HJK Klubi 04 haki pisteen Tampereelta

Tilannerikas ottelu Pyynikillä päättyi lopulta maalittomana. Klubi 04 jatkaa lohkonsa kärkipaikalla.

220517 TamU vs HJK Klubi 04
HJK ja TamU väänsivät tasaisesti. Kuvat: Matias Lahtinen

Tampere United vs HJK Klubi 04 0–0

Pyynikin idyllisellä kentällä kauniissa kulttuurimaisemassa 305 katsojan edessä käyty ottelu oli tilannerikas ja hyvätasoinen Kakkosen peli. Tampere United on kuuluisa sarjatasoon nähden laadukkaasti järjestetyistä ottelutapahtumista, joissa ainoa miinus tulee pelialustasta. Keinonurmi on heikossa kunnossa, eiväkä selvästi näkyvät jenkkifutiksen jaardiviivat edesauta tunnelmaan pääsyä jalkapallo-ottelussa. 

Viileässä kevätsäässä pelatun ottelun maaliton lopputulos oli siinä mielessä erikoinen, että molemmilla joukkueilla oli monta hyvää maalintekopaikkaa. Pistejaon myötä nollanelonen säilytti Kakkosen B-lohkon johtopaikkansa. Viiden pelin jälkeen joukkueella on 11 pistettä. Kaksi kamppailua vähemmän pelannut Espoon Palloseura on toisena ilman pistemenetyksiä.

Päävalmentaja Miika Nuutinen antoi enemmän kiitosta kuin kritiikkiä joukkueensa esityksestä Tampereella.

– Tulokseen voisi olla hiukan pettynyt, koska meillä oli mahdollisuus myös täyteen pistepottiin. Olen kokonaiskuvaan kuitenkin tyytyväinen, koska Pyynikki ei ole helppo paikka pelata. Kentän pienen koon ja hiukan epätyydyttävän alustan vuoksi siellä tulee helposti enemmän esimerkiksi erikoistilanteita kuin jossain muualla. Oman boksin puolustaminen oli meiltä nyt tosi miehekästä, mistä annan suuren kiitoksen.

Kokoonpanossa oli pari tavallisesta poikkeavaa pelaajaa. Tällä kertaa Veikkausliigaryhmästä oli vain yksi mies, toppari Matti Peltola, joka pelasi reilun tunnin tutun varmasti. Toisella puoliajalla vaihdosta sisään tuli uusi mielenkiintoinen pelaaja, hyökkääjä Juho Ojanen. Hongan kasvatti liittyi nollanelosen ryhmään hiljattain Saksan Greuter Fürthistä. Syksyllä Ojanen jatkaa sekä peli- että opiskelu-uraansa USA:n maineikkaassa Harvardin yliopistossa.

Tiistain pelin yleisilme oli tuttu. Nollanelonen piti enemmän palloa ja loi tilanteensa joko nopeilla murtautumisilla laidoilta tai hienoilla kombinaatioilla keskeltä. Kotijoukkue puolestaan oli vaarallisimmillaan erikoistilanteissa. Lisäksi isokokoinen hyökkäyskaksikko Toni Toijala ja Roope Kostiainen aiheutti nollanelosen puolustukselle harmaita hiuksia hyvällä yhteispelillään.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Jo viidennellä minuutilla nollanelosella oli hyvä paikka, kun läpi ottelun pirteästi esiintynyt Daniel Rökman pääsi laukomaan vasemmalta boksin sisältä Altti Hellemaan syötöstä. Terävä laukaus viuhui kuitenkin vähän takatolpan ohi. Pari minuuttia myöhemmin Ricardo Cardoso murtautui vaarallisesti vastakkaiselta laidalta boksin sisään. Myös hänen sijoitusyrityksensä vieri hiukan ohi takakulman. 

13. minuutilla Rökman pääsi jälleen ohi vastustajastaan ja murtautui boksin sisälle. TamU:n hyvin pelannut maalivahti Aapo Sipponen onnistui kuitenkin blokkaamaan pienestä kulmasta tulleen terävän vedon kulmaksi. Muutama minuutti myöhemmin tamperelaisten puolustus oli taas tiukilla, kun Klubi pelasi keskellä hienon kombinaation, jonka päätteeksi keskushyökkääjä Kaius Hardén oli päästä hyvälle vetopaikalle. Sinipaitaisen kotijoukkueen puolustus onnistui kuitenkin viime hetkellä pelastamaan tilanteen kulmaksi.

Kun Ricardo Cardoso pääsi vielä laukomaan volleystä kulmapotkun jatkotilanteesta vaarallisesti, nollanelosen maali näytti roikkuvan ilmassa. Tamperelaisten puolustus oli niin kovassa paineessa, että se joutui turvautumaan rikkeisiin. 21. minuutilla Ali Aitbenzanzoun sai hyvin tuominneelta Juuso Vuoriselta varoituksen Rökmanin kaatamisesta. Vaarallinen erikoistilanteiden spesialisti Altti Hellemaa ampui kuitenkin tällä kertaa vapaapotkun reilusti yli maalin.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Kaius Hardén pääsi jälleen murtautumaan keskustan hyvän kombinaation jälkeen boksin sisään. Hän onnistui jo ohittamaan maalivahti Sipposen, mutta tamperelaisten puolustus ehti viime hetkellä pelastamaan tilanteen kulmaksi.

