HJK:n juniorijoukkue keräsi kehuja huippukykyjenetsijöiltä

Klubijuniorit keräsivät kehuja paitsi yksilötaidoillaan myös koko joukkueen pelitavalla. Turnauksen tasosta kertoo, että mukana olivat U12-vuotiaiden joukkueet muun muassa Inter Milanista, Atalantasta, AC Milanista, Barcelonasta, Manchester Citystä ja Juventuksesta.
  • Monet valmentajat ja kykyjenetsijät tulivat kehumaan meitä turnauksen aikana. He olivat positiivisesti yllättyneet siitä, miten suomalainen joukkue pystyy pelaamaan niin organisoitua ja aktiivista peliä, pallollisena ja pallottomana, kertoo ikäluokan vastuuvalmentaja Miika Takkula
– Myös pari meidän pelaajaamme tekivät suuren vaikutuksen turnauksessa olleisiin huippujoukkueiden kykyjenetsijöihin.

HJK pelasi alkulohkossa Torinoa ja Atalantaa vastaan. Torinolle joukkue hävisi niukasti, mutta Atalanta kaatui trillerissä 4-3.

– Voitto kohahdutti turnauksessa, Takkula sanoo.

Italialaisseuraa pidetään koko maan parhaimpana junioriseurana. Atalanta on turnauksen moninkertainen voittaja, ja sijoittui tämän vuoden turnauksessa toiseksi.

Jatkosarjassa HJK joutui taipumaan turnauksen voittajalle AC Milanille ja Inter Milanille, ja lopulta myös sijoitusottelussa tuli niukka tappio. Lopulliseksi sijoitukseksi turnauksessa tuli kymmenes sija.
  • Tuloksellisesti jäi paljon hampaankoloon, mutta jos katsoo tulosten taakse, niin turnaus oli menestys. Jätimme joukkueena erinomaisen kuvan itsestämme ja pari pelaajaa pääsi huippukykyjenetsijöiden papereihin isoina plussina.
HJK:n juniorit ovat olleet mukana turnauksessa jo neljänä vuonna peräkkäin. Hyvät esiintymiset kentällä ja sen ulkopuolella ovat tuoneet jokaisena vuonna myös uuden kutsun.