Klubi harjoittelee huippuolosuhteissa Turkissa

HJK:n harjoitusleiri Kemerissä on edennyt aurinkoisissa merkeissä. Joukkue lensi Turkkiin tiistaina ja on päässyt viikolla hiomaan kuvioitaan kuntoon loistavissa olosuhteissa. Lauantaina osa joukkueesta päästettiin vetämään henkeä.

  • Hienosti on mennyt, tässä olen juuri altaalla ottamassa aurinkoa. Hyvä fiilis, on ollut kivaa päästä treenaamaan nurtsilla. Voimme harjoitella leirillä monipuolisesti. Olemme opetelleet taktisia asioita, käyneet erikoistilanteita läpi ja harjoitelleet maalien viimeistelyä, kertoi Robin Lod.

Klubi pääsi lähtemään Turkkiin lähes täydellä miehityksellä. Leirin harjoituksista on puuttunut Helsinkiin jääneiden Saku Erikssonin ja Emerik Grönroosin lisäksi ainoastaan Oussou Konan, joka ei ole kuumeisena pystynyt osallistumaan treeneihin. Päävalmentaja Sixten Boström kehui leirin tunnelmaa ja olosuhteita.

  • Tänään on pelaajilla ollut vähän vapaampi päivä, huomenna on taas kahdet harjoitukset ja maanantaina pelaamme harjoituspelin. Säät ovat olleet loistavia ja kentät huippukunnossa. Kaikki on mennyt aika hienosti, totesi Boström.

Perjantai-iltana leiri sai uutta väriä, kun tanskalainen testimaalivahti Michael Törnes liittyi joukkueen mukaan. Törnes, 28, on pelannut suurimman osan urastaan Bröndbyssä, jossa hän toimi joukkueen ykkösmaalivahtina kahden edellisen kauden ajan. Kuluvalla Tanskan pääsarjakaudella Törnes jäi kuitenkin paitsioon Bröndbyssä ja etsii nyt uutta seuraa vapaana agenttina haettuaan ensin peliaikaa lainasopimuksella sarjatasoa alempaa Brönshöj BK:sta. Törnesillä on myös tilillään lukuisia otteluita Tanskan nuorisomaajoukkueissa. HJK:n mukana leirillä on harjoitellut myös 19-vuotias norsunluurannikkolainen laitapuolustaja Mehoue Traore.

Maanantaina pelattavan harjoitusottelun aikataulu vahvistetaan viikonlopun aikana.