HJK Live Chat

Klubin urheilujohto vastaa kysymyksiisi: Live Chat keskiviikkona kello 13–14 HJK.fi-saitilla.

HJK Livechat
Toni Koskela, Aki Riihilahti ja Miika Takkula

HJK:n livechat alkaa klo 13. Mukana chatissa ovat toimitusjohtaja Aki Riihilahti, päävalmentaja Toni Koskela ja urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.

Lähetä meille kysymyksiä Twitterissä hashtagilla #HJKchat.

Lähetys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille kysymyksistä ja keskustelun seuraamisesta.

Käyty keskustelu

Ennen kauden alkua tavoitteiksi uhottiin Suomen Cupin pyttyä, kolmatta tähteä ja Eurooppa-liigan lohkopaikkaa. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty?

Aki Riihilahti: Helppo jälkeen päin sanoa, että missään näissä kolmessa tavoitteessa ei onnistuttu ja tyylilaji voi olla, että jälkeen päin sen tekisi eri tavalla. Se oikeastaan lähti joulukuussa, kun päävalmentaja Bana (Mika Lehkosuo) soitti ja sanoi, että jos me oikeasti halutaan ottaa tason nosto, niin se tarkoittaa, että meidän pitää tehdä joka päivä asioita paremmin. Ei me voida olettaa, että yhtenä päivänä me venytään parempaan. Meidän pitää tehdä joka päivä paremmin ja se koskee koko seuraa ja tekemisen kulttuuria. 

He olivat taustojen kanssa miettineet hyvin, että pitää laittaa tekemisen tavoitetaso tosi korkealle. He halusivat aloittaa ensimmäisenä päivänä, jossa on koko henkilöstö, pelaajat, kaikki taustat, koko seurayhteisö samassa tilassa ja todeta, että meidän pitää joka päivä tehdä paremmin, jos me halutaan päästä parempaan. Mun mielestä se oli loistava ajatus. 

Ennen kaikkea se, että me ollaan kuitenkin HJK. Me ollaan saavutettu jonkunlainen asema suomalaisessa urheilussa ja silloin mun mielestä meidän pitääkin vaatia itseltämme paljon. Se että jos laitetaan tavoitetaso korkealle ja tehdään se rohkeasti ja avoimesti, niin musta siinä on myös paljon hyvää. Mun mielestä siinä on sellainen, että uskalletaan sanoa. Musta se ei tullut valmennukselta ja taustoilta mitenkään uhon kautta. Se oli enemmänkin se, että päivittäinen tekemisen taso pitää saada korkealle. 

Siihen on kuitenkin HJK:na sillä tavalla pakko yhtyä, että miksi me haluaisimme jotenkin piilotella, että me haluamme tehdä paremmin. Se vaatii niin monelta eri toimijalta täällä päivittäisessä tekemisessä panostusta. Itse ainakin kun kuuntelin sen, niin totesin, että tämä on hyvä juttu ja mä itse jopa inspiroiduin siitä, että meidän pitää tehdä vielä paremmin. 

Nyt jälkeen päin, kun ei saavutettu näitä, niin meitä on helppo ampua sillä. Onko se edelleen meidän tavoite voittaa kaikki kilpailut missä me ollaan? Totta kai on. Totta kai me halutaan voittaa ne. Mun mielestä se kuuluu siihen, mitä HJK on. Aina voidaan miettiä, että onko sanavalinnat oikeita tai saako Suomessa sanoa avoimesti ja rohkeasti, että me halutaan yrittää nostaa tasoa. Jos me halutaan olla edelläkävijä monessa asiassa, niin välillä meidän pitää myös uskaltaa. Me ollaan tehty paljon virheitä ja me uskalletaan tehdä myös virheitä. Sitten todetaan että nyt meidän pitää tehdä paremmin ja ottaa niistä opiksi.

Kommentteihin on tullut viestejä, että jonkun pitäisi tehdä johtopäätöksiä ja erota tässä tilanteessa, niin miten sä kommentoisit tätä?

AR: Se kuuluu jalkapallon luonteeseen, että me ollaan kaikki tunteella. Me nähdään viimeinen peli ja viimeinen kausi ja totta kai meitä harmittaa, ottaa päähän isosti. Jos mietitään, että tämä on enemmänkin spurtti kuin vauhtikestävyyslaji, niin sitten me ollaan jatkuvasti siinä tilanteessa, että etsitään syyllisiä. Se on aika mahdoton toimintakulttuuri se syyllisten etsiminen. Se luo jonkun ihan muun näköisen kulttuurin. 

