HJK:n ja Bolt.Worksin yhteistyö jatkuu – Bolt Arenan nimi pysyy 

Töölön jalkapallostadionin nimenä pysyy Bolt Arena ainakin vuodet 2023–2025 HJK:n ja Bolt.Worksin sovittua yhteistyösopimuksensa option käyttämisestä. 

HJK:ssakin takavuosina pelannut Jukka Santala toimii nykyään Boltin rekrytointikonsulttina. Santala ennakoi videolla Boltin isännöimää lauantain KuPS-huippuottelua.

– Olemme HJK:ssa todella iloisia ja kiitollisia, että yhteistyömme Boltin kanssa jatkuu. Bolt on meille mieluisa kumppani, ja selvisimme hyvässä yhteishengessä hienosti vaikean korona-ajan yli. Molemmat osapuolet ovat käyttäneet luovuutta, ja uusia tulokulmia on löydetty. Arenan lisäksi Bolt näkyy myös muun muassa tiettyjen pelaajien peliasuissa, HJK:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen kertoo. 

– Kun tammikuun lopussa 2020 julkistimme sopimuksen, eipä kukaan arvannut millaiset (korona)vuodet Bolt Arenallakin on edessä, Bolt.Worksin perustajajäsen Timo Hakkarainen naurahtaa.

– Selvisimme kuitenkin HJK:n kanssa yhteistyöllä mainiosti. Nyt eletään taas hienoa aikaa, kun peleihin saa ottaa vapaasti yleisöä, ja Bolt Arenalla on koko ajan enemmän myös esimerkiksi yritysten työhyvinvointitilaisuuksia ja muita aktiviteetteja. Eikä HJK:n menestyksessäkään ole ollut valittamista: kaksi mestaruutta ja Konferenssiliigan historiallinen lohkopaikka, Hakkarainen hymyilee. 

Vuokratyövoimaa teollisuuteen, rakennuksille, logistiikkaan ja kiinteistöhuoltoon sekä hotelli-, ravintola- ja catering-aloille välittävä Bolt.Works on kasvanut viime vuosina valtavalla vauhdilla. Vuonna 2021 liikevaihto tuplaantui edellisestä vuodesta 78 miljoonaan euroon, ja kuluvana vuonna 2022 Bolt ennustaa liikevaihtonsa nousevan jo 109 miljoonaan.

Boltin ja Klubin sopimus on hyvin monipuolinen ja sisältää esimerkiksi työllisyystakuun peliuransa lopettaneille HJK:n edustusjoukkueiden nais- ja miespelaajille.

Bolt.Works isännöi lauantaina Veikkausliigan kuumaa kärkikamppailua HJK–KuPS. Ottelu alkaa klo Bolt Arenalla klo 17.00.

Joona Toivio - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola
Bolt näkyy myös useamman HJK-pelaajan, kuten kapteenistoon kuuluvan Joona Toivion, pelipaidassa.