HJK:n eurotaival jatkuu torstaina Sloveniassa

Klubi haastaa vieraskentällä Mestarien liigan lohkovaiheessakin esiintyneen NK Mariborin, jonka kausi on käynnistynyt yskähdellen. HJK:lla yskä on konkreettista: kolme pelaajaa jäi Suomeen sairastumisen takia.

Maribor arvioi otteluun saapuvan noin 6000 katsojaa.

NK Maribor vs HJK
To 4.8.2022 klo 21:15
UEFA Europa League – Ljudski Vrt, Maribor

HJK matkusti keskiviikkona charter-lennolla Sloveniaan, jossa Mestarien liigan lohkovaiheessa kaudella 2017–18 pelannut NK Maribor isännöi Klubia Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen avausosassa. HJK pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella aloittamaan otteluparin vieraskentällä, ja ratkaiseva toinen osaottelu pelataan ensi viikon torstaina Bolt Arenalla.

– Ottelupari on etukäteen ajatellen suhteellisen tasainen, ja voittaja ratkotaan todennäköisesti vasta toisessa osaottelussa. On kiva, että pääsemme ensimmäistä kertaa tänä vuonna pelaamaan ratkaisevan pelin kotiyleisömme eteen. Perusasiat ovat europeleissä isossa kuvassa samat: meidän täytyy puolustaa oman maalin edustaa laadukkaasti ja olla tehokkaita omissa paikoissamme. Uskon, että hyvä ottelu riittää meille suotuisan tuloksen saamiseksi, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.

Tuore vahvistus Lucas Lingman on valmiina pelaamaan, mutta HJK:n poissaolijoista saisi koottua komeaa kentällistä: Roope Riski, Valtteri Moren, Manuel Martic, Joona Toivio ja viime viikon jäljiltä myös Paulus Arajuuri ovat luettelossa jo tuttuja nimiä.

Katso Lucas Lingmanin haastattelu.

Ryöpytys Plzenissä ei loppunut tylyyn tulokseen, vaan muutamaan pelaajaan jo Tsekissä iskenyt ärhäkkä kuume jatkoi kiertoaan varotoimista huolimatta myös Suomessa. Sairastumisen takia Slovenian-reissu jäi väliin Perparim Hetemaj’lta, Arttu Hoskoselta ja Aapo Halmeelta. Myös Nassim Boujellab puuttuu kokoonpanosta, ja Riku Riski hakee edelleen pelituntumaa omasta halustaan HJK Klubi 04:ssä oltuaan sairaana hänkin.

Otteluparin voittaja kohtaa Eurooppa-liigan viimeisellä karsintakierroksella tanskalaisen Silkeborg IF:n ja varmistaa samalla lohkovaihepaikan vähintään Konferenssiliigassa. Hävinnyt osapuoli jatkaa europelejään vielä Konferenssiliigan viimeisellä karsintakierroksella, jossa vastaan asettuu voittaja otteluparista FC Shakhter Soligorsk vs CFR Cluj.

Ratkaisuottelu näkyy suorana osoitteessa hjk.fi/live. Lähetyksen hinta on 9,99 €. Kotimaahan jääville kannattajille järjestetään tuttuun tapaan kisakatsomo Bolt Arenalla KLB-1 -ravintolassa.

NK Mariborin kausi 2022–23
2–2–3, maaliero 6–8

Muiden keskieurooppalaisten sarjojen tapaan myös Slovenian pääsarja, Prva Liga, on talvisarja, joten Maribor on vasta aloittanut kilpailukautensa. Joukkueen otteet ovat olleet ailahtelevia: Mestarien liigan karsinnoissa slovenialaisryhmä pudotti valkovenäläisen Shakhtar Soligorskin, mutta viime kaudella lohkovaiheeseen saakka edennyt Sheriff Tiraspol oli liian kova pala purtavaksi.