Jos me katsotaan, että miten meitä tulisi arvioida ja pitää arvioida, niin on päivänselvää, että se ykkösjuttu on miten me pärjätään urheilullisesti. Jos ajatellaan meidän strategiset tavoitteet. Veikkausliigan voittaminen, se on meidän strateginen tavoite. Europeleissä pärjääminen, vähintään toiselle kierrokselle asti. Tänä vuonna pärjättiin, päästiin jopa kolmannelle kierrokselle asti. Sitten on kasvatettujen pelaajien määrä. Me ollaan tällä hetkellä ylivoimaisesti Pohjoismaiden paras seura.

Liiketulos: tehdään tänä vuonna positiivinen tilinpäätös. Olosuhteiden omavaraisuus: meillä on paras tilanne koskaan. Yleisökeskiarvo: runkosarjassa 5433, kymmeneen vuoteen paras. 

Jos itse saisi valita, niin totta kai vaihtaisin sen mieluummin siihen, että me saataisiin se urheilullinen menestys. Mutta se ei itseasiassa ole ihan näin. Jos yrittää aina vain miettiä, että se on kaiken mittari, miten edustusjoukkueen yksi kausi tai yksi ottelu menee, niin mä ymmärrän sen ja se on tosi tunteikas juttu. Jotenkin itse olen katsonut, kun miettii jalkapalloseuran rakentamista ja sitä mitä meidän pitää tehdä, niin, sä voit hävitä yhden pelin, vaikka ei tietenkään haluta. Sä voit hävitä jopa kauden, mutta ei pidä koskaan hävitä kilpailuetua. 

Me ollaan luotu 2010-luvulla kilpailuetu, joka on merkittävä ja tänä vuonna me ei onnistuttu käyttämään sitä. Me tehtiin monella tasolla tosi monta huonoa valintaa. Totta kai, meidän pitää oppia niistä sekä olla kriittisiä sen suhteen ja tehdä ne muutokset, että jatkossa näin ei käy. Kilpailuetua me ei olla edelleenkään hävitty ja sitä me ei saada hävitä. Se on kuitenkin kaikkein tärkein asia, joka katsoo että miten me voidaan pärjätä myös jatkossa. Me tehtiin paljon virheitä, myönnetään se ja otetaan siitä analyysi. 

Ennen kaikkea kaikkein tärkein on se, että mieluummin kuin rupeaa syyttelemään, niin me ollaan tehty jo viimeiset puoli vuotta aika paljon toimenpiteitä, muutoksia. Tietenkin niiden pitää sitten ensi vuonna tuottaa parempaa tulosta myös siellä edustusjoukkueen menestyksen kannalta. 

Onko nyt niin että vähän pahoitellaan ja hommat jatkuu kuten ennenkin?

AR: Ei todellakaan. Kaikki mitä me tehdään, me tehdään vakavuudella, suurella intohimolla ja ammattitaidolla ja halutaan vähintäänkin suurta loikkaa eteenpäin. Oikeastaan jos ajattelee, että mitä tarkoitetaan muutoksella, niin ehkä isoimmat virheet tapahtuivat jo viime kesänä, vuosi sitten. Silloin me epäonnistuttiin ehkä tietyissä asioissa urheilullisesti, koska yleensä urheilullinen menestys tulee pienellä viiveellä eli me ei onnistuttu tekemään tiettyjä sopimuksia. 

No, me oltiin viime vuonna marraskuussa tilanteessa, jossa saatiin valmennustiimi kasaan. Silloin tuli urheilujohdolta esitys ja mentiin sen mukaan marraskuussa, me oltiin pikkusen jäljessä siinä. Sitten sillä hetkellä osa urheilujohdosta vaihtoi tehtävää. Me saatiin vasta oikeastaan silloin se rekryprosessi uuden rakenteen kannalta alkuvuodesta keväästä, jolloin se hyppäsi liikkuvaan junaan. 

Vastaavasti kun huomattiinkin kesällä, että nyt tässä ei ole oletettavissa selkeää muutosta siihen mitä me tavoitellaan, niin tehtiin pitkän aikavälin valinta eli uusi päävalmentaja. Eli omalla tavallaan jos ajattelee urheilujohtoryhmää tai päävalmentajaa, niin heidän toiminnat pystyy kunnolla vasta analysoimaan ensi vuonna. Niitä muutoksia on tehty jonkin verran ja sitten on tehty paljon isompia muutoksia siitä, että miten asioita tehdään urheilujohtoryhmässä, josta tietysti Miika osaa kertoa paljon enemmän. Niiden vaikutukset sitten tulee pienellä viiveellä, mutta sitten me pystytään paremmin heidän toimintaansa analysoimaan. Omalta osaltani totta kai nostan käden pystyyn, että olisi pitänyt tehdä aikaisemmin ja paremmin muutoksia. Tosi kova halu ja tahtotila on saada nyt asiat kääntymään niin kuin ne HJK:ssa kuuluu olla.  

