Klubi 04: Klubi 04:lle tappio tiukan taistelun jälkeen

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen todellinen tekopaikka syntyi Klubille. Julius Tauriainen antoi aivan rangaistusalueen rajalta matalan vapaapotkun, joka ohjautui pelaajamassan keskeltä Jaron maalia kohti, mutta suoraan päin maalivahti Emil Öhbergiä.

Jaro puolestaan käytti ensimmäisen paikkansa tehokkaasti noin vartin pelin jälkeen. Pallo kimposi hieman onnekkaasti vauhdissa olleelle Samba Sillah’lle, jonka oikea-aikainen läpisyöttö tavoitti läpi juosseen Seth Paintsilin, jonka läheltä lähtenyt laukaus ei jättänyt Klubi-vahti Rasmus Leislahdelle mahdollisuuksia.

Takaiskun jälkeen Klubi pysyi pelissä edelleen hyvin, ellei jopa alkua paremmin mukana. Lukuisat nopeat hyökkäykset aiheuttivat Jarolle ongelmia, mutta aivan huippupaikkoja ei kuitenkaan syntynyt.

Klubi onnistui hankkimaan peräti kuusi kulmapotkua ensimmäisellä jaksolla ja niistä isännät saivatkin kerta toisensa jälkeen paikkoja aikaiseksi, mutta viimeinen silaus kuitenkin jäi uupumaan.
Myös Jarolla oli paikkansa lisätä johtoa, mutta lopulta tauolle siirryttiin 0-1 tilanteessa.

Toinen puoliaika

Toisella puoliajalla Jaro sai ottelun paremmin haltuunsa. Vaikkei vieraat marssineetkaan tekopaikoille, oli peli Klubille selvästi hankalampaa.

Klubin hyökkäykset jäivät hieman vaillinaisiksi, mutta samalla puolustus kuitenkin toimi erittäin hyvin. Erityisesti Kalle Katz voitti kaksinkamppailuita ja onnistui avamaan peliä ennakkoluulottamasti.

Lopussa Klubi onnistui lyömään kirivaihdetta päälle, ja vaihdosta sisään tulleelle Samuel Tammivuorelle avautui erinomainen tekopaikka, mutta Jaro-puolustus ehti blokata laukauksen ennen maalia.

Lisäaika oli jo käynnissä, kun Klubin tasoitusmaalin haku kostautui. Jaron Christoffer Mandiangu karkasi liki puolesta kentästä läpiajoon, eikä vastaan tulleelle Leislahdelle jäänyt tilanteessa juurikaan sanottavaa. Pian toisen takaiskumaalin jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi.

Klubi 04 pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 6.5.2018, kun Helsinkiin vieraaksi saapuu JJK. Ottelu alkaa 18:30.