HJK Klubi 04 vakuuttavaan voittoon Tikkurilan Palloseurasta

Miika Nuutinen: ”Pystymme vieläkin parempaan.”

HJK Klubi 04 vs TiPS 4–1 (2–1)
6’ Otto Hannula 1–0
36’ Stanislav Baranov 2–0
45’ Kim Lundgren 2–1
64’ Ville Vuorinen 3–1
66’ Ville Vuorinen 4–1

HJK Klubi 04 jatkoi vahvaa kauden starttiaan sunnuntai-iltana, kun Bolt Arenalla vieraillut Tikkurilan Palloseura jäi Klubin jalkoihin maalein 4–1. Voiton myötä Nollanelonen kasvatti sarjajohtoaan Kakkosen A-lohkossa kahdella pisteellä, kun joensuulainen JIPPO pelasi eilen tasapelin PK-35:n kanssa.

Klubin avauskokoonpanossa nähtiin Kevin Kouassivi-Benissan, joka on ollut alkukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. ”KB” pelasi vasempana laitahyökkääjänä ensimmäisen 45-minuuttisen ajan ja syötti Klubin voittomaaliksi jääneen 2–0-osuman

Maalihanat aukesivat jo reilun viiden minuutin jälkeen. Klubin pitkä paine kasvoi sietämättömäksi TiPSille, joka ei saanut palloa mitenkään siivottua pois omalta puolustuskolmannekseltaan. Lopulta tikkurilalaiset menettivät pallon omassa boksissaan, ja Otto Hannula ohjasi pelivälineen lähietäisyydeltä maaliin.

– Puhuimme pelin alla, miten tärkeää on – etenkin kotikentällä – aloittaa matsi ryminällä. Tulimme peliin todella hyvin ja pystyimme heti ensimmäisestä minuutista lähtien luomaan paljon paikkoja sekä ansaitun avausmaalin, kommentoi HJK Klubi 04:n päävalmentaja Miika Nuutinen.

Klubin toinen osuma oli komeaa katseltavaa. Tehokasta alkukautta pelaava Stanislav Baranov sai korkean keskityksen Kouassivi-Benissanilta, ja tuulennopea laitahyökkääjä laukoi pallon suoraan ilmasta ristikkäiseen ylänurkkaan. Maali oli Baranoville jo kauden neljäs.

Joukkueen – ja maalivahti Antonio Regueron – pitkä nollaputki katkesi juuri ennen taukovihellystä. TiPSin Kim Lundgren pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta HJK-puolustus ajoi hyökkääjän nopeasti kiinni. Lundgren onnistui kuitenkin pelaamaan vasemman jalkansa vapaaksi, ja laukaus kimposi Klubin topparista omaan maaliin.

– Olin todella tyytyväinen jakson alun ilmeeseen, mutta jostain syystä emme pystyneet puoliajan edetessä pitämään samaa intensiteettiä yllä. Syyllistyimme helppoihin menetyksiin, eikä pelaamisemme ollut niin korkealla tasolla kuin haluamme. Siinä mielessä ansaitsimme takaiskumaalin, totesi Nuutinen.

Peli ratkesi toisella jaksolla, kun tauon aikana vaihdosta kentälle tullut Ville Vuorinen iski pikatahtia Klubin kolmannen ja neljännen osuman. Ensimmäisessä maalissa Klubi repi TiPSin puolustuksen riekaleiksi muutamalla nopealla syötöllä, ja Vuorinen pääsi naulaamaan pallon takatolpalta tyhjään maaliin.

Vuorisen illan toinen osuma syntyi Klubin hanakan prässin lopputuotteena. TiPS menetti pelivälineen rangaistusalueensa rajamailla, ja pallo pelattiin boksiin Vuoriselle, joka pääsi nokikkain TiPS-vahti Aaro Reiniluodon kanssa, eikä laitahyökkääjä erehtynyt.

– Peli pysyi hyvin kontrollissamme toisella puoliajalla, ja tänään pystyimme sinetöimään ottelun vaihtopelaajiemme avulla. Etenkin Kaius Hardén ja Ville Vuorinen tulivat pirteästi sisään, ja laitoimme ottelun pakettiin lyhyen ajan sisään.

– Vakuuttava voitto siinä mielessä, että peli oli lähes täydellisesti hallussamme eikä vastustajalla ollut kuin muutama maalipaikka. Silti meillä kaikilla on varmasti sellainen fiilis, että pystymme vieläkin parempaan ja että haluamme tarjota kotiyleisöllemme vielä laadukkaampaa futista. Erityismaininta nuorelle kannattajaosastollemme, joka piti hienosti tunnelmaa yllä koko matsin ajan. Se antaa pelaajillemme lisää energiaa, kehui Nuutinen.

Alkukaudesta kaksi ottelua Nollanelosen riveissä pelannut Francis Etu joutuu olemaan sivussa peleistä runsaan kuukauden verran sormivamman takia. Lisäksi ruotsalaisen Nils Svenssonin pelilupa-asioita ei ole vielä saatu maaliin, joten toppari joutuu vielä odottamaan debyyttiään.

Muuten joukkueen terveystilanne on hyvä. Keskuspuolustajat Oliver Pursiainen sekä Alex Lietsa ovat kärsineet sitkeistä takareisivammoista, mutta kaksikon odotetaan palaavan tositoimiin kesäkuun aikana.

HJK Klubi 04 pelaa seuraavan kerran maanantaina 5. kesäkuuta, jolloin joukkue matkustaa Nurmijärvelle NJS:n vieraaksi.

Katso HJK Klubi 04:n maalit

HJK Klubi 04 vs TiPS 4–1 (2–1)
6’ Otto Hannula 1–0
36’ Stanislav Baranov 2–0
45’ Kim Lundgren 2–1
64’ Ville Vuorinen 3–1
66’ Ville Vuorinen 4–1

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Antonio Reguero – Santeri Silander (74’ Oscar Häggström), Lukas Kuusisto (46’ Michael Boamah), Jasper Pikkuhookana, Benjamin Dahlström – Otto Hannula, Hadi Noori (62’ Liam Möller), Matias Ritari – Kevin Kouassivi-Benissan (46’ Ville Vuorinen), David Ezeh (62’ Kaius Hardén), Stanislav Baranov