Keskiviikkona se alkaa – matka kohti Euroopan kenttiä

HJK aloittaa keskiviikkona taistelunsa paikasta Mestarien liigassa. Ensimmäinen este Klubin tiellä on Viron mestari Nõmme Kalju, jolle toisen karsintakierroksen kamppailu on ensimmäinen koskaan Mestarien liigassa. HJK lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina edettyään jatkoon toiselta karsintakierrokselta kolmena edellisenä vuonna, mutta vastustajan aliarviointiin se ei aio sortua. Päävalmentaja Sixten Boström kertoi tiistain mediatilaisuudesta näkemyksiään tulevasta vastustajasta ja muistutti europelien erilaisesta luonteesta tavalliseen liigapeliin verrattuna.

  • Jokainen näistä ottelupareista on oma tarinansa. Ei ole mitään mieltä verrata keskenään eri sarjojen joukkueita ja miettiä että mikä on mahdollisesti minkä verran kovempi sarja kuin joku toinen. Täällä pelaavat sarjojensa mestarit, ja ne ovat lähtökohtaisesti hyviä joukkueita. Nõmme on hyvä joukkue, jossa on monia hyviä yksilöitä. Vaikka peli ei ole kulkenut aina, on joukkue raapinut voittoja. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa hyvin. Tuskin tulee mitään yllätyksiä suuntaan tai toiseen, veikkaili Boström.

HJK on ajoittanut vireensä loistavasti ehkä kauden tärkeimpään otteluun. Edellisestä viidestä pelistä kasassa on neljä voittoa ja yksi tasapeli. Maaleja HJK on otteluissa takonut peräti 14, kun taas oma verkko on heilunut ainoastaan kolme kertaa. Vahvasti on esiintynyt myös Nõmme Kalju. Se on hivuttautunut Viron pääsarjan kärkeen kääntämällä tasaisia kamppailuita voitokseen ja pitämällä oman maalinsa usein koskemattomana. Kaljun maaleista vastaa pitkä ja vahva kärkikaksikko Vladimir Voskoboinikov ja Suomenkin kentiltä tuttu Tarmo Neemelo. Varsinkin erikoistilanteissa Klubin täytyy pysyä tarkkana, sillä isokokoinen vastustaja ei montaa mahdollisuutta tarvitse maalin tekemiseen niistä.

  • Koko seura on valmistautunut tähän parhaalla mahdollisella tavalla. Itse peliin olemme valmistautuneet varsin tavallisesti. Europeleissä on tietenkin omanlainen luonteensa, ja se täytyy aina ottaa huomioon. Paljon näistä peleistä on nyt puhuttu. Hienoa päästä vihdoin niitä pelaamaankin, myhäili Boström.

Ottelu alkaa keskiviikkona Sonera Stadiumilla kello 18.30. Vältä ruuhkat ja säästä rahaa ostamalla liput ennakkoon Lippupalvelusta.