Klubin vahva toinen puoliaika toi kotivoiton

Sunnuntaina HJK pääsi isännöimään vieraita Marienhamnista. HJK ja IFK Marienhamn taistelevat tällä hetkellä mestaruussarjan viimeisistä playoff-paikoista europeleihin.

Evans Mensah, Kaan Kairinen, William Parra - HJK Helsinki. Photo: Jussi Eskola.

HJK vs IFK M 3-0 (0-0)

Ennen ottelun alkua Telia 5G Arenalla palkittiin HJK:n leiristä Markku Peltoniemi, kun hän saavutti 1500 ottelun rajapyykin HJK:ssa. Samassa palkittiin myös Faith Obilor ja hänelle otteluita Veikkausliigassa on kertynyt jo 200.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelun alku sai vauhdikkaan alun. Ensimmäinen tekopaikka siunaantui kuitenkin vieraille, kun ovela nosto linjan taakse tavoitti IFK Marienhamn hyökkääjä Dylan Murnanen. Kotijoukkueen maalilla Maksim Rudakov venyi kuitenkin loistavaan torjuntaan.

HJK ei vaarallisesta tilanteesta kuitenkaan hätääntynyt, vaan onnistui luomaan heti perään kaksi vaarallista tekopaikkaa. Evan Mensahin ja Kaan Kairisen yritykset eivät kuitenkaan riittäneet avaamaan isäntien maalitiliä.

Räväkän alun jälkeen peli alkoi asettua uomiinsa ja HJK sai myös pallonhallintaa itselleen. Puolen tunnin kohdalla kotijoukkueella oli jälleen loistava tilaisuus siirtyä ottelussa johtoon kulman jälkitilanttesta. Ivan Tarasov sai pallon boksin kulmalle, josta laadukas nosto löysi Daniel O’Shaughnessyn. Pusku noin viidestä metristä suuntautui kuitenkin hieman maalin yli.

Hetki edellisestä vieraille avautui paikka, kun Obilorin ja Rudakovin välinen kommunikaatio ei toiminut ja Keaton Isaksson pääsi jälleen kokeilemaan lähietäisyydeltä, kuitenkin ilman tulosta. 

Molemmilla joukkueilla oli vielä ensimmäisen jakson lopulla puolittaisia paikkoja, mutta tauolle siiryttiin 0-0 lukemista.

Toinen puoliaika

Toisen jakson alkaessa kumpikaan joukkue ei ollut vielä suorittanut pelaajavaihtoa.

HJK sai lentävän lähdön toiselle puoliskolle, kun Mensah pelattiin nopealla pysty syötöllä linjan läpi. Laukaus vasemmalla jalalla jäi kuitenkin vaisuksi ja oli helppo pallo poimittavaksi Oskari Forsmanille.

Kotijoukkue lisäsi tempoa selvästi toiselle jaksolle ja onnistui lyömään painetta vieraiden puolustukselle.

Kova painostus tuotti myös hedelmää 54. minuutilla, kun Petteri Forsellin syöttö löysi vaapaaksi unohdetun  Mensahin boksin sisältä. Mensah onnistui harhauttamaan maalivahdin ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Osuma oli Mensahin kauden viides.

Hyvällä pelipäällä ollut Tarasov oli lähellä lisätä isäntien johtoa, kun vahva haasto oikealta laidalta tuotti vielä laukauksen. Vieraiden maalilla pelannut Forsman sai kuitenkin ohjattua etukulmaan suuntautuneen laukauksen kulmaksi.

Toisen puoliajan ensimmäinen vartti oli täysin Klubin hallintaa ja maalipaikkoja tuli liukuhihnalta. Palkintoa ei tarvinnut odottaa kauaa, kun Forsell ja Mensah löysivät jälleen toisensa. Forsell löysi syötöllään jälleen Mensahin boksin laidalta ja vieraiden puolustus ei pystynyt pitämään Ghanalaista aisoissa. Nopea vetoharhautus ja pallo varmasti ohi Forsmanin.

HJK suoritti ensimmäisen pelaajavaihdon 70. minuutilla, kun vahvan ottelun pelannut Tarasov antoi tilaa sisään tulleelle Rafinhalle.

Forsell oli lähellä alustaa jo kolmannen maalisyöttönsä. Nikolai Alhon vahva pystyjuoksu palkittiin, kun Forsellin keskitys löysi hänet boksin sisältä. Loistavaa peliä pelannut Forsman onnistui kuitenkin nollaamaan Alhon puskun ja lukemat pysyivät 2-0 tilanteessa.

HJK päätti lisätä vieraiden tuskaa vielä lisäajalla. Vaihdosta sisään tulleen Rafinhan matala keskitys tavoitti taka-alueelta William Parran, joka viimeisteli HJK uransa ensimmäisen täysosuman. Loppulukemat Telia 5G Arenalla 3-0.

HJK:n seuraava ottelu on kotiottelu FC Interiä vastaan sunnuntaina 6.10.2019 kello 16:00. Liput matsiin: HJK.fi/liput »