Klubi hakee onnistumisia Tampereelta

Klubi matkaa lauantaina Ilveksen vieraaksi yläloppusarjan viimeiseen otteluun. 

Evans Mensah - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.
Evans Mensah

Ottelun lopputuloksella ei ole HJK:n kannalta enää merkitystä, mutta pelin tärkeyttä on silti syytä korostaa. Kyseessä on viimeinen ottelu ennen Veikkausliigan lopputurnausta, jossa ratkaistaan viimeinen paikka Eurooppa-liigan karsintoihin. Olisi äärimmäisen tärkeää saada onnistumisia alle ennen kriittisiä otteluita. 

Klubilla haastavaa

HJK:lla on ollut viime aikoina tuloksellisesti haastavampaa. Maajoukkuetauon myötä joukkueella on tosin nyt ollut reilusti aikaa hioa peliä kuntoon harjoituksissa. Edellisestä ottelusta kertyy peräti 13 päivän tauko.

Klubi kohtasi edellisessä ottelussaan FC Interin. Mestaruudesta kamppailevat turkulaiset hakivat vahvan esityksen jälkeen täyden pistepotin Helsingistä lukemin 1-0.

Tappio oli HJK:lle kolmas edelliseen neljään otteluun. Sarjataulukossa paikka on kuitenkin asettunut tukevasti viidennelle sijalle eikä sen suhteen ole tapahtunut hetkeen muutosta.

Tuloksen lisäksi HJK sai kamppailussa ikäviä uutisia. Sebastian Dahlström sai ottelussa pallon päähänsä sellaisella voimalla, että silmävamma pitää kapteenin sivussa ainakin viikonlopun ottelusta.

Lisää tietoja joukkueen tilanteesta saadaan viimeistelyharjoitusten jälkeen.

Ilves ja HJK

HJK ja Ilves ovat kohdanneet Veikkausliigan historian aikana 31 kertaa: Klubi on voittanut näistä 14, kun taas tamperelaisille täysiä pistepotteja on kertynyt vain neljä. Maaliero on HJK:n eduksi 52-23. 

Tammelan ottelut ovat olleet huomattavasti tasaisempia. Joukkueet ovat kohdanneet 17 kertaa, joista HJK on napannut viisi voittoa ja peräti kahdeksan kertaa on päädytty tasapeliin. Maaliero on Klubin hyväksi 19-14.

HJK ja Ilves ovat pelanneet kuluvalla kaudella kahdesti vastakkain ja molemmat taistot päättyivät tasapaleihin. Klubilla onkin nyt Veikkausliigassa alla jo peräti yhdeksän tappiotonta ottelua Ilvestä vastaan. Edellinen häviö Ilvekselle tuli heinäkuussa 2016.

Ilves ulkona mestaruuskamppailusta

Ilveksen kausi on ollut pääosin positiivinen, vaikka joukkue jäikin viime metreillä ulos mestaruuskamppailusta. 

Varsinkin kauden avaus oli Ilvekseltä väkevä. Se päästi ensimmäisen maalin vasta kuudennessa ottelussa ja pelasi kahdeksan ensimmäistä peliä ilman tappioita. Ilves nappasi myös Suomen Cupin mestaruuden kesäkuun puolivälissä, mikä takasi sille jo paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.

Ilves oli pitkään kiinni jopa mestaruudessa. Tamperelaiset olivat vielä 18 ottelun jälkeen elokuun puolivälissä jääneet vain kahdesti ilman pisteitä. Viime aikoina otteet ovat kuitenkin olleet tuloksellisesti laimeita: viimeisen kahdeksan pelin saldona on neljä tappiota ja kaksi tasapeliä. Varsinkin maalinteko on ollut haastavaa: edellisessä viidessä pelissä täysosumia on kertynyt vain kolme. Ilves on tehnyt koko kaudella vain 32 maalia, mikä on reilusti vähemmän kuin kärkikaksikolla.

Tamperelaiset lähtivät yläloppusarjaan kaksi pistettä FC Interin perässä. Nyt eroa piikkipaikkaa miehittävään KuPSiin on kuusi pistettä. Ilveksellä on ennen viimeistä kierrosta 44 pistettä, mikä on saman verran kuin FC Hongalla. Kaksikko on tasapisteissä kolmannella sijalla, joten paremmuus ratkeaa vasta lauantaina.

Kokonaisuutena Ilveksen kausi on kuitenkin ollut mainio. Joukkue on ollut läpi sesongin sarjataulukon kärkipäässä, minkä lisäksi onnistujia on tullut reilusti myös yksilötasolla. Esimerkiksi Lauri Ala-MyllymäkiJair sekä Baba Mensah ovat olleet loistavia ja juuri jatkosopimuksen tehnyt Mika Hilander on ollut totutulla tasollaan tolppien välissä.

Lopputurnauksessa kovat panokset

Lauantain ottelu ei siis enää muuta HJK:n asetelmia sarjataulukossa, vaan Klubi sijoittuu yläloppusarjan viidenneksi ja ottelut jatkuvat Veikkausliigan lopputurnauksessa, jossa ratkaistaan viimeinen Eurooppa-liigan karsintojen paikka. Keskiviikkona 23.10. kello 18:30 pelattavassa ensimmäisessä ottelussa vastustajana on joko FC Lahti tai HIFK. 

Ilves vs HJK
La 19.10.2019 klo 15:00
Tammelan stadion, Tampere

Katso ottelu suorana lähetyksenä: Ruutu+ »