Kai Pahlman on poissa

Värikkäänä jalkapalloilijana ja persoonana muistettu Kai Pahlman on menehtynyt. Banaanipotkustaan tunnettu Pahlman pelasi urallaan 288 pääsarjatason ottelua, joissa viimeisteli uskomattomat 191 maalia. HJK:ssa Pahlman pelasi vuodesta 1965 vuoteen 1969, ja palasi valmentamaan Klubin Suomen mestariksi vuonna 1973.

– Hän oli suuri persoona, tähti, jonka tempuista ihmiset puhuivat työpaikoilla ja ravintoloissa otteluiden jälkeen. Kun HJK voitti ensimmäistä kertaa Suomen cupin (1966) Pahlman iski finaalissa neljä maalia, ja kun HJK pelasi ensimmäisen europelinsä Pahlman teki ensimmäisen maalin, muisteli HJK:n toisen maalin tuossa Manchester Unitedille niukasti hävityssä ottelussa tehnyt Markku Peltoniemi.

Turkissa leireilevä edustusjoukkue piti tänään illalla hiljaisen hetken Pahlmanin kunniaksi. HJK ottaa osaa perheen ja läheisten suruun.