LIIGACUP: HJK:n ja Hongan vuoden ensimmäinen kohtaaminen

Espoolaisilla on kuitenkin alla kaksi harjoitusottelua tammikuulta. Ensimmäisessä se voitti PK-35:n numeroin 0-1 ja toisessa FC Floran peräti 5-1.

HJK on saalistanut Liigacupista jo kaksi kotivoittoa, ensin FC Lahtea vastaa ja myöhemmin MYPA:n kustannuksella. Sen lisäksi helsinkiläisjoukkue nappasi viime viikonloppuna historian viimeisen Uusi Lahti Cupin mestaruuspytyn.

– Lahti Cupista jäi hyvä maku, mutta fiilis joukkueen treeneissä on ollut muutenkin hyvä. Alkuviikon parin päivän loma teki jätkille varmasti hyvää. Parin tiukan viikon jälkeen pidetty loma on antanut lisää virtaa, kertoo kakkosvalmentaja Juho Rantala.

HJK palasi harjoituskentälle torstaina ja on saanut myös maajoukkueen mukana Trinidad & Tobagossa leireilleet pelaajansa ehjinä takaisin treenivahvuuteen. Lisäksi torstain harjoituksissa nähtiin yksi testipelaaja, kun amerikkalaiskeskikenttä Justin Moose liittyi joukkueen treenivahvuuteen. Rantalan mukaan Moose on alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti mukana lauantain ottelussa.

Terveystilanne on HJK:lla hyvä, eikä varmoja poisjääntejä ei ole. Vain pitkäaikaispotilas Valtteri Moren on varmasti sivussa.

Rantala uskookin, että lauantaina Talissa nähdään aktiivista jalkapalloa.

– Kumpikin joukkue pyrkii pelaamaan maassa lyhyillä syötöillä, eikä se pelitapa ole kummallakaan muuttunut mihinkään. Lisäksi, Honka on pysynyt pääosin samanlaisena kuin viime kaudella, joten en usko, että sen osalta olisi tulossa mitään suuria yllätyksiä.

HJK-FC Honka

La 4.2. klo 14.30
Talin jalkapallohalli