Miksi joukkueella ei ole tunnistettavaa pelitapaa?

Toni Koskela: Ehkä mä kääntäisin sen siihen, että me ei vaan toteutettu sitä riittävän usein, riittävän pitkiä jaksoja ja riittävän hyvin. Peleissä oli jaksoja, jolloin me oltiin ihan ok, ihan hyviä. Tietyt asiat pelitapaanhan liittyen on sellaisia että asiat toistuu siellä. Niitä tapahtui, mutta niin kuin tuloksista on selkeätä huomata, niin 90 minuutin sisällä tuli ihan liikaa heilahteluja. Puhumattakaan sitten pelistä toiseen, niin aivan liikaa heilahteluja. 

@TimRonimus: Saisiko Koskelta analyysin pelillisistä asioista, joissa Klubi hänen aikakaudellaan onnistui kilpailijoitaan huonommin?

TK: Monta asiaa. Jos mä ajattelen viimeistä kahta kuukautta. Mun mielestä meidän peli kehittyi tietyllä tavalla heinäkuun puoleen väliin asti. Sen jälkeen, oikeastaan Lappalaisen lähdön jälkeen, on ollut vaikeuksia löytää sellaisia toimivia kombinaatioita ajatellen ihan puhtaasti pelaajien pelipaikkoja ja kaikkea sellaista. 

Missä me oltiin selkeästi heikkoja viimeiset kaksi kuukautta, niin miten me puolustettiin sitä meidän keskikentän edessä olevaa tilaa. Sitä vastustajat pystyivät hyödyntämään liian helposti ja siihen kun pääsee luomaan ylivoiman liian monta kertaa pelin aikana. Juoksumatkat mitä me jouduttiin juosta oli pitkiä ja sittenhän se vaan kertaantui seuraavassa linjassa ja sitä seuraavassa linjassa. Riistettiin pallo, mutta me ei oltu enää kauhean vauhdikkaita meidän tilanteiden vaihdossa, jossa me oltiin kuitenkin tosi hyviä kesään asti. 

Sitten jos mietin meidän hyökkäyspelaamista. Oikeastaan se jatkui ihan koko kauden, meillä oli vaikeuksia tunnistaa kollektiivisesti se, että koska meidän kannattaa edetä ja koska meidän kannattaa pitää pallosta huolta. Mitä pidemmälle kausi meni, niin meillä oli paljon ongelmia siinä, että me oltaisiin uhkaavampia vastustajan linjan taakse, jolloin me oltaisiin pakotettu vastustaja puolustamaan vähän isompia tiloja. Ja tietenkin siinäkin moni asia kertaantuu. Siinä ehkä päällimmäiset nostot noista pelivaiheista.

@TimRonimus: Lisäksi tiedustelisin uutisia jatkosopimuksista (esim. DOS, Roni & Rudakov) ja poistuvista pelaajista (Singh? Bueno…)

Miika Takkula: Voin tähän väliin kommentoida, että DOSin kanssa on tehty nyt jatkosopimus ja Rudakovin sekä Peiposen kanssa käydään keskusteluja.

AR: Rudakovista sen verran, että kun olen ollut vastuullinen neuvottelija sen suhteen, niin hän on itse halunnut jäädä ja olen ymmärtänyt kaikilta osapuolilta, että hän on meille tärkeä pelaaja. Zenit on ollut kesästä asti selkeä, että eivät näe lähtökohtaisesti mahdollisuutta tehdä päätöstä ainakaan nyt ja hyvin todennäköisesti haluavat, että hänen uransa jatkuu Venäjällä, joka ei ole siis silloin meidän käsissä, mutta totta kai me vielä yritetään.

Miten Murillo saatiin Klubiin?

MT: Ollaan tietenkin seurattu hyvää pelaajaa pitkään ja nyt ajoitukset oli kohdillaan. Pystyttiin tarjoamaan urheilullisesti kiinnostava paketti ja hän päätti tarttua tähän haasteeseen.

Pääsetkö Miika vaikuttamaan pelaaja- ja valmentajavalintoihin vai päättääkö Aki tämänkin osa-alueen?

MT: Pääsen vaikuttamaan. Meillä on sitä varten urheilujohtoryhmä, missä me tehdään päätökset. Konkreettisena esimerkkinä: puhuttiin valmentaja- ja pelaajavalinnoista, niin kun me lähdettiin rekryämään uutta valmentajaa, niin mä toin johtoryhmän pöydälle esityksen. Olin tehnyt teknisen analyysin neljästä valmentajasta ja ehdotus oli, että näistä loogisin ja paras valmentaja meille on Toni. Sen jälkeen toimitusjohtaja ja puheenjohtaja ja muut katsoivat tämän urheilujohtoryhmän tekemän esityksen ja vei eteenpäin. Pelaajarekrytointeihin liittyen sama asia, mulla on siinä merkittävä rooli. Tuon johtoryhmälle esille niillä ominaisuuksilla pelaajia, mitä valmennus on määrittänyt, että me etsitään. Sitten katsotaan yhdessä, että millä tavalla nämä pelaajat vastaa siihen meidän tarpeeseen. 

