Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös

HJK:n uusin hankinta, Espanjasta Suomeen palannut Teemu Pukki on mukana HJK:n maanantain kokoonpanossa. Mies harjoitteli HJK:n mukana sunnuntaina ja on päässyt nopeasti joukkueeseen mukaan.
 
Toppari Mathias Lindström on kuntoutunut pahasta loukkaantumisestaan, joka on pitänyt puolustajan poissa alkuvuodesta asti. Masse on harjoitellut täysillä ja pelannut ensimmäiset minuuttinsa Klubi 04:n paidassa.
 
Kolmas HJK-faneja koskettava asia maanantain ottelussa on Medon jäähyväiset joukkueelle ja kannattajille, joiden ilona mies on ollut lähes kolme ja puoli vuotta.
 
– Ottelussa on monta mielenkiintoista pointtia. Teemu harjoitteli sunnuntaina joukkueen mukana, ja tuntui pääsevän hyvin kuvioihin mukaan. Into paistoi nuorukaisesta. Massen kuntoutuminen on myös erittäin iloinen asia. Hänen tasonsa tiedämme: Masse tuo jälleen lisävahvuutta puolustusosastollemme. Medon lähtö sen sijaan jättää kieltämättä ison aukon keskikentällemme, mutta olemme myös iloisia, että hänen uransa jatkuu suuremmilla kentillä loistavan HJK:ssa vietetyn reilun kolmivuotisen uran jälkeen, HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen sanoo.
 
HJK johtaa sarjaa 40 pisteellä, kuudella pisteellä ennen FC Honkaa. Kolmantena ja neljäntenä tulevat TPS ja KuPS tasapisteissä 33 pisteellä. HJK:n vastustaja IFK on kolmanneksi viimeisenä 21 pisteellä, vain piste AC Oulua edellä.
Liput ennakkoon: www.lippu.fi
 
HJK-IFM Maarianhamina maanantaina 30.8. klo 18.30 Sonera Stadiumilla