HJK taipui FK Partizanille 1-2

HJK lähti toiseen osaotteluun avauksella: maalissa Wallén, puolustuksessa Rafinha, Magnusson, Ojala, Kansikas, keskikentällä Aki Riihilahti, Medo, Sorsa ja Bah sekä kärjessä Pelvas ja Parikka
HJK aloitti ennakkoluulottomasti. Tilanne tiedettiin: Partizan johti 0-3 ja HJK:n oli päästävä maalin makuun. Alku antoi hyviä merkkejä.
Partizan kuitenkin antoi kylmää vettä niskaan nopeasti. Takan yhdeksän minuuttia ja pallo oli HJK:n maalissa. Partizanin brassikärki Cleo viimeisteli tarkasti laukomalla pallon keskitystilanteen jälkeen rangaistusalueen oikeasta nurkasta yli HJK-maalivahti Ville Wallénin.
HJK:n oli tehtävä viisi maalia, mikäli se olisi mielinyt jatkoon. Päät eivät HJK-leirissä painuneet vaan peli jatkui HJK:n hallitessa rohkealla pelillä.

Medon komea laukaus suuntautuu Partizanin maalin ylänurkkaan. Peli tasoittuu 1-1:een. (Kuva: Markku Pihlaja)
Parin puolittaisen tilanteen jälkeen Medo tasoitti pelin. Mies pääsi palloon lempipaikassaan 25 metrissä keskellä, siirsi itselleen pienen eteen ja laukoi kovan pommin Partizan-maalin ylänurkkaan. Tilanne 1-1.
Ennen taukoa ja tauon jälkeen ei ihmeempiä nähty. Erityisesti HJK:n Bah ja Medo olivat jatkuvasti vaarallisia ja hyvällä pelipäällä. Myös koko HJK:n joukkue syttyi peliin toisella jaksolla. 

Bah oli loistavalla pelipäällä. Partizan puolustus oli ajoittain helisemässä gambialaisen kannoilla. (Kuva: Markku Pihlaja)
Partizan otti tarkasti omalla alueellaan ja antoi HJK:n viedä. Kentällä nähtiinkin monta loistavaa syöttökuviota ja yksilösuoritusta. Erityisesti Rafinha, Bah, Medo ja Sorsa olivat alati hyvällä pelipäällä.
Maalipaikkojakin syntyi. Medo laukoi useamman kerran, Bah piti välillä omaa puolustajaansa pinteessä. Myös kentälle tulleet Westö ja Mäkelä pääsivät puolittaisiin paikkoihin.

Vaihdosta peliin päässyt nuori oma kasvatti Johannes Westö oli pirteä, kuten koko HJK:n joukkue. (Kuva: Markku Pihlaja)
Partizanin taktiikka kuitenkin piti. HJK rakenteli hyvin, mutta vastustajan rangaistusalueella tila loppui kesken. Lopullinen ratkaisu tuli yliajalla ja asialla oli jälleen Cleo, joka pääsi vastahyökkäyksen jälkeen laukomaan ja laukoikin tarkasti vasempaan kulmaan.

Tähän maaliin päättyi HJK:n taival tämän vuoden Mestareiden liigassa. Brassikärki Cleo iski illan toisen maalinsa yliajalla. Medo, Magnusson ja Wallen olivat voimattomia. (Kuva: Markku Pihlaja)
FK Partizan jatkaa Mestareiden liigassa yhteistuloksella 1-5. HJK puolestaan siirtyy Europa Leaguen playoff-kierrokselle, jonka arvonnat suoritetaan tulevana perjantaina Sveitsin Nyonissa Suomen aikaa klo 14.30.

HJK-FK Partizan 1-2 (1-1)

9′ Cleo 0-1
39′ Medo 1-1
90′ Cleo 1-2