@Valtteri_tomppa: Mikä meni pieleen pelaajahankinnoissa ja miksi?

MT: Aikaisemmin viitattiinkin jo siihen, että joukkuetta rakentaessa me oltiin myöhään liikkeellä. Kun joudutaan juoksemaan asioiden perässä, niin silloin harvemmin tulee ne parhaat valinnat tehtyä. Se oli yksi selkeä syy: joukkue oli kasassa liian myöhään. Sen lisäksi meillä oli sellainen pelaajarekrytointimalli tai prosessi, missä käytettiin liikaa valmennuksen aikaa tähän. Se on selkeä toimintatapa mikä meidän pitää muuttaa. Kolmantena, meillä oli selkeät valinnat sille, mikä on se ykkösprioriteetti, millä pelaajia tänne rekrytoidaan. Sitä ohjasti vahvasti tällainen positional playn hallitseminen ja näin jälkeen päin on helppo sanoa, että sitten kompromissattiin liikaa tiettyjen muiden ominaisuuksien kanssa. 

AR: Mulle tuli muutama johtoryhmän hyvä kandidaatti neuvoteltavaksi ja tehtiin pitkään niitä neuvotteluja, mutta ei onnistuttu saamaan ykkösvaihtoehtoja niiltä osin. Mä en vaan onnistunut saamaan niitä pelaajia tänne kuin olisi haluttul Ehkä on kuitenkin hyvä muistaa, että kun katsotaan niitä ulkoa päin tulevia pelaajia, niin mun mielestä hyvin onnistuttiin siinä, että haluttiin Rudakovin jatkavan, haluttiin Obilorille uusi sopimus, Alhon jatkavan, käyttää Lappalaisen optio ja tuoda tänne, että ne onnistui neuvotteluina ihan siedettävästi. Monessa muussa olisi ehkä sitten ollut meillä kaikilla toivomisen varaa.

Minkä takia yhdellä hengellä pitää olla vastuu kaikesta koko seurassa? Eikö vastuuhommien jakaminen tuottaisi paremman lopputuloksen, niin kentällä kuin toimistolla?

AR: Mä oletan, että tämä liittyy minuun, niin luulen että olen aika väärä ihminen vastaamaan tähän, joten antaa muiden.

MT: Meillä on selkeästi urheilujohtoryhmä, jonka vetäjänä mä toimin. On päivänselvä asia, että me tehdään siellä yhdessä päätöksiä. Ei seuraa voi pyörittää sillä tavalla, että yksittäinen ihminen päättää kaikesta, se on päivänselvä asia. Totta kai, se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi siellä kriittistä hyvää puhetta, me ollaan asioista eri mieltä. Siinä mielessä yksi meidän johtoryhmän pelisääntöjä onkin, että kriittinen puhe on toivottavaa, koska sillä tavallahan me annetaan mahdollisuus kehittää meidän toimintaa ja seuraa.

Menikö tämän vuoden töppäilyihin ja ensi vuoden europaikan menetykseen nyt kaikki rahat?

AR: Me ollaan rakennettu tätä seuraa vastuullisesti ja ollaan eletty vastuullisesti. Me tullaan tekemään positiivinen tilinpäätös ja me ei oteta yhtään mitään pois kaasulta. Päinvastoin, me lisätään kaasua. Me ollaan saatu kaikki rakenteet niin kuntoon. Ne asiat mitkä piti muutoksessa tehdä, niin nyt meillä on mun mielestä jopa varaa satsata lisää. Tämä on ollut myös meidän hallituksen päätös että satsataan lisää. 

Että ei todellakaan: me tehtiin tänä vuonna hyvä tulos. Vaihtaisin toki hyvän tuloksin mieluummin hyvään urheilutulokseen, se on ihan selvä asia. Nyt ei muuta kuin lisää pökköä pesään, siitä se ei tule jäämään tässä kiinni, koska me ollaan hoidettu tätä seuraa vastuullisesti ja hoidetaan jatkossakin. Meillä on hieno organisaatio, joka markkinaehtoisesti tekee jokaisen pennin, jota me käytetään. Me ollaan sitä kautta saatu rakenteellisesti ja taloudellisesti aika vahva tilanne, joka antaa meille tuleviksi vuosiksi loistavan mahdollisuuden investoida entistä enemmän. 

