HJK:lle tappio paikalliskamppailussa

HJK kärsi sunnuntaina kauden ensimmäisen vierastappionsa, FC Honka onnistui kääntämään tiukan paikalliskamppailun 1-0 voitokseen. Tarkassa kamppailussa ei juurikaan maalipaikoilla mässäilty, ja illan ainoa maalikin syntyi täysin vaarattoman näköisestä tilanteesta. Ratkaisu nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Ville Wallén päästi epähuomiossa Mathias Lindströmin antaman syötön lipumaan jalkansa alta omaan maaliin. Painajaismaisen osuman jälkeen HJK yritti vaihdoilla ja taktisilla muutoksilla löytää kirivaihdetta peliinsä, mutta Honka piti pintansa ja onnistui nollaamaan Klubin hyökkäyskaluston.

Ottelun alkua leimasi joukkueiden varovaisuus. Kummankin ryhmät hieroivat palloa rauhassa omalla puoliskollaan, eivätkä ottaneet suuria riskejä pelinavaamisensa suhteen. Honka onnistui luomaan hyviä paikkoja keskityksille pitkillä ristipalloilla, mutta HJK:n topparit hoitivat seuranneet tilanteet vuoren varmasti. HJK:n hyökkäykset painottuivat vasemmalle laidalle, jota pitkin Zeneli ja Sumusalo yrittivät pujotella itsensä vapaiksi. Ottelu sai yllättävän käänteen 22. minuutilla, kun Hongan prässin seurauksena Mathias Lindström joutui palauttamaan pallon maalivahti Wallénille. Kapteeni Wallénin keskittyminen herpaantui hetkeksi, ja pallo lipsahti konkarin jalan alta ja vieri HJK:n maaliin. Honka jatkoi maalin jälkeen vahvaa puolustustyöskentelyään, eikä HJK pystynyt horjuttamaan espoolaisia.

HJK:n etsikkoaika koitti toisen puoliajan alussa. Aktiivisempi prässi painoi kotijoukkueen omalle alueelleen ja HJK pääsi pallon kanssa lähelle vastustajan rangaistusaluetta, mutta viimeisiin ratkaisuihin ei löytynyt toivottua tarkkuutta. Päävalmentaja Sixten Boström reagoi tilanteeseen vaihtamalla kentälle Joel Pohjanpalon ja siirtymällä pelaamaan kahdella kärjellä. Oikea laita jätettiin samalla tyhjäksi, joka avasi tilaa Sebastian Sorsan pitkille juoksuille pallon kanssa. Sorsa pääsikin Klubin pelaajista ehkä lähimmäs maalintekoa, mutta viuhuva kuti painui hieman ohi Hongan maalin ylänurkasta. Ottelun loppuhetkillä Honka onnistui tukahduttamaan HJK:n pelin, eikä paikkoja enää auennut.

1-0 voittonsa myötä Honka nousi sarjataulukossa tasapisteisiin HJK:n kanssa. Klubi on sarjassa nyt toisena, edelle nousi tänään VPS yhden pisteen etumatkalla. HJK pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona. Silloin määränpäänä on Kouvola, jossa vastaan asettuu MYPA.