Viimeisen viiden minuutin aikana kotijoukkueella oli pari pahaa erikoistilannetta. TamU:n taktiikka kulmapotkuissa oli samanlainen. Joukkue kasasi ison ryhmän kookkaita pelaajia HJK-vahti Matias Niemelän eteen. Kulmapotkut annettiin poikkeuksetta löysähköinä roikkuina ”kasan” keskelle. Niemelä oli tilanteissa yleensä aktiivinen, mutta nyt pallo putosi suoraan takatolpan tuntumalle ja oli lähellä mennä suoraan maaliin.

Aivan viime minuuteilla Niemelälle sattui pieni kömmähdys, kun hän pyrki avaamaan peliä nopeasti katkaistuaan tamperelaisten pystysyötön boksin sisään. Hän ylitti kuitenkin pelivälineen heittäessään rangaistusalueen rajan, joten tarkka avustava tuomari liputti tilanteesta käsivirheen aivan boksin rajalta. Klubilaisten onneksi Julius Stenroos laukoi pelivälineen hiukan yli maalin. Näin tauolle mentiin värikkäistä tilanteista huolimatta maalittomassa tasatilanteessa.

220517 TamU vs HJK Klubi 04

Toinen puoliaika

Nollanelonen tuli toiselle puoliajalle energisesti ja sai luotua heti ensimmäisten minuuttien aikana muutaman vaarallisen tilanteen. Ensiksi ylös noussut vasen puolustaja Oscar Häggström pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta veto suuntautui päin Sipposta. Muutaman minuutin kuluttua Anton Aaltosen vaarallinen matala keskitys oikealta oli mennä suoraan sisään.

Myös kotijoukkueella oli omat paikkansa siirtyä johtoon. Vajaan tunnin kohdalla tamperelaisilla oli muutaman minuutin sisään kaksi vaarallista tilannetta. Ensiksi Matti Peltola yritti purkaa kulman jälkitilannetta, mutta kova veto osui suoraan päin TamU:n Paavo Kujalaa. Kimmoke oli menossa jo maaliin, mutta onneksi Niemelä oli hereillä ja nappasi heittäytymällä pelivälineen hyppysiinsä. 

Muutama minuutti myöhemmin Eino-Veikko Ek puolestaan pääsi yrittämään vastapalloon boksin sisältä vasemmalta etuviistosta Niemelästä päin katsottuna. Hyvä laukaus suuntautui kohti etukulmaa, mutta Niemelä sai kätensä väliin hienolla heittäytymisellä.

Reilun tunnin kohdalla Miika Nuutinen teki viiden minuutin sisään neljä vaihtoa. Ensiksi uusi pelaaja Juho Ojanen tuli hyökkäyspäähän Cardoson tilalle. Haruna Aubakar puolestaan korvasi topparina Matti Peltolan. Kaius Hardén puolestaan teki tilaa David Ezehille ja keskikentän Anton Aaltonen Aaro Toivoselle.

Aivan ottelun lopussa nollanelonen metsästi täyttä pistesaalista kotijoukkuetta hanakammin. Lisäajalla Klubi sai päädystä vapaapotkun tilanteesta, josta TamU-toppari Biran Jeng otti varoituksenkin. Vapaapotku jäi vaarattomaksi, mutta hiukan myöhemmin Daniel Rökman pääsi laukomaan Niilo Kujasalon syötöstä aivan boksin rajalta. Veto suuntautui kuitenkin reilusti yli maalin. Viimeinen mahdollisuus oli suora vapaapotku reilusta 30 metristä. Kun tämäkin jäi tuloksettomaksi, tulostauolla jäi loistamaan loppulukemiksi 0–0.

Epävirallinen pyttykerho palkitsee tällä kertaa toppari Michael Boamahin miehekkäästä puolustamisesta ja hyvistä avauksista. Kunniamaininta Daniel Rökmanille aktiivisuudesta läpi ottelun.

Koska Pyynikin olosuhteet olivat aika haastavat, päävalmentaja Nuutinen odottaa jo kotiottelua tamperelaisia vastaan

– Nostan hattua TamU:lle, että he ovat pystyneet maksimoimaan oman pelaajamateriaalinsa ja sopeuttamaan sen oman kotikenttänsä erityisolosuhteisiin. Uskon, että kotiottelumme elokuun alussa Bolt Arenalla on monessakin mielessä hyvin erilainen peli. Tuskin maltan odottaa sitä, Nuutinen naurahtaa.

Teksti: Juha Valla

Tampere United – HJK Klubi 04 0-0 

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Matias Niemelä – Oscar Häggström, Matti Peltola (64. Haruna Aubakar), Michael Boamah, Kailash Bhandari – Anton Aaltonen (69. Aaro Toivonen), Altti Hellemaa, Niilo Kujasalo (k) – Ricardo Cardoso (64. Juho Ojanen), Kaius Hardén (69. David Ezeh), Daniel Rökman

HJK Klubi 04 kohtaa seuraavaksi vieraspelissä Myyrmäen jalkapallostadionilla lauantaina 21.5. klo 15.00 Vantaan Jalkapalloseuran.

t