@NikKuis: Onko jotain syytä miksei talon ulkopuolelta palkata suuriin rooleihin henkilöitä? Urheilujohtamispuolelle benchmarkkaus esim. Pohjoismaista voisi antaa hyvää oppia jos tekijöillä olisi muu kuin pitkä klubitausta.

MT: Yksi meidän arvoista on kasvu. Me halutaan kasvattaa meidän seuran sisältä ammattilaisia kentälle. Toimistossa halutaan kasvattaa ammattilaisia. Kyllä meille yksi mittari on se, että kun meidän seuran sisällä osaaminen kasvaa ja vastaa siihen huutoon, niin me mielellään tarjotaan se kehittymispolku. Jos meillä ei tällaista henkilöä ole, niin totta kai me koko ajan seurataan myös talon ulkopuolelta osaavia henkilöitä, jotka voivat tuoda meille lisäarvoa.

AR: Voisin lisätä ottamatta niinkään kantaa urheilupuolen juttuihin Mun mielestä meidän pitää antaa kasvupolku täällä seuran sisällä juuri niin kuin Miika sanoi. Meillä on tosi paljon hyviä ja taitavia ihmisiä täällä ja me ollaan itseasiassa varmaan toimiston puolella melkein kaikki rekrytoitu talon ulkopuolelta. Me ollaan täysin ymmärtäväisiä siihen, että muualla on paljon ammattiosaamista ja halutaan ehdottomasti ammentaa siitä paljon. En ehkä siltä osin tunnista tuota. 

Miksi markkinoinnissa epäonnistuttiin tänä vuonna?

AR: Meidän markkinoinnille ykkösmittari, mitä tänä vuonna annettiin, nyt jos muistan tarkalleen oikein, oli yleisökeskiarvo ja toinen oli omien medioiden tavoitettavuus ja sitoutuneisuus. 

Yleisökeskiarvo 5433 runkosarjassa oli kymmeneen vuoteen paras. Tehtiin Klubipäätyyn olosuhteisiin massiivinen investointi ja siellä oli etkot. Me tehtiin Mun Klubi -projekti, jonka tarkoitus on sitouttaa pitkällä aikavälillä kaikki nämä. Me oltiin tosi avoimia viestinnässä, niin kuin nytkin ollaan, että ei mennä piiloon vaikka välillä töppäillään. Tällä numeromittarilla (5433) markkinointi ja jos siihen otetaan vielä jatkosarja, muistaakseni 5007, eli iso kasvu ja ylivoimaisesti paras. 

Sitten oli vielä ne omat mediat, mikä oli se toinen mittari, niin niissä muistaakseni oli yli 40%:n kasvu. Sehän on varmaan sitten toinen kysymys, että onko yleisökeskiarvo ja tavallaan omien medioiden kasvu ollut oikeat mittarit. Mulle on aina opetettu, että jos jotain pyydetään ja sitä mitataan tällä tavalla, niin siten se pitää sitten arvioida. Mun mielestä siltä osin markkinoinnilta oli varmaan paras suoritus tulosten valossa kymmeneen vuoteen.

Miksi Klubin oli koko kauden vaikeuksia pitää johtoasemaa jos sellainen tilanne oli?

TK: Se liittyy varmaan myös siihen, että peli ei oikein pysynyt kasassa sitä 90 minuuttia. Sitten siinä on myös vähän psyykkisiä tekijöitä. Varmasti vähän liian aikaisin aletaan miettimään johdon puolustamista sen sijaan että yritettäisiin ratkaista peli tekemällä toinen maali esimerkiksi. Siihen me ei löydetty vastausta kauden aikana, kuten kahdesta viimeisestä pelistä on helppo huomata. 

Kun lähdetään perkaamaan ja miettimään, että mihin mestaruudet on yleensä rakentunut, niin on yksi merkittävä tekijä. Nehän rakentuu niihin, että voitat vähän huonolla pelillä 1-0 -pelit ja siihen me ei pystytty kertaakaan tämän vuoden aikana. Se on kanssa yksi iso syy minkä takia tietenkin ollaan tässä. Mutta sellaista selkeää ja konkreettista analyysiä, jossa näistä syistä tämä johtuu, on itseasiassa aika mahdotontakin tehdä.

@MikkoManninen5: Ulostulot mediassa ja somessa ovat välillä vähän sekavia. Olisiko ammattitaitoisen tiedottajan palkkaaminen kuitenkin pieni kuluerä koko kokonaisuudessa?

AR: Varmaan jos kokemus on, että on ollut sekavia ulostuloja, niin varmasti jotain on sitten ainakin tältä osin ollut, ei kaikessa ole onnistuttu. Meillä on kaupallinen tiimi kasvanut niin, että meillä on kuuden henkilön tiimi ja on viestintätoimisto. Kyllä ne on kuitenkin aina tarkkaan mietitty.

