HJK:n haastavalla Connah’s Quay Nomadsilla on värikäs historia

Connah’s Quay Nomads F.C. on joukkue aivan Pohjois-Walesista. Parinkymmenen tuhannen asukkaan Connah’s Quayn kaupungissa majaansa pitävä nippu pelaa kotipelinsä 1500 katsojaa vetävällä Deeside Stadiumilla.

Seuran juuret ulottuvat vuoteen 1946, kun kaupunkiin perustettiin Connah’s Quay Juniorsin nimeä kantava seura. Pienessä kaupungissa oli ollut jalkapallotoimintaa jo huomattavasti aiemmin, mutta laihan menestyksen sekä taloudellisten ongelmien myötä oli aika perustaa tuore seura. Juniorit pärjäsivätkin mainiosti, joten aikuisten seura lyötiin kasaan paria vuotta myöhemmin. Vuonna 1951 seuran nimi sai nykyisen muotonsa ”Nomads”.

Seuran menestys oli vuosikymmenien saatossa varsin vaatimatonta, vaikka joukkue satunnaisissa pienemmissä turnauksissa pärjäsikin. Connah’s Quayn historian menestynein kausi on 1980-81, kun seura kuittasi peräti seitsemän eri palkintoa. Nomads alkoi hiljalleen saada jalansijaa Walesilaisessa jalkapallossa ja seura oli yksi Walesin Valioliigan perustajajäseniä vuonna 1992. Ensimmäisellä kaudella 1992-93 Connah’s Quay sijoittui sarjassa kahdeksanneksi.

Nomads vakiinnutti paikkansa pääsarjassa, mutta niitti menestystä lähinnä pienemmissä kansallisissa turnauksissa. Vuonna 1998 seura siirtyi Halfway Groundilta nykyiselle kotistadionilleen, Deeside Stadiumille.

Joukkue pärjäsi 2000-luvun alussa Walesin Valioliigassa varsin mainiosti ja oli lähellä päästä karsimaan jopa paikoista euroturnauksiin. Suuri kiitos kuuluu manageri Neville Powellille, joka teki seurassa erinomaista työtä 12 vuotta. Powell lienee tuttu nimi erityisesti FC Hongan kannattajille, sillä hänen valmentamansa Bangor City tiputti espoolaiset Eurooppa-liigan karsinnassa vuonna 2010.

Connah’s Quayn historiassa alkoi sekavampi jakso Powellin lähdettyä Bangor Cityyn vuonna 2007. Manageri vaihtui tiuhaan, minkä lisäksi pelaajiston kanssa oli ongelmia. Kaudeksi 2010-11 joukkueen tie veikin sarjaporrasta alaspäin.

Nomads pärjäsi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla erinomaisesti. Joukkue voitti välittömästi mestaruuden, mutta ei pystynyt nousemaan lisenssiongelmien takia. Connah’s Quay uusi mestaruuden heti seuraavalla kaudella ja nousi näin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin pääsarjaan.

Nomads pärjäsi Walesin Valioliigassa jälleen mainiosti, mutta reilut viisi kautta managerina toiminut Mark McGregor jätti joukkueen tammikuussa 2015. Tilalle tuli Allan Bickerstaff, joka teki kolmen vuoden sopimuksen seuran kanssa. Hänen visiitti jäi tosin lyhyeksi, kun Nomads voitti kauden 2015-16 11 ensimmäisestä ottelustaan vain kolme, joten tuore manageri sai lähteä.

Marraskuussa valmennusvastuun otti entinen Manchester Cityn kapteeni Andy Morrison, joka onnistui kääntämään joukkueen kurssin täysin. Nomads sijoittui sarjassa neljänneksi ja keräsi pääsarjassa ennätyspisteensä sekä selviytyi lopulta Eurooppa-liigan karsintaankin.

Connah’s Quayn kausi 2016-17 alkoi historiallisilla europeleillä. Nomads onnistui kaatamaan ensimmäisellä karsintakierroksella norjalaisen Stabækin yhteismaalein 1-0, mutta tie nousi pystyyn toisella kierroksella serbialaiselle FK Vojvodinalle yhteismaalein 1-3.

Walesin Valioliigassa joukkue saalisti jälleen ennätyspisteensä sijoittuen toiseksi. Tällä kertaa walesilaiset kohtaavat Eurooppa-liigan karsinnassa HJK:n.

Normadsin tämän kauden joukkue koostuu pelkästään englantilaisista ja walesilaisista pelaajista. Joukkue on heikentynyt hieman viime kauteen nähden, sillä esimerkiksi seitsemällä maalillaan sisäisen maalipörssin voittanut Les Davies siirtyi kilpailija Bala Townin riveihin. Sen sijaan Walesin Valioliigan kauden joukkueeseen valitut maalivahti John Danby, puolustaja George Horan sekä keskikenttämies Nathan Woolfie jatkavat Nomadsin riveissä.

Nimekkäimmät walesilaiset pelaavat Englannin sarjoissa pelaavissa joukkueista, joten maajoukkuekokemusta Nomadsin riveistä ei löydy. Todennäköisesti kuuluisin seuran oma kasvatti on Rhys Harley, joka takoi 12 maalia joukkueelle kaudella 2012-13. Hyökkääjä sai sittemmin siirron maan suurseura Cardiff Cityyn, mutta 22-vuotiaan viime kausi sujui lainalla Englannin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla.

HJK kohtaa walesilaiset ensin vieraskentällä torstaina 29.06.2017. Toinen osaottelu pelataan Helsingissä viikkoa myöhemmin. Tarkemmat yksityiskohdat tiedotetaan heti asioiden varmistuttua virallisesti.