Kauden ensimmäisestä derbystä nihkeä tasatulos

Veikkausliigan piikkipaikalla oleva HJK kohtasi tiistaina kahdella tappiolla kautensa aloittaneen sarjanousijan HIFK:n, kun vuoden tauon jälkeen oli vuorossa jälleen pelata sykähdyttävä Stadin Derby.

Nikolai Alho - HJK vs HIFK 23.4.2019

Klubin kokoonpano oli elänyt hienoisesti edellisestä Seinäjoella pelatusta kamppailusta. Puolustuslinjassa debyyttinsä Veikkausliigassa tehnyt Elderson oli noussut Henri Toivomäen tilalle. Hyökkäyksessä Akseli Pelvas ja Marco Bueno nousivat avaukseen, kun taas keskikenttä säilyi ennallaan.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu lähti käyntiin tasaisena, joskin rikkonaisena. Vain muutaman minuutin kohdalla Faith Obilor sai päähänsä kolhun, mutta nigerialainen pystyi jatkamaan peliä pienen paikkauksen jälkeen.

Vahvasti peliin tullut HIFK onnistui rakentamaan reilun 10 minuutin pelin jälkeen ottelun ensimmäisen vetopaikan, mutta erinomaisessa vireessä alkukauden olleella Maksim Rudakovilla ei ollut ongelmia Erikson Carlosin vedon tiellä.

Avausjakson edetessä Klubi otti pallonhallinnan hetkeksi väkevämmin haltuunsa. Lassi Lappalainen osoitti vaarallisuuttaan vasemmalla laidalla pariinkin otteeseen, mutta HIFK:n puolustus onnistui katkaisemaan yritykset.

HIFK:n vahva prässi ja agressiivisuus aiheuttivat kuitenkin Klubille ongelmia erityisesti pelinavaamisessa, eikä punaisten muodon keskeltä tuntunut löytyvän tilaa.

Kummankaan hyökkäys ei lopulta ollut avausjaksolla terävimmillään ja pukuhuoneiden suojiin siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Koko avausjakso noudatti viime vuosien derbyistä tuttua kaavaa, jossa molemmat puolustavat todella tarkasti, eikä tekopaikoilla juhlita.

Toinen puoliaika

Klubi aloitti toisen nelivitosen erilaisella ilmeellä ja ensimmäinen rynnistys tuottikin heti hyvän paineen HIFK:n päätyyn. Käynnissä oli 49. peliminuutti, kun Nikolai Alho löysi keskityksellään takatolpalle rynnistäneen Eldersonin. Nigerialainen jatkoi päällään keskustaan, jossa täysin vapaana ollut Pelvas tälläsi pallon volleystä vastustamattomasti HIFK:n verkkoon. Osuma oli Pelvakselle kauden ensimmäinen.

Välittömästi perään HIFK loi vaarallisen tekopaikan Klubin maalin lähietäisyydeltä, mutta Rudakov veti jälleen tilanteessa pidemmän korren.

Avausosuman jälkeen HIFK nosti jälleen prässiään ja pelin painopiste painui Klubin alueelle. HJK onnistui kuitenkin huomattavasti avausjaksoa paremmin liikkuttamaan palloa vieraiden linjojen läpi paineen alta.

Reilun tunnin kohdalla Klubi oli todella lähellä tuplata johtonsa. Bueno jatkoi päällään kulmapotkun ja pallo tuli boksissa vapaana olleen Obilorin ulottuville. Topparin laukaus kuitenkin kilpistyi maaliviivan tuntumaan HIFK-puolustukseen.

Heti perään HIFK onnistui rakentamaan hyökkäyksen, josta tuloksena oli kulmapotku. Pienen jatkon kautta kierteinen pallo tuli aivan Rudakovin eteen Erikson Carlosille, joka onnistui iskemään pelin tasoihin hallitulla jatkolla.

HJK suoritti tuplavaihdon 70. minuutilla, kun maalin juonineet Elderson ja Pelvas tulivat pois, ja kentälle juoksivat Daniel O’Shaughnessy, sekä Ivan Tarasov.

Välittömästi vaihtojen jälkeen Lappalainen haastoi boksissa erinomaisesti. Laiturin matala keskitys suuntautui takatolpalla aivan vapaana olleelle Buenolle, mutta HIFK-puolustus onnistui jälleen tärkeässä katkossa. Seurannut kulmapotku pelattiin Rafinhalle, jonka kovan vedon HIFK-vahti Arnold Otieno nyrkkeili akrobaattisesti maalin yli.

Ottelun viimeinen kymppi oli jo pyörähtänyt käyntiin, kun viimeisenä vaihtona Eetu Vertainen korvasi Sebastian Dahlströmin kentällä.

Vielä ottelun loppua kohden Klubi onnistui luomaan hyvää pyöritystä HIFK:n päätyyn, mutta lisäosumia ei enää kauden ensimmäisessä derbyssä nähty. Lähimmäksi pääsi Bueno, jonka pusku painui lisäajalla niukasti ohi etukulman.

HJK pelaa seuraavan kerran maanantaina 29.4, kun Klubi matkaa Turkuun Interin vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30.

HJK:n kokoonpano: Rudakov – Elderson (70. O’Shaughnessy), Rafinha, Obilor, Alho – Dahlström (81. Vertainen), Kairinen – Lappalainen, Singh, Pelvas (70. Tarasov) – Bueno