Totta kai, kun itse täällä kaupallisessa tiimissä miettii, että mitä tehdään ja miksi tehdään ja ollaan otettu se linja, että avoimesti ja rohkeasti kohdataan ihmisiä. Meillä on nyt Klubipäädyn kanssa tai heidän yhteyshenkilöiden kanssa jatkuvat tapaamiset. Sitten yritetään tuoda mahdollisimman paljon mahdollisimman avoimesti ja luodaan formaattia, missä kuka tahansa saa kysyä. Mieluummin on otettu vähän rohkeampi linja, niin varmaan siellä on sitten tullut ohilyöntejä jos se se kokemus on ollut. 

Kyllä mä silti olisin sitä mieltä, että on parempi viestiä avoimesti ja rohkeasti ja vaikka se välillä meneekin vähä ohisektoriin, mutta varmasti asia missä voidaan parantaa. Meillä on hyvin ammattimaiset, jos puhutaan mediasta ja markkinoinnista ja kaupallisesta puolesta, niin meillä on kyllä hyvät ammattilaiset. Useasti kun eletään hetkessä, niin se tulee nopeasti ja siinä on paljon tunnetta. Se mahdollisuus ettei siellä ole kaikki ihan kohdallaan voi kasvaa, mutta ei se ainakaan heidän ammattitaidostaan ole jäänyt kiinni. Meillä on kyllä nämä roolit ja henkilöt talossa. 

Pystyttekö kommentoimaan HJK:n talven leiritystä?

AR: Kokonaisuus arvioiden on mietitty kaikki, että mitä meidän seura on ja mitkä on tilaisuudet, niin olemme päättäneet, että emme lähde Turkkiin leirille. Mietitään nyt, että mitä muita vaihtoehtoja mahdollisesti voi tulla. Tämä oli hyvin yksiselitteinen päätös. Emme halua sitä sen enempää halua markkinoida.

@jurveja: HJK:n johto on kaivannut mediassa kentälle johtajuutta. Onko tämä jo huomioitu signauksissa ja miten?

MT: Kyllä, on huomioitu. Kuten sanoin aikaisemmin, niin kompromissattiin tietyissä asioissa. Nyt on otettu isompaan huomioon se, että minkälainen se pelaajan persoonaon. Me halutaan tänne sellaisia pelaajia, jotka päivittäin kun he tulevat tänne, niin miettivät, että mitä he voivat antaa tälle yhteisölle. Eikä niin, että mitä mä voin saada täältä. 

TK: Ehkä tohon voi lisätä, että tietyllä tavalla se meidän valmennustiimin isoimpia tehtäviä on se, että me pystytään rakentamaan parempi merkitys sille olla HJK:ssa ja että on iso arvo jo pelata HJK:ssa. Olla vähän sitoutuneempia, koska eihän me oltu ihan valmiina lähellekään joka viikko painamaan hommia toistemme puolesta ja sekin liittyy tohon kysymykseen.

@MarkusAkerberg: Teillä on varmasti paljon dataa rosterin fyysisestä kunnosta. Oliko tämän kauden joukkue fyysisesti hyvässä kunnossa verrattuna aiempiin kausiin?

MT: Sitä voi monella tavalla mitata. Jos mietitään esimerkiksi fyysisen valmennuksen kuormituksen seurantaa, niin tällä kaudella me onnistuttiin siinä. Eli pelaajien käytettävyys oli noin 95 prosenttia europeleissä, yli 90 prosentin luokkaa Veikkausliigan peleissä, mikä on hyvä luku verrattuna aiempiin vuosiin. Sitten taas kuinka paljon meidän pelaajat esimerkiksi pystyivät suorittamaan korkean intensiteetin juoksuja, niin niissä määrissä me ei päästy sinne mitä me tavoiteltiin. Ensi kautta ajatellen esimerkiksi tässä osa-alueessa meidän pitää tehdä korjausliikkeitä. 

@vanha_Purukoira: Onko perusteltua, että selkeää urheilutoimenjohtajaa ei ole?

MT: Mun mielestä se on perusteltua. Meillä on selkeästi sellainen rakenne. Meillä on siellä valmennus, meillä on urheilujohto. Nyt me ollaan rakennettu scoutting-tiimiä ja tällaisella kokonaisuudella. Niin me nähdään, että on isoin potentiaali tehdä parasta urheilullista tulosta.

AR: Tämä on niin iso seura, kun meillä on niin paljon junioreita ja eri toimintoja. Kun on scouting, performance, valmennus, koulutus, pelaajat, akatemiaputki, niin se vaatii laajasti osaamista. Ehkä se isoin asia nyt kun on tehty jonkun aikaa ja Miika on tehnyt sitten niitä ajatuksia, että miten voidaan muuttaa, niin Miika voi varmaan käydä läpi, mitkä on performancessa ja scoutingissa olevat muutokset. 

