HJK sai junan taas raiteilleen

HJK palasi sunnuntaina voittojen tielle, kun RoPS kaatui Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa lukemin 2-0. Klubin maaleista vastasivat Demba Savage, jolle osuma oli jo kauden neljäs, ja Robin Lod, joka viimeisteli kauden ensimmäisensä. Voitto nosti HJK:n takaisin sarjan piikkipaikalle ja palautti joukkueen oikealle kurssille kahden tappion jälkeen. Päävalmentaja Sixten Boström tiedosti voiton merkityksen joukkueelle.

– Meillä on kaksi tappiota takana ja se on selvästi puhuttanut. Mielestäni pelaajat hoitivat homman oikein hyvin. Jonkun verran keskusteltiin edellisen ottelun jälkeisenä päivänä, käytiin juttuja läpi. Näkyi kuitenkin että meillä oli semmoinen hyvä virinä, vaikka tämä ottelutahti onkin ihan järjetön. Pystyttiin kaivaa semmoinen taistelutahto jota tarvitaan kun on RoPS vastassa. Luotiin mielestäni tilanteita sen verran että oltiin voiton arvoisia, laskeskeli Boström.

Ensimmäisen puoliajan alussa vahvoilla oli kuitenkin RoPS. Vieraat liikuttivat palloa hyvin ja pystyivät luomaan muutaman kohtuullisen paikan hermostuneen oloisen HJK:n maalille. Ensimmäinen maali tulikin erittäin tärkeään paikkaan. Ottelun 23. minuutilla Erfan Zenelin roikkukeskitys löysi korkealle pompanneen Demba Savagen, joka puski pallon vastustamattomasti ohi RoPS:n maalissa pelanneen Tomi Maanojan. Osuma tuntui avaavan HJK:n henkisen lukon ja syöttöpeliin alkoi löytyä toivottu rytmi. Zeneli oli pariin otteeseen lähellä lisätä Klubin johdon kahteen maaliin, ja Joel Pohjanpalo aiheutti liikkeellään ongelmia rovaniemeläisten puolustukselle. Tauolle lähdettiin HJK:n 1-0 johdossa.

– Varmasti monelle pelaajalle oli tärkeää, että pystyttiin tekemään maaleja, koska näissä edellisissä peleissä paikkoja on ollut, mutta niistä ei ole saatu tehtyä tarpeeksi osumia otteluiden voittamiseen, kertoi Boström.

Heti toisen puoliajan ensi minuuteilla HJK loi tukun paikkoja toiseen maaliin. 52. minuutilla Joel Perovuon hirvittävä tykki tärähti maalin ylähirteen, pomppasi maaliviivalle ja jäi pyörimään RoPS:n alueelle. Kun vieraat eivät pystyneet siivoamaan tilannetta Erfan Zeneli neppasi pallon maalin edessä odottaneelle Robin Lodille, joka viimeisteli ratkaisevan tuntuisen 2-0 johto-osuman. Kummatkin joukkueet loivat maalin jälkeen muutaman kohtuullisen maalipaikan, mutta lisäosumia ei nähty. Sen sijaan ottelun lopussa nähtiin erikoinen episodi. Joel Pohjanpalo karkasi RoPS:n puolustajalta ja oli kiitämässä pallon kanssa puolittaiseen läpiajoon, kun katsomosta kentälle ilmestyi puolialaston viuhahtaja. Katsojan juostessa ympäri kenttää tilanne jatkui, ja lopulta Rasmus Schüller pääsi sijoittamaan pallon maalin alanurkkaan. HJK:n pelaajat ehtivät hetken tuulettaa maalia, kunnes tuomari muuttikin mielensä ja hylkäsi osuman katsojan vaikutettua pelitapahtumiin. Varakapteeni Mathias Lindström joutui lopulta taltuttamaan häirikön, jotta peliä päästiin jatkamaan.

– Sanoin Karolle (RoPS:n päävalmentaja Kari Virtanen) että se oli häneltä taktinen veto, heitti jonkun jätkän kentälle kun me oltiin tekemässä kolmas maali. Mutta ihan kauhea juttuhan se oli. Taas tätä, että näin tehdään isossa maailmassa, niin nyt pitää tehdä Suomessakin, kommentoi Boström tilannetta.

– Hyvä että Mathiaskin (Lindström) sai jonkun kiinni kun kentällä se ei saanut ketään, naureskeli Kari Virtanen.

HJK jatkaa urakkaansa jo keskiviikkona, jolloin joukkue matkustaa Jyväskylään kohtaamaan JJK:n. Seuraava kotiottelu Klubilla on lauantaina. 16.00 alkavassa pelissä vastaan asettuu KuPS.