Kolme nuorta lupausta siirtyy Klubiin

Ahti Haikala, Kalle Huhta ja Niilo Siren siirtyvät Klubi 04:ään.

HJK on tehnyt sopimukset kolmen nuoren pelaajan kanssa. Klubin organisaatioon saapuvat FC Hongasta Ahti Haikala, VPS:stä Kalle Huhta ja VJS:stä Niilo Siren. Kolmikko pelaa ensi kaudella lähtökohtaisesti HJK Klubi 04:n ringissä Ykkösliigassa. HJK maksaa pelaajasiirroista kyseessä oleville seuroille korvauksen.

Hyökkäävässä roolissa keskikentällä viihtyvä Haikala, 17, harjoitteli Klubi 04:n kanssa jo loppuvuoden viimeisten harjoitusviikkojen ajan. PK-35:ssä jalkapallon parissa aloittanut siirtyi Honkaan U15-ikäisenä LPS:stä ja nousi samoihin aikoihin nuorten maajoukkuerinkiin. Hongan edustusjoukkueeseen hän nousi viime kaudella, ja hän sai vyölleen kuusi peliä Kakkosessa. Niissä Haikala viimeisteli kaksi maalia.

– Hyvältä tuntuu, innoissani odotan, että pääsen tekemään duunia muiden kanssa. Siirto tuntui oikealta ratkaisulta, kun otti huomioon kehittymismahdollisuudet ja tosi ammattimaisen ympäristön Klubissa. Viime kaudella minulla oli loukkaantumisia, niin tavoitteena olisi pysyä ehjänä, pelata mahdollisimman paljon, nauttia futiksesta täysillä ja sitä kautta ottaa askelia kohti ammattilaisuutta, Haikala sanoo.

18-vuotias laituri Kalle Huhta siirtyy vahvistamaan Nollanelosen hyökkäystä Vaasan Palloseurasta. Vaasan Kiistossa jalkapallopolkunsa startannut Huhta siirtyi VPS:n junioreihin vuonna 2018, ja hän on sittemmin käynyt “Vepsun” junnuputken läpi aina liigajoukkueeseen asti. Hän debytoi viime kaudella Veikkausliigassa IFK Mariehamnia vastaan kesäkuussa ja pelasi kauden aikana kolmessa ottelussa. Säännöllisempää peliaikaa hän kerrytti kauden mittaan Kakkosessa pelaavassa VPS Akatemiassa, jossa kauden saldoksi muodostui neljä maalia 15 ottelussa.

– Klubiin siirtyminen tuntuu todella hyvältä ja odotan kovasti jo kauden alkua. Halusin tänne, koska tämä vaikuttaa hyvältä paikalta kehittyä, ja täällä on hyvä joukkue. Pelaajana minulta voi odottaa rohkeaa pelaamista ja paljon haastoja. Tavoitteenani ensi kaudella on kehittyä ja tehdä maaleja, Huhta sanoo.

Laitahyökkääjä Niilo Siren, 17, saapuu Klubiin Vantaan Jalkapalloseurasta. Tikkurilan Palloseurasta VJS:n junioreihin kaudella 2021 siirtynyt Siren murtautui Vantaalla edustusjoukkueeseen sähäkästi, ja hän oli Ykkösen nousuun päättyneellä kaudella yksi joukkueensa avainpelaajista. Hän oli kahdella maalillaan ratkaisijan roolissa kaksiosaisessa nousukarsinnassa, jossa VJS vei Ykkösen paikan Hongan kustannuksella yhteismaalein 4–3.

– Tuntuu hyvältä siirtyä Klubiin. Halusin tänne, koska täällä on kaikki mahdollisuudet kehittyä ja mennä eteenpäin. Minulta voi pelaajana odottaa kentällä paljon yksi vastaan yksi -haastoja, ja tulevalla kaudella haluan kehittyä niin paljon kuin mahdollista, Siren sanoo.

Tervetuloa Klubiin, Ahti, Kalle ja Niilo!