Lindström iloinen jatkosta

Massen mukaan sopimusneuvottelut sujuivat hyvässä hengessä.

– Loistavassa hengessä saatiin sopimus aikaiseksi. Ei ollut vaikeuksia laittaa nimeä paperiin. Olen erittäin kiitollinen seuralle tarjotusta sopimuksesta, Masse sanoi.

Kauden päätteeksi toisen Suomen mestaruutensa Klubin riveissä nostava keskuspuolustaja on ollut tyytyväinen kauteensa, yhtä pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta.

  • Oma kauteni on ollut tasainen ja hyvä. Ainoa särö peilissä on eräs puoliaika Gelsenkirchenissä, Masse manaili.

Tuplamestaruuden voittaminen HJK:n riveissä on ollut hänen uransa hienoimpia hetkiä. Syyt loistavaan menestykseen ovat hänen mukaansa selvät.

  • Koko joukkue on pelannut upean kauden, nimenomaan joukkueena. Laaja materiaali ja kilpailu pelipaikoista ovat pitäneet joka jätkällä nälkää yllä. Se on näkynyt positiivisesti myös tuloksissa. Vaikka olemme käyttäneet paljon rotaatiota, ei se ole heilauttanut tuloksia, Masse analysoi.

Houtskarista lähtöisin oleva toppari on viihtynyt loistavasti Suomen suurimmassa seurajoukkueessa. Ensi kauden tavoitteetkin ovat jo selkeät.

  • Me lähdetään parantamaan tästä kaudesta. Haluamme kehittää omaa peliämme ja menestyä Euroopassa, niillä lääkkeillä vitriineihin tulee myös jatkossa täytettä.