HJK:n koti on nyt Sonera Stadium

HJK:n kotikenttä saa uuden nimen tiistaista 10.8. lähtien. Sonera on tehnyt sopimuksen pääyhteistyökumppanuudesta Helsinki Stadium Management Oy:n kanssa ja stadionista tulee Sonera Stadium.
Sopimus on voimassa 31.12.2013 saakka. Sopimuksen myötä Soneralla on oikeus hyödyntää stadionia toiminnassaan ja markkinoinnissaan.
– Sonera Stadium on Suomen tärkeimpiä urheiluareenoita, jossa voi viihtyä niin urheilun kuin konserttienkin merkeissä. Se tarjoaa meille erinomaiset puitteet palveluidemme markkinoinnille, asiakastapahtumille ja myös sisäisille tilaisuuksillemme. Yhteistyön myötä Sonera on mukana tuomassa entistä enemmän viihdyttäviä livetapahtumia suomalaisille, sanoo TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.
– Pääyhteistyökumppanuus Soneran kanssa on merkittävä edistysaskel stadionin kehitystyössä. Sonera on meille mieluisa yhteistyökumppani, jonka mukaantulo mahdollistaa stadionin monipuolisen kehittämisen merkittäväksi tapahtuma-areenaksi. Yhteistyössä teemme tästä viihde- ja urheilukeskuksen, joka tulee kaikille tutuksi, sanoo Kari Haapiainen, Helsinki Stadium Managementin toimitusjohtaja.
HJK on lähtenyt rohkeasti kehittämään uutta kotipesäänsä. Tänä vuonna Sonera Stadiumilla on aloittanut uusi ravintoloitsija Jyrki Sukula, jonka FreshCo-ravintola toimii myös päivisin lounasravintolana, stadionin koilliskulmaan on asennettu uusi videonäyttö ja stadionin palvelut ovat kehittyneet kovalla vauhdilla eteenpäin.
Ensimmäinen Veikkausliigaottelu Sonera Stadiumilla on ensi lauantain HJK-Honka -paikallistaistelu. Ottelu alkaa klo 19.00