Jatkosopimus: Miro Tenho!

Menneellä ja kuluvalla kaudella vahvasti puolustuslinjassa esiintynyt Miro Tenho jatkaa Klubissa seuraavat kaksi kautta.

Miro Tenho - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

HJK ja Miro Tenho, 26, ovat tehneet jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2023.

– Hienoa, että pääsimme jatkosopimukseen Miron kanssa. Miro on pelannut vahvat 1,5 vuotta meidän riveissä. Hän on kokonaisvaltainen keskuspuolustaja, pallollisesti varma ja puolustussuuntaan erittäin vahva erityisesti maalinsuojelemisessa. Sopimus tuo myös tärkeää jatkuvuutta tulevaan, kertoo HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.

Kaarinan Poikien kasvatin tie on kulkenut ÅIFK:n ja  TPS:n kautta FC Interiin, josta ura jatkui HJK:n miehistöön marraskuussa 2019. Vahvat otteet Klubissa saavat nyt jatkoa seuraavat kaksi vuotta.

– Tosi hyvät fiilikset ajastani Klubissa. Viime kausi onnistui joukkueelta ja itseltä todella hyvin, ja mielestäni ollaan jatkettu samalla tavalla tämä kauden alku. Oma pelaaminen on kehittynyt mielestäni koko ajan, ja toivottavasti pystyn sitä jatkamaan. Innolla odotan tulevaa, kommentoi Miro Tenho tuoretta jatkosopimusta.

Tenholla on vahva näkemys omista ja joukkueen tavoitteista.

– Joukkueen tavoitteena on menestyä niin Veikkausliigassa kuin europeleissä. Näiden lisäksi pystymme mielestäni vielä kehittämään pelaamistamme kokonaisvaltaisemmaksi, vaikka tuloksellisesti onkin jo mennyt hyvin. Henkilökohtaiset tavoitteet tulevat joukkueen menestyksen vierellä. Jos joukkue menestyy, varmasti myös itselle voi aueta uusia mahdollisuuksia. Toivon pystyväni omalla panoksellani auttamaan joukkuetta parempiin suorituksiin.