HJK Klubi 04:n kuukausikatsaus: Ykkösen kärjessä runkosarjan loppusuoralle
Hyvä kausi on kääntymässä loppusuoralleen. Kauden tärkeimpään vaiheeseen siirryttäessä fyysisen valmennuksen rooli korostuu entisestään.
Klubi 04:n kausi miesten Ykkösessä lähenee loppusuoraa. 19 pelatun ottelun saldona on 44 pistettä, joilla on irronnut sarjan kärkipaikka neljän pisteen erolla toisena olevaan KPV:hen.
Runkosarjassa Nollanelosella on jäljellä vielä kolme ottelua, mukaan lukien tämän viikonlopun kärkikamppailu KPV:tä vastaan, jonka jälkeen siirrytään jatkosarjaan taistelemaan sarjavoitosta ja -noususta.
Heinäkuussa nuori Nollanelosen ryhmä pelasi viisi ottelua. Voitto haettiin kolmesti, ja pistejakoon päädyttiin kerran. Heinäkuussa joukkue koki kuitenkin myös kauden ensimmäisen tappionsa, kun pääkaupunkiseudun paikallispelissä EPS oli parempi lukemin 2–0.
Tappio onnistuttiin nollaamaan kuitenkin nopeasti, sillä seuraavalla kierroksella Klubi 04 otti kauden runsasmaalisimman voittonsa nuijien Vasa IFK:n Bolt Arenan maanrakoon lukemin 9–3. Maalitilastoihin VIFK-ottelussa nimensä kirjautti peräti seitsemän pelaajaa. Ottelun kirkkaimmaksi tähdeksi kruunattiin hattutempun tehnyt Toivo Mero.
Toivo Mero pelaa vahvaa debyyttikautta
Debyyttikauttaan Klubi 04:ssä pelaava Toivo Mero, 16, on ollut tyytyväinen omiin sekä joukkueen suorituksiin. Myös peliaika on ollut kasvussa viime aikoina, ja Mero on vastannut odotuksiin iskemällä neljä maalia heinäkuun aikana, mukaan lukien edellä mainittu hattutemppu Vasa IFK:ta vastaan. Yhteensä Mero on heiluttanut Ykkösessä maaliverkkoja tällä kaudella viidesti.
– Viime aikoina olen saanut tosi hyvin vastuuta ja tuli hattutemppukin iskettyä heinäkuun lopulla. On tuntunut todella hyvältä, Mero hehkuttaa.
Vasemmalla laidalla pelaava Mero kuvailee itseään älykkääksi pelaajaksi, jonka vahvuuksia ovat 1vs1-tilanteet ja tarkka laukaus. Hän asettaa uratavoitteensa korkealle tähtäimessään kansainväliset kentät.
Kansainvälisistä kentistä puhuessaan Mero mainitsee olevansa aktiivinen futiksen seuraaja myös television välityksellä. Veikkausliigaa on tullut viime aikoina seurattua kasvavissa määrin. Alun perin kiinnostus jalkapalloon kulminoitui kuitenkin Englannin Valioliiga -otteluiden katsomiseen. Suosikkijoukkueekseen nuori lupaus mainitsee ”punaiset paholaiset” eli Manchester Unitedin.
Nils Svensson johtanut puolustusta
Sarjassa eniten maaleja mättänyt Nollanelonen on loistanut myös tiiviillä ja organisoidulla puolustuspelillä. Joukkue on päästänyt 19 ottelussa vain 14 maalia, mikä on koko sarjan vähiten.
Puolustuspeli on siis ollut erityisen vakuuttavaa, ja yksi merkittävimmistä tekijöistä on ollut ruotsalaisvahvistus Nils Svensson, joka pelasi heinäkuussa jokaisessa ottelussa täydet 90 minuuttia. Vasemman laitapakin roolista toppariksi siirtynyt Svensson kertoo, että aika Klubi 04:ssa on ollut hänelle erittäin kehittävää ja antoisaa.
– Olen tullut pallon kanssa paljon varmemmaksi, lisäksi fysiikkani on kehittynyt. Muista pelaajista sekä valmentajista on ollut tietysti iso apu, Svensson sanoo.
Vahvat otteet Klubi 04:ssa ovat avanneet mahdollisuuden vierailla myös edustusjoukkueen harjoitusringissä. Kirsikkana kakun päälle 22-vuotias Svensson on päässyt esiintymään myös Veikkausliiga- sekä Suomen Cup -otteluissa.
Veikkausliiga-debyytti tuli kesäkuun alussa voitokkaan SJK-kotimatsin loppuminuuteilla. Debyyttiä seuranneella viikolla ruotsalaispuolustaja pelasi myös täydet 90 minuuttia, kun HJK kaatoi Suomen Cupissa TuPS:n lukemin 5–0.
– Isoin ero 04:n ja edustusjoukkueen välillä tulee pelaajien laadussa ja fyysisyydessä. Korkeammalla sarjatasolla pelataan kovempaa ja aggressiivisemmin, Svensson pohtii.
Ruotsalaistoppari Nils Svensson kirjautti tilastoihin SJK:ta vastaan ensimmäisen pelinsä HJK:n edustuksen riveissä ja Veikkausliigassa.
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) June 8, 2024
Bra jobbat, Nils!👏#HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/9A4Efs6Ium
Valmennuksesta esittelyssä Timi Pettersson
Kokonaisvaltaisen hyvä kausi lähestyy loppusuoraa. Tärkeitä pisteitä on vielä läjäpäin jaossa, ja joukkue tiedostaa sen, että seuraavat kaksi kuukautta määrittelevät pitkälti kauden lopputuloksen.
Vaikka kausi on pitkä ja fyysisesti vaativa. Ammattimaisessa ympäristössä tehdyistä pienistä valinnoista voi koitua käänteentekeviä ja voittavia eroja. Kuten artikkelin ingressissäkin mainitaan, kauden tärkeimmillä hetkillä fyysisen valmennuksen rooli korostuu entisestään.
Haastattelimme Nollanelosen suorituskykyvalmentaja Timi Petterssonia liittyen joukkueen tämänhetkiseen vaatimustasoon suorituskyvyn näkökulmasta.
– Pohja kaudelle on rakennettu jo ennen kautta. Nyt kyse on ainoastaan suorituskyvyn ylläpitämisestä. Laadukkaan joukkueen tunnistaa siitä, ettei sen suorituskyky heikkene otteluruuhkassakaan. Tätä ylläpidetään harjoituksissa, joissa intensiteetti pyritään pitämään sopivan korkealla tiettyjä parametrejä seuraten, Pettersson kertoo.
– Halutaan, että pelaajat ovat nopeita ja nopeita suorituksia pitää pystyä tekemään paljon. Intensiteetti ei ole ainoastaan korkea, vaan se on korkea usein ja pitkiä ajanjaksoja. Harjoituksissa pelaajia pitää altistaa tälle ja vaatimustaso pitää olla niin korkea, että samat suoritteet tuntuvat pelissä sitten helpolta, Pettersson jatkaa.
HJK Klubi 04 pelaa seuraavan kerran lauantaina 17.8. Kokkolassa, kun se kohtaa sarjan kärkikamppailussa KPV:n kello 16.
Nollanelosen seuraava kotiottelu pelataan Bolt Arenalla viikon päästä lauantaina 24.8. kello 18:30, kun sarjajumbo FC Vaajakoski matkustaa Töölöön. Liput seuraavaan kotiotteluun tästä! Tervetuloa kannustamaan Nollanelonen voittoon!
Teksti: HJK:n viestinnän harjoittelijat Vilho Bottas sekä Elias Tamminen.