Mariborin sarjakausi alkoi tylyllä tavalla, kun edellisellä kaudella keskikastiin sijoittunut NK Radomlje haki vieraskentältä 3–0-voiton. Toisella kierroksella joukkue onnistui kukistamaan sarjanousija ND Gorican, mutta kolmannella kierroksella FC Koper aiheutti Mariborille jo kauden toisen tappion.

Mariborin harjoituskausikaan ei sujunut kovin ruusuisesti, kun joukkue onnistui voittamaan viidestä kauteen valmistavasta ottelustaan vain yhden: Slovenian neljännellä sarjatasolla pelaavaa NK Čarda Martjanc jäi Mariborin jyrän alle 5–0-lukemin.

Stadion Ljudski vrt, Maribor

Maalintekijät

Kroatialainen Roko Baturina on kantanut maalintekijän viittaa harteillaan viimeistellen slovenialaisryhmän kauden kuudesta maalista peräti neljä. Niin ikään kroatialainen Ivan Brnić sekä Nino Žugelj ovat osuneet kertaalleen, mutta heistä jälkimmäinen poistui hiljattain joukkueen vahvuudesta siirryttyään norjalaiseen FK Bodø/Glimtiin.

Maajoukkuepelaajat

Mariborin joukkue ei ole samalla tavalla maajoukkueviheriöillä meritoitunut kuin Klubin aiemmat eurovastustajat. Laitapuolustajat Martin Milec sekä Gregor Sikošek kuuluvat Slovenian maajoukkueen rinkiin, ja myös toppari Sven Karič on pukenut Slovenian maajoukkuepaidan ylleen kerran.

Lisäksi Nemanja Mitrović, Jan Repas, Aleks Pihler sekä aikoinaan Olimpija Ljubljanan paidassa Klubia kurittanut Rok Kronaveter ovat aiemmin urallaan edustaneet Sloveniaa, mutta yhteensä edellä mainitulla seitsikolla on maajoukkuepelejä vyöllään ainoastaan 29 kappaletta.

Kesän siirtoikkuna

Ovet ovat käyneet Mariborissa molempiin suuntiin kesän aikana. Merkittävimmät lähtijät ovat viime kaudella Slovenian pääsarjan maalipörssin 17 osumallaan voittanut serbihyökkääjä Ognjen Mudrinski sekä kongolainen keskikenttäpelaaja Antoine Makoumbou, joka myytiin Italiaan peräti 2,2 miljoonan euron siirtosummalla.

Suuressa roolissa viime kaudella ollut Marko Alvir palasi lainasopimuksensa päätyttyä Klubille tuttuun Viktoria Plzeňiin, ja niin ikään lainasopimuksella Mariboria vahvistanut laitahyökkääjä Djordje Ivanovic jätti seuran. Lisäksi 38-vuotias Maribor-ikoni Marcos Tavares lopetti pelaajauransa viime kauden päätteeksi. Jo vuonna 2008 seuraan siirtynyt brassikärki kantoi Mariborin värejä lähes 600 ottelussa ja viimeisteli yli 200 maalia.

Maribor hankki Tavaresin ja Mudrinskin valtavien saappaiden täyttäjäksi Unkarista jo aiemmin mainitun Baturinin, jonka alku on ollut vakuuttava. Makoumboun korvaajaksi ostettiin serbialainen Vladan Vidakovic, ja laituriosastolle lainattiin Italian toiselta sarjatasolta itävaltalainen Marko Božić.

Mainitsemisen arvoisia hankintoja ovat myös viiden vuoden tauon jälkeen seuraan palannut Maribor-kasvatti Karič sekä loukkaantunutta ykkösmaalivahtia Ažbe Jugia paikkaamaan hankittu Marko Zalokar.

Katso ottelu suorana lähetyksenä HJK TV:stä »

Seuraa Eurooppa-liigan koko karsintakierroksen tilanteita ja tuloksia Flashscoresta »