoliajalla uuden vaihteen ja maalipaikkoja tuli liukuhihnalta vaikka toista puoliskoa ei oltu pelattu kuin viisi minuuttia. Ensin Samuel Tammivuori pääsi kokeilemaan täysin vapaasti boksin kulmalta, laukaus suuntautui kuitenkin selvästi ohi. Heti perään Tynkkynen oli puolittain jo läpi, mutta MiPK:n puolustus onnistui riistämään pallon sääntöjen rajamailla, kotiyleisön vaatiessa vapaapotkua.

Kesken Klubi 04:n painostuksen, pääsivät vieraat kuin varkain iskemään vastaan ja punapaitojen hyökkääjä Tommi Ekmark löysi vapaan tilan boksista ja onnistui tälläämään pelivälineen taidokkaasti maalin takakulmaan. Maalin syntyi kellon näyttäessä 59 minuuttia.

Toisen puoliajan hurjan alun jälkeen peli jälleen tasaantui ja molemmilla joukkueilla oli puolittaisia paikkoja lisäosumien tekoon. Huippupaikat antoivat vielä odottaa itseään.

72. minuutin kohdalla Pöyhönen joutui jälleen kerran venymään toden teolla, kun vieraiden kulmapotku tavoitti jo kertaalleen osuneen Ekmarkin pään. Pöyhönen onnistui kuitenkin  tippaamaan sormenpäillään hyvin suuntautuneen puskun tolpan juuresta väljemmille vesille.

Kohti ottelun loppua mentäessä pallonhallinta siirtyi jo selvemmin isännille ja vieraat pyrkivät käyttämään vastaiskuja lisäosumien tekemiseen. Paras paikka siunaantui vaihdosta sisään tulleelle Rafaelille nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta kokenut hyökkääjä ei onnistunut tökkäämään palloa puiden väliin lähietäisyydeltä.

Klubi 04 pyrki vielä aivan ottelun lopulla hakemaan vimmatusti johto-osumaa ja viimeiset viisi minuuttia olivatkin kovaa taistelua kumpaankin suuntaan. Kotijoukkue onnistui saamaan pallon vielä ylärimaan lisäajalla, mutta tätä lähemmäksi Klubilaiset eivät päässeet. Näin ollen pisteet tasattiin Telia 5G Arenalla 1-1 tuloksella.

Ottelun jälkeen HJK Klubi 04:n päävalmentaja Mikko Mannilla ei ollut täysin tyytyväinen päivän esitykseen.

– Pelattiin mun mielestä todella vaatimattomasti tänään ja vastustaja sai liian monta hyvää maalipaikkaa, pääosin meidän omista virheistä. Meillä oli siinä 1-0 tilanteessa mahdollisuus naulata tuo peli, mutta tehtiin virhe ja vastustaja rankaisi siitä. Peruspelaaminen oli vaan vaatimatonta tänään, mutta sarja on kuitenki pitkä ja toivottavasti tämä piste maistuu sitten syksyllä jossain vaiheessa, kommentoi Mannila.