MT: Performanceen, suorituskyky-yksikköön, on siihen selkeästi tiiminjohtaja eli palkattiin Niklas Virtanen siihen. Meidän tavoite on, että nämä viisi henkilöresurssia, mitä täältä seurasta löytyy, alkaisi toimimaan tehokkaammin yhdessä ja sitä kautta olisivat tuottavampia meidän pelaajakehityksessä. Sitten taas scouting. Olemme todenneet, että nykyinen malli ei ollut riittävän hyvä ja sen johdosta me tullaan rakentamaan tällainen scouting-tiimi, jossa on kolme henkilöä ja he tekevät vain ja ainoastaan meille tätä pelaajarekrytointia. Ne on konkreettisia toimenpiteitä. 

Miten varmistetaan, että toinen vuosi putkeen ei mene vihkoon?

TK: Aika monta niitä on käyty läpi. Kuten sanottu, niin se on tärkeää, että meillä on sellainen toimintakulttuuri, jossa me ollaan sitoutuneempia siihen meidän toimintaan ja se näkyy sitä kautta kentällä. Sitten tullaan vahvasti pelaajarekrytointipuoleen ja siitä se oikeastaan lähtee.

MT: Nyt kun on ollut urheilullisesti iso pettymys tämä kausi, niin myös seuraavan kauden rakentamista kun miettii, niin on hyvä muistaa tällainen cetiris parabus, taloustieteestä tuttu käsite. Meillä on kuitenkin olemassa se osa prosessia, joka toimii tosi hyvin. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin pitää olla hyvin tarkka siinä analyysissä, että mitkä on ne osaprosessit, viitaten esimerkiksi tähän pelaajarekrytointiin, mitä meidän pitää muuttaa, jotta se lopputulos on parempi. Se on turmion tie, jos me lähdetään siihen, että kaikki uusiksi. Täytyy muistaa, että vaikka on ollut iso urheilullinen epäonnistuminen, niin siellä on tiettyjä osaprosesseja, jotka toimii hyvin ja on mennyt kauden aikana eteenpäin. 

AR: Sä sanoit itseasiassa paljon paremmin sen, mitä mä yritin aikaisemmin sanoa. 2010-luvulla HJK on onnistunut luomaan kilpailuedun, joka on merkittävä ja me ei tänä vuonna sitä osattu käyttää. Se ei tarkoita, että nyt kun me tehtiin paljon huonoja valintoja monella eri tavalla, että kaikki kannattaisi tai pitäisi muuttaa. Pitää olla hyvä analyysi siitä, mitkä edelleen toimii ja sitten myös ne, missä tarvitaan muutos. Tämähän on nimenomaan se kriittinen osa siinä. Jos me muutettaisiin kaikki, niin me oltaisiin sellaisessa poukkoilevassa tilanteessa, että sille ei ole suuntaa. 

Meillä on ollut koko ajan suunta ja ajatus mitä tehdään ja  mitä me tehdään seuraavan kolmen vuoden strategiatyötä. Me mietitään, että miten me saataisiin vielä olemassa olevista enemmän irti. Jos mietitään viimeistä kymmentä vuotta, niin täällä oli neljä organisaatiota tässä talossa. Me ollaan nyt tammikuussa kaikki siirtymässä samoihin tiloihin. Me ollaan nyt jo kahdessa ja siirrytään yhteisiin toimitiloihin ja saadaan vielä enemmän synergiaetua ja laatua näistä. 

Nimenomaan näin, että meillä on todella paljon kuitenkin hyviä juttuja. Ilman muuta, äärimmäinen pettymys tämä vuosi, mutta se ei tarkoita, että kaikkea kannattaa muuttaa. Kannattaa vielä nähdä se, että missä asiat on hyvin ja missä ne vaatii muuttamista. Lähdetään siitä, että jatkossa muutoksilla saadaan niitä tuloksia mitä halutaan. Kyllä me edelleen tiedetään, että meillä on mahdollisuus ja tiedetään, että me pystytään ottamaan se tasonnosto mitä tässä on pitkään haettu. Meidän kaikkien kannalta varmaan se muutos tulee vähän hitaammin ja me tehdään myös paljon huonoja valintoja siinä ja ne pitää myöntää. Ei pidä jäädä niihin vellomaan, vaan nimenomaan siihen tekemiseen: mitä tehdään paremmin, mitä muutetaan.

