HJK valitsi vuoden parhaita
HJK:n oikeana puolustajana ensimmäistä kauttaan pelaava Rafinha palkittiin perinteisellä Puheenjohtajan lautasella. Brassi pelasi hurjat minuuttimäärät kauden aikana. Hän oli vakuuttava sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan ja omalla laidallaan ylivoimainen läpi kauden.
Parhaan maalintekijän palkinnon sai ilman suurempia yllätyksiä Juho Mäkelä. Mäksä uurasti 24 ottelussa ja paukutti yhteensä 16 maalia. Osaksi näillä maaleilla HJK pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta myös tänä vuonna.
Vuoden tulokkaaksi valittiin topparin paikalla komean debyyttikauden pelannut 21-vuotias Juhani Ojala. Nuori toppari nousi tällä kaudella jopa pienen yllätyksen jälkeen HJK:n avaustoppariksi ja piti loistavilla otteillaan pelipaikkansa läpi kauden.
Taistelija-palkinto meni tänä vuonna keskikenttä Cheyne Fowlerille. Varsinkin alkukaudesta HJK:n keskikentällä oli tuttu näky, jossa Medo pelasi syöttömoottorina hyökkäyksen ja puolustuksen välillä ja Cheyne Fowler otti oman roolinsa Medon alapuolella kovaa likaista työtä tekevänä pelaajana. Elintärkeässä roolissa Fowler taisteli kauden kaikissa 26 ottelussa.
Vuoden aikana suurimman kehittyjän palkinnon nappasi 19-vuotias HJK-keskikenttä Johannes Westö. Hän sai kauden aikana jatkuvasti enemmän ja enemmän vastuuta, laukoi myös liigan avausmaalinsa ja esitti rohkeita otteita myös Mestareiden liigan kovissa otteluissa.
Lopuksi HJK:n kapteenina jälleen loistokauden torjunut malivahti Ville Wallén palkittiin perinteisellä Kapteenin maljalla tärkeästä panoksestaan paitsi kentällä myös kentän ulkopuolella.
Päättäjäisten myötä HJK siirtyy lomalle. Yhteisharjoituksiin palataan jälleen joulukuun alussa.
Rafinha nautti kuluneesta kaudesta
Rafinha on otettu palkinnosta, mutta katsoo tyytyväisenä myös joukkueen koko kauden esitykseen.
– Joukkueemme oli mahtava tänä vuonna. Joukkuehenki oli tiivis ja teimme yhdessä töitä koko vuoden. Luonnollisesti olen todella tyytyväinen myös omaan kauteeni. Sain paljon vastuuta ja minuutteja läpi kauden. Niin pitkään kun olen Suomen kentillä pelannut, olen halunnut voittaa Suomen mestaruuden. Nyt se tuntuu erittäin hyvältä, sillä olen tehnyt paljon töitä sen eteen.
– Myös henkilökohtainen tunnustus tehdystä työstä lämmittää mieltä. Voitetun mestaruuden ja henkilökohtaisesti hyvin menneen kauden jälkeen on paljon mukavampi suunnata lomalle, Rafinha sanoo.
Vaikka Rafin uran yksi päätavoite on nyt saavutettu, ei nälkä ole tyydytetty.
– Nyt voin nauttia tästä saavutuksesta hetken, mutta halua saavuttaa jatkuvasti enemmän kasvaa päivä päivältä. Ensi vuonna haluamme myös joukkueena tehdä kaiken entistä paremmin. Pelata jokaisen minuutin paremmin kotimaassa ja europeleissä.