MT: Joukkueen rakentamiseen liittyen: niin siinäkin täytyy muistaa, että se rakenne, jossa meillä on 17 kotimaista pelaajaa, 8 HJK-taustaista pelaajaa, 3 akatemiasta edustusjoukkueeseen noussutta pelaajaa, on sellainen josta me halutaan pitää kiinni.

AR: Se on hyvä pointti siltä osin, että vaikka tietenkin ollaan pettyneitä tähän vuoteen, niin me oltiin kuitenkin Veikkausliigassa eniten omia kasvatteja peluuttanut seura. Se on myös yksi fakta, jolla on oma arvonsa, mutta edelleenkin meidän tehtävä on voittaa ja se on se tärkein.

MT: Meidän pitää löytää yhtälö, että ne ei poissulje toisiaan. 

@AnttiHalm: Klubin jengit A-junnuista nappuloiden futiskouluihin on positiivisia eteenpäin ja pyrkii negatiivisen tilanteenvaihdon jälkeen nopeaan pallon takaisin saamiseen. Edari kuitenkin pelaa vetäytyvällä prässillä ja passiivisesti. Kolme Klubimuksua kyselee multa että miksi?

TK: Siinä on paljon parannettavaa kuten alussa jo sanottiin. Ensinnäkin se, että pystyt voittamaan pallon tilanneprässillä, niin se vaatii sen että pitää hyökätä hyvin. Pitää hyökätä hyvin, niin että joukkue on tiivis, jotta pelaaja on pallon lähellä, kun se pallo hävitään. Silloin kun me ei tehdä sitä hyvin, niin sitten ne rupeaa kertautumaan tällaisissakin asioissa. Ehdottomasti juttuja, joita halutaan tehdä paljon paremmin, mitä tänä vuonna on onnistuttu.

@TeemuSiitonen: Millä joukkueeseen saadaan jatkuvuutta ja logolle pelaamista – 100% sydämestään Klubille elämistä ja hengittämistä?

MT: Järkevillä sopimusrakenteilla totta kai. Meillä on tällä hetkellä 25 nuorten sopimusta, joka kertoo siitä, että tällä tavalla sitä jatkuvuutta turvataan. Sen lisäksi liigajoukkueessa löytyy pidempiä sopimuksia. Tarjota sellainen päivittäisvalmennus ja kilpailuolosuhteet, että pelaajat haluavat olla täällä ja kokevat, että tämä on sellainen paikka, missä kannattaa olla kehittymässä ja ottaa se seuraava steppi eteenpäin.

TK: Osa mitä edellä jo sanottiinkin siitä, että saadaan rakennettua sellainen ilmapiiri joukkueeseen ja luomaan merkitystä sille, että on itseasiassa aika hieno asia saada pelata HJK:ssa. 

@juusit: Mikä oli suurin joukkueen kokoamiseen liittyvä päätös kauden aikana, johon Riihilahdelta ei pyydetty suostumusta? 

MT: Edelleen, me käydään urheilujohtoryhmässä läpi nämä asiat. Ei tähän muuta lisättävää.

Haluatteko kommentoida vielä jotain aikaisempiin esitettyihin kysymyksiin?

AR: Jos sanoisin näin, että musta on tosi hyvä asia, että ihmiset välittää niin paljon, että ne on kiinnostuneita meistä myös silloin, kun menee huonosti ja haluaa vaatia meiltä vastauksia. Me halutaan olla tässä ja avoimesti sekä rohkeasti kertoa ja vastata asiaperustein. Musta se on hyvä asia ja kertoo siitä, että me ollaan saavutettu joku taso. Meillä on niin paljon ihmisiä, jotka välittävät ja ovat kiinnostuneita. Se on tosi hyvä juttu. Me halutaan kohdata kriittinen keskustelu avoimesti ja toivottavasti tämä palveli sitä. Siihen ei jäädä märehtimään. Me katsotaan tästä eteenpäin. Kaikki mitä tehdään ja ollaan tehty jo monta kuukautta sitä jatkoa. Nyt kun tämä keskustelu on käyty, niin kyllä me katsotaan vahvasti eteenpäin ja keskitytään siihen työntekoon, että mitä tehdään huomattavasti paremmin jatkossa. 

TK: Ei oikeastaan mitään lisättävää sillä tavalla. Aina välillä unohtuu, että kyllähän meitäkin harmittaa ja me ollaan äärimmäisen pettyneitä. Se ei ole niin, että me oltaisiin tässä niin että menipä heikosti, vaan kyllä me ollaan mietitty paljon paljon asioita mitä me voitaisiin tehdä paremmin ja millä me käännetään tämä. Samaan aikaan, että kyllähän nyt on jo tehty toimenpiteitä ja osa on jo julkistettu, että millä ensi vuosi on parempi. Ei ole mitään syytä, minkä takia me ei palata parempaan huomiseen tästä.